Unipäiväkirja

Haavoittunut goblin

2011-12-02T03:07:00.000-08:00

Olin paikassa joka tuntui koostuvan loputtomasta määrästä hämäriä huoneita ja käytäviä, kuin hemmetin iso kartano jonka pohjakaavassa ei ollut mitään logiikkaa. (mikä onkin minusta paras tapa rakentaa hemmetin iso kartano.)
Tämänkaltaiset ympäristöt ovat usein toistuvia unissani, tosin useimmiten olen niissä yksin. Tällä kertaa siellä hiippaili paljon muitakin olentoja, enimmäkseen ihmisiä, mutta myös epämääräisempiä tyyppejä.

Jossain vaiheessa löysin haavoittuneen goblinin. Tunnistin sen erään ystäväni lemmikiksi/apulaiseksi(unen maailmassa tietysti, oikeasti tämä henkilö kasvattaa kissoja), joten otin välittömästi tehtäväkseni auttaa otusta.

Goblin ei kyennyt kävelemään joten kannoin sitä, mikä oli helppoa koska se oli noin kissan kokoinen (ja raapi yhtä hullusti). Tiesin että minun tulisi saattaa se kotipaikkaansa. Goblinien koti sijaitsi onneksi tuon järjettömän rakennuskompleksin sisällä, mutta valitettavasti hyvin syvällä kellareissa, ns. "pimeällä alueella", jonne ei olisi hyvä mennä yöaikaan. Aamunkoittoon oli vielä muutama tunti (kuten oli valvemaailmassakin, taisin nähdä tämän unen joskus aamukolmen ja -kuuden välillä), mutta minun oli pakko mennä silti.

Heti astuttuani pimeälle alueelle en enää kohdannut muita eläviä olentoja. Huoneet ja käytäväkin olivat täällä järjestään pimeitä, tosin useimmissa oli valokatkaisija.
Tässä vaiheessa huomasin alkavani käyttäytymään samalla tavalla kuin useimmissa unissa, joissa kuljen vastaavanlaisissa labyrinteissä: aina siirtyessäni seuraavaan huoneeseen sammutin aiemmasta huoneesta valot, ja suljin oven perässäni. Teen niin aina. Aloin pohtimaan tätä ääneen, kuin olisin jutellut jollekulle. Goblinille ehkä, vaikka en ole varma ymmärsikö se puhettani. Tämän jälkeen aloin myös tietoisesti jättämään valoja päälle.

Lopulta pääsin goblinien kotipaikkaan. Uni taisi loppua jonnekin näille main. Yhtäkään muuta goblinia ei vielä ollut näkyvissä, mutta jotenkin vain tiesin että olin saapunut perille, ja pimeän alueen painostava pelontunne oli vaihtunut turvallisuudentunteeseen.

Mietteitä:
Goblin ilmestyi uneeni luultavasti siksi, että olen lyhyen ajan sisällä lukenut sattumalta kaksi näihin olentoihin liittyvää kirjaa; Terry Pratchettin Snuff ja Jim C. Hinesin Goblin Quest.
Perinteisesti goblinit ovat fantasiakirjallisuuden ja -pelien yleisin roskarotu, oletusarvoisesti paha rotu joita sankarit saavat tappaa mielin määrin tuntematta huonoa omatuntoa. Molemmat mainitsemani kirjat ottivat aiheeseen epätavallisemman lähestymistavan. Samoin tekee myös nettisarjakuva Goblins.

Mutta entä nuo loputtomat labyrintit joita niin usein kahlaan unissani? Miksi minulle on aina niin tärkeää sulkea ovet ja sammuttaa valot perässäni? Ehkä yritän estää jotakuta pääsemästä jäljilleni. En tiedä. Täytyy uneksia vielä lisää ennen kuin saatan tajuta tämänkään mysteerin merkityksen.

Driroure

2011-10-08T10:51:00.000-07:00

Driroure oli pienen pieni kylä keskellä metsää, asumaton jo vuosien tai ehkä jopa vuosisatojen ajan. Jostain kumman syystä siellä oli punaisia pääkalloja aidanseipäiden päällä.

Ei hirveästi muuta kerrottavaa tästä unesta, mutta pidän tärkeänä kirjoittaa sen ylös, koska suunnittelen käyttäväni näitä romaanin aineksina joku päivä.

Räätälin oppipoika

2011-09-26T19:35:00.000-07:00

Sivumennen sanoen, olen alkanut panemaan merkille miten unissani on erilaisia läsnäolon tasoja. Täytyy uneksia lisää ennen kuin osaan määritellä sen tarkemmin, mutta karkeasti jaotellen alimmilla tasoilla olen vain aineeton sivustaseuraaja, pystyn vain havainnoimaan mitä unessa tapahtuu mutta en omaa siellä varsinaista olemusta, hädintuskin edes mitään aisteja. Kukaan unien hahmoista ei näe minua näissä unissa, joitakin harvinaisia poikkeuksia lukuunottamatta.
Näillä alimmilla tasoilla myös uni on paljon alttiimpi muutoksille ja tulkinnanvaraisuuksille, jokin pieni ajatus saattaa muuttaa unen tapahtumia, ja herättyä on vaikea muistaa tarkalleen tapahtumien kulkua.

Korkeammille tasoille mennessä olen itse enemmän läsnä unissa, ja aistihavainnot tuntuvat aidommilta. Maa tuntuu kovalta jalkojen allla, viileys tuntuu iholla, kipuakin voi tuntea. Korkeammilla tasoilla on myös yhä vaikeampi vaikuttaa unen kulkuun. Satunnaiset ajatukset eivät enää muuta tapahtumia, vaan joutuu ponnistelemaan äärimmäisesti voidakseen aiheuttaa suoria muutoksia, ja se johtaa helposti unen rikkoutumiseen ja heräämiseen.

Ehkä myöhemmin saan rustattua jonkinlaisen asteikon. Tosin sitä ei luultavasti voi soveltaa yleispätevästi, jokainen kun uneksii omalla tavallaan. Olisi silti kiintoisaa tietää, kokeeko kukaan muu omissa unissaan samanlaisia "läsnäolon tasoja"?

Joka tapauksessa, tämänpäiväisessä unessa olin suhteellisen matalalla tasolla. Seurasin tilannetta jossa rikas mies oli tyttärensä kanssa räätälin vastaanotolla. Räätäli oli äkkipikainen, nöyristelyyn taipuvainen mies, jolla oli hieman jälkeenjääneeltä vaikuttava oppipoika. Ymmärsin että oppipoika ja rikkaan miehen tytär olivat rakastavaisia, mutta aikuiset eivät luultavasti tätä tienneet.

Rikas mies teki suurta vaatetilausta. Oppipoika kirjoitti kaiken muistiin samalla kun räätäli keskusteli asiakkaan kanssa. Osa vaatteista tuli ehkä miehelle itselleen, osa hänen tyttärelleen. Vaatteet eivät kuitenkaan olleet syy miksi mies oli tullut tänne.
Ehkä hän pyrki ensin arvioimaan voiko luottaa räätäliin. Jossain vaiheessa rikas mies kuitenkin päätti uskoutua tälle. Tämä ei ollut hänen kotimaansa. Tämä oli kolmas "maailma" jonne hän oli päätynyt kotoa lähdettyään. (sivuhuomautus: unen kieli kääntyi mielessäni yhtä aikaa suomen kielen sanaan "maailma" ja englanninkielen sanaan "realm".)
Miehen omaa kotimaailmaa ei ollut enää olemassakaan, sen oli pahantahtoinen noita hävittänyt polttamalla kartan josta tuo maailma oli luotu. Samalla hän oli polttanut kasapäin muita karttoja.

Mies meni asiaan: hän halusi että räätäli tekee hänelle avaimen. En ole varma tuliko se tehdä kankaasta vai mistä, vai miksi siihen tarvittiin juuri räätäliä, mutta sellaista hän vain halusi. Hän antoi tarkat ohjeet, ja avain tuli voida jakaa kahteen osaan. Tämä kaikki liittyi jollain tavalla olennaisesti miehen historiaan ja tuohon mainittuun noitaan.

Kun kauppatavarasta oli sovittu, mies otti puheeksi hinnan. Räätäli alkoi heti nöyristelemään ja voivottelemaan että eihän hän kehtaa pyytää penniäkään niin arvostetulta asiakkaalta. Mies sieti räätälin riehumista jonkin aikaa, ja vaiensi tämän sitten saadakseen puheenvuoron. Hän lupasi räätälille tyttärensä käden maksuksi kaikesta.

Räätäli suostui ilomielin, himo silmissään. Kaupat tehtiin. Tyttö ja oppipoika silmäilivät toisiaan. En usko että kummallakaan oli aikomusta jäädä odottelemaan häiden toteutumista.

Smithor

2011-07-02T13:59:00.000-07:00

Tämä uni sijoittui post-apokalyptiseen maailmaan, joka ainakin unen tarkastelemassa ympäristössä oli hedelmätöntä hiekka-aavikkoa. Unen alussa joku nainen oli tutkimassa bunkkeria ruokatarvikkeiden toivossa. Bunkkerin maanpäällinen osa oli vähän kuin autotalli jonka ovenpuoleinen seinä puuttui kokonaan, ja perällä oli hissi josta päästi maanalaisiin kerroksiin.

Mies saapui paikalle, joskaan hän ei ollut aivan täysin ihminen. En muista hänen ulkonäköään, ainoastaan sen että hän ei näyttänyt normaalilta. Hän keskusteli naisen kanssa, ja huomasi sitten tämän vaatteet. Vaatteidenkaan tarkkaa ulkonäköä en muista, mutta tiedän että ne olivat jonkin legendojen sankarin merkki. (Fallout 2 -vaikutteita, mahdollisesti)
Outo mies tulistui ja alkoi syyttämään naista siitä, että tämä pukeutui näihin vaatteisiin ilman oikeutusta. Nainen säikähti ja perääntyi bunkkerin perälle, ja laskeutui hissillä alempiin kerroksiin. Mies jäi tutkimaan maanalaista kerrosta.

Bunkkerin ulkopuolella kulki resuinen maankiertäjä nimeltä Smithor. Hän oli seurannut tilannetta ja lähestyi nyt outoa miestä hyvin epävarmasti. Ja yhtäkkiä minä olin Smithor, ja tunsin kaikki hänen tunteensa. Pelkäsin että mies luulisi minun hyökkäävän ja ampuisi, joten tein läsnäoloni tiettäväksi.
Mies huomasi minut mutta ei tervehtinyt. Hän jatkoi paikan tutkimista ärsyyntyneen oloisena. Smithor/minä siirryin lähemmäksi ja aloin juttelemaan niitä näitä. Kysyin haluaisiko hän tehdä kauppaa, ja näytin ruokatarvikkeita joita kannoin säkissäni. Hän ei ollut kiinnostunut.

Yhtäkkiä mies kuitenkin muuttui - jos ei nyt ystävällisemmäksi niin ainakin lähestyttävämmäksi. Kenties juuri tässä vaiheessa hän oli edennyt loppuun pohdiskeluissaan ja ymmärtänyt että hänen kohtaamansa nainen todellakin oli joku legendan sankari, eikä huijari.
Outo mies avasi omat kantamuksensa ja tarjosi minulle leipää pyytämättä mitään vastineeksi. Ilahtuneena tarjosin omaa kassiani ja sanoin että hän saisi ottaa mitä haluaa. Hän valitsi juuston. (vasta herättyäni huomasin unen epäkohdan, miten edam-juusto on säilynyt kuumassa autiomaailmassa jossa toimivia jääkaappeja ei ole.)

Lähdimme kävelemään pois bunkkerin luota. Outo mies oli matkalla jonnekin ja halusi kulkea minua nopeammin, joten hyvästelimme. "Menehän, cowboy", muistan sanoneeni hänelle, vaikka en ymmärräkään miksi.

Seurasi erityinen hetki jota en kykene pukemaan sanoiksi, mutta yritän. Katsellessani kun muukalainen katosi nopeasti autiomaahan, uni tuntui hetken ajan äärimmäisen elävältä ja intensiiviseltä. Tunsin pitkän matkan uupumuksen ja kuuman tuulen kasvoillani, tunsin miten hiekanjyväset raapivat poskiani. Pienen hetken ajan olin täydellisesti unen maailmassa. Ymmärsin hetken katoavaisuuden ja hiljennyin nauttimaan siitä niin kauan kuin sitä kesti.

Sitten hetki oli ohitse, ja aloin etääntyä unesta. Tiedostin vielä hämärästi että oudon miehen kohtaama nainen oli lähtenyt bunkkerista ja seurasi nyt minua. Päätin odottaa häntä ja jakaa saamani leivän hänen kanssaan.

Ja sitten minä olin poissa, mutta en usko sen vaikuttavan Smithoriin joka jäi omaan maailmaansa odottamaan naista, tuskin edes tietoisena että oli hetken ajan jakanut tietoisuutensa uneksijan kanssa.

Keijuja

2011-06-21T14:29:00.000-07:00

Näin tänään jännittävän painajaisen. Se oli monella tapaa minulle melko tyypillinen kauhu-uni, mutta siihen liittyi mielenkiintoisia huomioita, joten haluan kirjoittaa sen muistiin.

Olin erään ala-asteaikaisen kaverini kanssa (käytetään hänestä nimeä Toni) tutkimassa jotain pelottavaa paikkaa. Piirrän taas kartan, osittain jotta pystyn selittämään paremmin, ja myös jotta yksityiskohdat eivät haihdu omasta mielestäni.

1 Täältä tulimme.
Huoneessa (tai oikeastaan se oli kapea, melkein käytävä, piirsin kartan huonosti mutta antaa olla) oli tikkaat joiden yläpäässä oli vipu. Nousin tikkaille ja käänsin vipua, lohkaisin jonkin onton vitsin Tomb Raideriin liittyen, ja huoneessa avautui toinen ovi. Toni astui ovesta ja ilmeisesti sulki sen perässään.

Nyt tulin yhtäkkiä tietoiseksi että tämä oli paha paikka, ja tiesin myös että jokin pelottava oli lähestymässä.
"Pahat paikat" ovat tyypillinen osa kauhu-uniani, samoin kuin hirvittävä vihollinen jonka ulkomuoto vaihtelee, mutta joka aiheuttaa minussa aina saman alkukantaisen pelon tunnun. Tässä unessa tunsimme viholliset "keijuina".

Normaalisti jos vihollinen kykenee "säikäyttämään" minut (ei ihan täysin sopiva termi, mutta lähin vastine jonka pystyn keksimään), uni hajoaa kohinaan ja minun on pakko herätä. Säikäyttäminen yleensä tarkoittaa että vihollinen kykenee jollakin tavalla yllättämään minut, mutta joskus riittää että se päätyy samaan huoneeseen kanssani. Tarkat säännöt vaihtelevat unien mukaan, mutta tuntemukset pysyvät enimmäkseen samoina.

Yleensä reagoin uhkaan yrittämällä paeta, tai herättämällä itseni jo ennen kuin ehdin säikähtää mitään, mutta tällä kertaa halusin vastustaa.
Vihollinen oli tulossa samasta portaikosta josta minä ja Toni olimme saapuneet. Linnoittauduin oven eteen (kohta 2 kartalla) ja painoin sitä kiinni olkapäälläni. Lietsoin itseäni vihaiseksi, koska tiesin että viha pitää pelon poissa. Ovea yritettiin puskea auki, mutta suututin itseäni aina vain lisää ja valmistauduin väkivaltaan. Sekin auttaa kummasti.

Lopulta paine hellitti, hyökkäys oli toistaiseksi ohitse. Menin etsimään Tonia, hän oli suljetun oven takana kohdassa 3. Hän nojasi seinää vasten kalpeana ja lamaantuneena. Tartuin häntä kädestä ja lähdin johdattamaan portaikkoon, joka oli ainakin sillä hetkellä turvallinen.

Portaita kulkiessamme tulin ajatelleeksi mahdollisuutta, että oikea Toni olisikin jo poissa, ja mukanani kulkeva henkilö olisi naamioitunut vihollinen. Heti tuota ajateltuani tunsin miten unimaailma itse alkoi harkita tuota mahdollisuutta. Tuolla hetkellä Toni oli Schrödingerin kissa, ei ollut vielä millään tasolla selvää kumpi hän oli.
Puhuin hänelle, ilmaisin ääneen epäilykseni hänen henkilöllisyydestään. Tuolla oli merkitystä unen kannalta, sillä se tarkoitti että en yllättyisi(ja säikähtäisi) mikäli hän paljastuisikin viholliseksi.

Myöhemmin olimme turvallisessa huoneessa, jossa oli maljassa jonkinlaista pyhää vettä, jonka tiesin vahingoittavan vihollisiamme. Tai ehkä keksin tuon säännön ja koko veden vasta sillä hetkellä? Joka tapauksessa, siitä tuli heti osa unen sisäistä maailmaa. Kaadoin maljan sisällön Tonin päälle, ja hän säilyi vahingoittumattomana. Hän oli ihminen. Laatikko avattiin ja kissa oli elossa. Uni hyväksyi keksimäni säännön.

Tällaiset sisäisen logiikan omaavat unet ovat minusta kaikista kiinnostavimpia, ja erittäin tervetullutta vaihtelua sellaisille arkisille sekamelskaunille jotka ovat lähinnä muistojen kertaamista.

Metrokaupunki

2011-04-06T04:46:00.000-07:00

Lukemattoman monia metroasemia oli lähellä toisiaan, eri syvyyksissä ja kaikki toisiinsa linkittyneinä. En muista että mistään olisi ollut pääsyä maan pinnalle. Metroasemat olivat kaikki hyvin puhtaita ja jotenkin ikävän modernin oloisia. Valaistus oli kattavaa mutta pehmeää, ja sävyltään kellertävää. Ajattelin paikkaa Metrokaupunkina, vaikka en tiedä oliko se kaupunki ensinnäkään. Vaan liikenneverkostolta se ei myöskään tuntunut, sillä asemilta ei päässyt muualle kuin toisille asemille. (mikä taas toi etäisesti mieleen hiljattain lukemani kirjan, Metro 2033 (linkki arvosteluun josta bongasin kirjan))

Joukko ihmisiä kulki asemien välillä, tai mahdollisesti ryhmiä oli useitakin. Paikka oli heille selvästi vieras ja he olivat varuillaan, eivät kuitenkaan peloissaan. Välillä paikalla oli myös joku hermostuttava tyttö; hän puhui asemalla kulkeville ihmisille pahansuopaan sävyyn, mutta ilmeisesti nämä eivät nähneet tai kuulleet häntä.

Unen loppuvaiheessa mielessäni kävi että Metrokaupunki oli yhteydessä erääseen aiemmassa unessani kohtaamaani ympäristöön, Terra Umbrumiin.

Punainen mylly

2011-03-12T05:43:00.000-08:00

Unessa minä ja tyttöystäväni olimme junassa matkalla metsän halki. Ilta alkoi jo hämärtämään. Juna pysähtyi kesken kaiken, ja yhtäkkiä muistin mitä tulisi tapahtumaan. Tiesin että jos nousemme junasta ja kävelemme liian kauas, se jatkaa taas kulkuaan, mutta jos emme nouse, se jää vain pönöttämään paikoilleen. Tiesin myös että metsään jääminen tarkoittaisi että meidän on yövyttävä punaisessa myllyssä.

Nousimme junasta, enkä yllättynyt kun se lähti taas liikkelle. Yritimme juosta sitä kiinni, mutta turhaan. Tässä vaiheessa muistin hetken aikaa syvällä mielessäni että näen unta, ja tiesin että voisin kiskoa junan takaisin luoksemme, vaikka se luultavasti repisi koko unen kappaleiksi. Päätin kuitenkin olla tekemättä niin, sillä ajattelin että edessäoleva kokemus on jotain mikä täytyy kokea.

Punainen mylly seisoi keskellä harvaa metsää. Kenties tässä oli aikoinaan ollut alavaa maata ja mylly oli ollut kätössäkin. Nyt tiesin paikasta vain sen että sisällä piili jotain hirveää ja synkkää. Tyttöystäväni ei ollut lainkaan peloissaan.
Oli jo hyvin hämärää ja alue myllyn ulkopuolella oli täynnä varjoja. Poimin maasta puunpätkän ja olin vähällä hyökätä kaiken aikaa, sillä olin näkevinäni kaikkialla vihamielisiä olentoja, jotka kuitenkin osoittautuivat vain varjoksi.

Yhdessä vaiheessa unta kävin myllyn sisällä. Siellä oli pimeää, erotin vain jonkin laitteen keskellä huonetta, ja seiniä pitkin kiertävät portaat joista pääsi ylemmäs. Heti astuttuani ovesta sisälle korvani täyttivät hirveä kuiskailu ja painostava tunne, ja oli hankala ajatella selkeästi. Kuiskailu oli vähän samanlaista kuin tässä unessa.

Myöhemmin näimme jonkun uteliaan mutta vaarattomalta tuntuvan hahmon tornin pihamaalla, ja lähdimme seuraamaan sitä. Jatkoa en muista enää juurikaan, ja uni tuntui jo vaihtuneen toiseen.

Tulkintoja:
Kuten aina kohdatessani unissa jotain pelottavaa, en voi välttyä ajattelemasta asiaa siltä kannalta että ehkä pelkään vain koska en ymmärrä. Mitä tahansa myllyssä sitten olikin, se ei välttämättä ollut pahantahtoista, vaan ainoastaan yritti saada minuun kontaktia. Tätä vaikutelmaa vahvisti sekin, että tyttöystävääni ei pelottanut lainkaan.

Junaraide kiinnostaa myös. En ole kirjoittanut tänne ylös kaikkia uniani joissa on ollut juna, mutta luulen että pystyisin jo tässä vaiheessa piirtämään linjan missä unien junaraiteet kulkevat suhteessa valvemaailmaan. Tämän unen lopussa olin nimittäin tunnistavinani maisemia.

Mörkö

2011-02-17T05:37:00.000-08:00

Näin tämän unen pari yötä sitten, mutta se palautui taas mieleeni viime yönä, kun kuljin toisen uneksijan samoissa maisemissa ja selitin aiemman unen tapahtumia.

Uni sijoittui jälleen kerran entiseen kotikylääni. Juoksin nopeaa vauhtia erästä syrjäistä hiekkatietä pitkin, eikä ollut tietoakaan unessa yleensä esiintyvästä juoksemisen vaikeudesta.
Tulin risteykseen jossa hiekkatie yhdistyi kylätiehen ja jatkon juoksemista. Kannoin selässäni säkkiä, mutta en tiedä mitä siinä oli.
Eräs tuolta kylältä tuttu pariskunta käveli vastaan ja tervehdin heitä ohi juostessani. Mietin mahtoivatko he tunnistaa minua kaikkien näiden vuosien jälkeen, mutta ainakin he tervehtivät takaisin. Tiellä kulki myös paljon lapsia jotka olivat kaikki enimmäkseen samannäköisiä. Oletin että he olivat tuon pariskunnan lapsia, mutta jälkeenpäin ajatellen he ehkä edustivat tuon kylän seuraavan polven asukkaita. Haluan ajatella että tuo kylä elää yhä, eivätkä kaikki vain vanhene tai muuta pois isoihin kaupunkeihin.

Saavuin hiekkahautana tunnetun alueen reunalle, joka on unimaailmassa jo kokonaan eri ympäristö. En mennyt avoimelle hiekkahaudalle, vaan jäin metsän varjoon. Kurkkuani kuivasi juoksemisen jäljiltä ja join vettä. Heräsin tässä vaiheessa hetkeksi juodakseni, mutta en ollut muistanut ottaa vesipulloa sängyn vierelle. Nukahdin taas ja uni jatkui keskeytyksettä, ja janoni oli tyydytetty.

Tässä vaiheessa minulle valkeni ajatuksia jotka liittyivät tuon nimenomaisen unen maailmaan. Olin Mörkö.
En tiedä tarkkaan mitä se tarkoittaa. Tiedän vain että minun kuului hiippailla varjoissa. Metsä oli pimeä, ja olen usein pelännyt siellä, niin unissa kuin valveillakin lapsuudessani. Mutta nyt minua ei pelottanut, sillä nyt tuo pimeys oli minun pimeyttäni, ja juuri sitä oli olla Mörkö. Hyppäsin mättäälle ja sulauduin pimeyteen.

Myöhemmin, herättyäni taas pari kertaa tässä välissä, olin jo toisessa unessa mutta yhä tuolla samalla paikalla. Tällä kertaa seuranani oli tyttö, minua muutaman vuoden nuorempi, jota koulutin Möröksi. Opetin kuinka metsässä liikutaan ja kuinka kadotaan varjoihin.
Olennaisena osana koulutusta hänen piti myös kantaa laukkuja joissa oli raskaita metallikuulia. Tarkoituksena oli kaiketi kohottaa kuntoa. Unessa selitin tämän jotenkin sillä tavalla, että hänen täytyisi päästä varjoihin "jo ensimmäisellä loikalla".
Tyttö ei muistuttanut ketään tuntemaani henkilöä. Hän saattoi olla osa alitajuntaani jonka olen kohdannut unissa aiemminkin, mutta kasvot eivät jääneet mieleen, enkä kuullut hänen nimeään.

Syystä tai toisesta en jaksanut kirjoittaa unta ylös vielä eilen, kunnes sitten viime yön unessa liikuin erään toisen uniblogin pitäjän kanssa hiekkahaudan alueella, ja selostin tarkkaan tuon mörköunen.
Siinä unessa hiekkahauta oli täynnä rakennuksia, ikivanhoja ymmärtääkseni, ja ehkä tuttuja toisista unista. Siellä oli rakennusmiehiä jotka olivat täyttä vauhtia purkamassa näitä rakennuksia, ja se täytti minut surulla ja vihalla. Suunnittelin sabotoivani rakennustöitä jotenkin, mutta en tiennyt miten.

Kätketty linnoitus

2011-01-26T08:28:00.000-08:00

Uni alkoi erään kerrostalon rappukäytävästä. Joitakin sukulaisiani oli paikalla, ja he olivat hakkaamassa auki lattiaan kätkettyä luukkua, jonka alta paljastuivat pimeään johtavat portaat. Toinenkin luukku avattiin, ja sieltä paljastui kynttilöitä. Sytytin muutaman, ja ojentelin niitä ihmisille.

Lähdimme kulkemaan vanhoja kiviportaita alaspäin. Seinillä oli toisinaan kuvia valtavista, järkälemäisistä hahmoista, jotka toivat mieleen Shadow of the Colossus -pelin eponyymiset kolossit. Ohitimme joitakin ovia jotka eivät avautuneet. Ovet olivat suuria, mutta toisaalta aivan normaalin kokoisia keski-aikaiseen linnoitukseen, jollaiseksi luolan nyt uskoin, vaikka en tiedä miksi. Suljetut ovet jäivät kiinnostamaan minua tavattoman paljon, mutta en saanut tietää mitä niiden takana oli.

Jossakin vaiheessa kohtasimme puurakenteita, aivan kuin laivan osista rakennettuja. Löysimme kulta-aarteen, jonka uskoimme kuuluneen merirosvolle. Oli myös valtava ahjo ja palkeet. Ahjossa oli yhä hehkuva hiillos, mutta en osannut pitää sitä omituisena, koska uni oli käymässä muutenkin kevyeksi. Tavallaan tämä oli jo eri unta, kuin se missä vasta laskeuduimme portaita.
Emme myöskään olleet enää maan alla, vaan näin ikkunoita joista näkyi kerrostalon pihalle. Ymmärsin että osa luolasta ulottui itse kerrostaloon, taitavasti kätkettynä asuntojen väliin, ja ikkunat oli asennettu jotta ulkopuolelta ei huomaisi mitään epäilyttävää tyhjää kohtaa.

Barbaareja ja hevosia

2011-01-18T00:38:00.000-08:00

Unessa esiintyi eri maiden barbaariheimoja, joilla kaikilla oli oma tietynlainen pukeutuminen ja jokin suosikkiase. Muuan hahmoni, Tarmo Verenhukka, oli barbaarien joukossa, ja hän kuului kirveitä suosivaan heimoon, vaikka kirjoitankin hänet miekan kanssa. Heimot eivät olleet hyvissä väleissä keskenään.

Myöhemmin eräässä toisessa unessa pakenin sotaa. Talutin hevosta juostessani, tai oikeastaan työnsin sitä edelläni kuin se olisi ollut auto josta on tankki tyhjänä. Sitten keksin että hevosella voi ratsastaakin.
Satulaa ei ollut, makasin vain hevosen selässä ja pidin sen kaulasta kiinni. Se totteli hämmästyttävän hyvin ohjausta, ja meni sinne minne halusinkin.

Myöhemmin, kokonaan toisessa unessa, istuin kuistilla juomassa teetä seuranani joku joka tuon unen maailmassa oli vaimoni, sekä joku hienosti pukeutunut ja hermostuttava kaveri josta emme kumpikaan oikein pitäneet.(ainakaan unen maailmassa. näin jälkeenpäin pidän kyllä.) Kerroin tuosta tottelevaisesta hevosesta, ja tuo lipevä kaveri muistutti minua että hevoset eivät ole luonnostaan sellaisia, vaan tottelevaisuus oli todennäköisesti julman koulutuksen seurausta. Hän painotti asiaa jollakin hunneihin liittyvällä kertomuksella, mutta en muista kuinka se kuului.

Toinen uneksija

2011-01-16T09:48:00.000-08:00

Olin metsässä, tutussa uniympäristössä joka perustuu vahvasti erääseen vanhan kotikyläni alueeseen. Pieni metsäpläntti koulurakennuksen vieressä, paljon polkuja. Unessa alue on tietysti aina paljon suurempi.

Oli yö ja hiippailin poluilla. Olin hetkeä aikaisemmin ollut liikkeellä tyttöystäväni kanssa, mutta sitten olin kävellyt edelle ja nyt etsin häntä.
Näin taskulampun valon edessäpäin, ja ajattelin että se on hän. Jäin kiven taakse piiloon, ja valon tullessa kohdalle hyppäsin esiin. Mutta tulija olikin minulle vieras, säikähtäneen näköinen kalju, alaston mies. Hän sanoi jotain seuraavaa (hyvin vapaasti suomentaen) "Tämä paikka on tänään vilkas."
En muista tarkkoja sanoja, mutta suunnilleen noin hän sanoi. Vilkas, tai kiireinen, tai jotain, hän tarkoitti että ihmisiä oli liikkeellä paljon. Hän oli myös peloissaan.

Vastasin jotain epämääräistä ja lähdin eteenpäin. Myöhemmin löysin tyttöystäväni, ja sen jälkeen olimme molemmat eri unessa, jossa luulin olevani valveilla. Kerroin unestani, ja ajattelin tuota kaljua miestä. Mietin että ehkä hän oli toinen uneksija joka oli eksynyt samaan unimaailmaan kanssani. Ja että ilmestymiseni kiven takaa saattoi olla hänelle samanlainen järkyttävä kokemus kuin mitä itse toisinaan unissa koen. Minä en tarkoittanut hänelle pahaa, eivätkä välttämättä minua pelotelleet olennot omissa unissanikaan ole olleet pahantahtoisia.

Terra Umbrum

2011-01-13T22:11:00.000-08:00

Tutkin monimutkaista vuoren sisään rakennettua kompleksia. Se saattoi mahdollisesti olla kaivos, tai sitten ei. Unen loppupuolella ymmärsin että paikkaa kutsuttiin nimellä Terra Umbrum, tosin minulla ei ole hajuakaan mitä se tarkoittaa.

Enimmän osan ajasta vietin junassa joka kulki vain edestakaisin yhtä tunnelinpätkää. Asemia oli muistaakseni viisi, ja ensimmäisen aseman nimi oli jostain syystä Koti.
Junassa oli turvallista olla, koska tykkäsin pysyä liikkeessä. Olin ehkä aiemmin käynyt syvemmällä luolissa, koska minulla oli hämäriä muistikuvia käytävien järjestyksestä(ainakin yksi käytävä kulki samansuuntaisesti junaraiteen kanssa), mutta enää en halunnut mennä sinne.
Yhdessä vaiheessa juna alkoi liikkumaan itsestään, mikä huolestutti minua. Olin tuolloin Koti-asemalla. Jälkeenpäin ajatellen joku saattoi ehkä tilata junan jollain toisella asemalla, mutta en tullut ajatelleeksi sitä unen aikana. Olisinkin luultavasti kauhistunut.
Pystyin joka tapauksessa pysäyttämään junan väliaikaisesti asemalle. Tein näin kakkosaseman kohdalla, jossa oli uloskäynti, ja juna jatkoi yksin matkaansa kohti ketä hyvänsä kuka sen oli kutsunut.

Lyhyen käytävänpätkän jälkeen pääsin ulos päivänvaloon. Alue oli karu ja kallioinen kaivanto, ja oviaukon edustalla oli muovikankaasta ja laudoista kasattuja hätäisiä seiniä, joiden tarkoitus ei kuitenkaan tuntunut olevan estää liikkumista. Ehkä ne olivat vain näkösuojana.

Tässä vaiheessa joku mies yritti estää minua kävelemästä seinien ulkopuolelle, ja suostutella palaamaan takaisin sisään. Paitsi että hän ei ollut tosissaan. Siihen liittyi jotain käsittämätöntä unilogiikkaa: oikeasti hän ei halunnut minun palaavan sisälle, mutta hän yritti kai todistaa jotain pointtia, ehkä saada minut myöntämään että tuo luolasto oli kauhistuttava.
Ja niin se olikin. Junassa en ollut tiennyt tai muistanut sitä, mutta tässä vaiheessa yhtäkkiä tiesin että Terra Umbrumina tunnettu paikka oli todella pelottava, ja että se oli ajanut useita ihmisiä itsemurhiin.(hirttäytymään, sanoivat muistikuvani.) Muistissani vilisi sekalaisia kuvia osin ruosteen peittämistä ruumiista. (Silent Hill lienee vaikuttanut, vaikka en osaa vetää suoraa yhteyttä mihinkään.)

Yritin selittää miehelle että tajuan kyllä, vaahtoaminen ei ollut tarpeen. Ymmärsin että hän oli itsekin tolaltaan. Valikoin sanani jotenkin seuraavasti: "Terra Umbrum on monien ihmismielien tuote. On ymmärrettävää että yhdelle mielelle on hyvin vaikeaa purkaa sitä."
En tiedä miksi sanoin noin.

Kissa ja hevonen

2010-11-06T03:45:00.000-07:00

Olin matkalla kauppaan. Ostoskeskuksen lasiovien luona värjötteli kissanpentu. Se yritti tulla sisään kun avasin oven. Ensin yritin estää, mutta sitten päästin sen lopulta sisälle.
Ostoskeskuksessa oli monta uloskäyntiä, ja kaikkien niiden luota johtivat kiviportaat ylöspäin. Näiden portaiden yläpäässä oli lisää kissoja, ja ajattelin että ehkä tuo kissanpentu oli matkalla tapaamiseen näiden isojen kissojen kanssa.

Mutta kun pentu pääsi lauman luokse, muut kissat hyökkäsivät sen kimppuun ja alkoivat raadella sitä. Menin pelastamaan pientä kissaa, revin isompia pois ja hakkasin ja potkin. Lopulta sain kissanpennun pelastettua, ja se vaikutti naarmuttomalta. Yksi isommista kissoista ontui nyt pahasti, ja minulle tuli paha olo ajatellessani että minä sain sen aikaan.

Mietin kovasti mitä tekisin kissan kanssa. Lähdin toista uloskäyntiä kohti, se oli uskoakseni pohjoinen.(tai ainakin aiemmin käyttävääni ovea vastapäätä)
Avasin oven ja laskin kissan ulos. Hetken päästä hevonen tepsutteli paikalle, ja se ja kissa lähtivät rinta rinnan kävelemään pois päin.

Olin hyvin arkisessa unimaailmassa enkä tiennyt uneksivani, joten tuo tapahtuma oli minusta tietysti erittäin kummallinen. Mutta se oli hellyyttävä myös. Arvelin että juuri hevosen luokse kissan oli täytynytkin päästä.

Järvitemppeli

2010-11-03T09:35:00.000-07:00

Oli pimeä syysilta, olin ratsastamassa hevosella kotiin, kun hevoseni sammui kesken matkanteon. Satulan alla oli jokin öljykattila, ja tiesin että se pitäisi saada syttymään jotta hevonen lähtisi taas käyntiin.
Olin puolimatkassa määränpäätäni, molempiin suuntiin oli 22 tai 23 mailia tai kilometriä.(jompi kumpi luku, ja jompi kumpi matkayksikkö, en muista tarkkaan)

Lähellä oli järvi, ja järvellä kellui laiturien varassa temppeli. Jostain syystä päättelin että heppani alkaisi taas toimimaan kun tekisin temppelissä jotain. Lähdin siis sitä kohti. Maassa oli rullalle kääritty matto, jonka nostin olalleni taaskin ilman mitään selkeää syytä.
En ehtinyt rantaan asti, kun tieltä kuului ääniä. Mies ja nainen olivat lähestymässä. Lähdinkin heitä vastaan, ja mielessäni kävi ajatus että toivottavasti he eivät luule minun kantavan ruumista. Eivät luulleet. Kysyin onko heillä tulta, ja sain tikut.
Tunsin oloni tyhmäksi kun selitin hevoseni omituista toimintaa. Sain öljykattilan taas syttymään, ja heppa oli valmis lähtemään, mutta katsoin temppelille päin ja päätin että minun on sittenkin käytävä siellä.

Mies ja nainen lähtivät mukaani. Kohta meitä olikin jo enemmän, epämääräisen lukuinen joukko.

Puolimatkassa ensimmäistä laituria meidät ympäröi joka suunnasta kuuluva kuiskailu. Se oli ilmeisesti normaalia, ja jotkut kumppaneistani keskustelivat siitä, mitä kieliä temppelissä on puhuttu. Mainittiin suomi, joku haltiakieli, ja vielä joku kolmas kieli.
Temppeli koostui monesta pienestä rakennuksesta jotka kaikki olivat laiturien varassa. Ymmärsin että paikka oli ikivanha, mutta kaikki siellä oli hyvin nykyaikaista suomalaista arkkitehtuuria, sellaista kesämökkimäistä. Hirsiseinät ja saunan puulattia, tervakatto ja punatiilinen savupiippu. Kaikki myös näytti uudelta ja hyvin hoidetulta.

Siellä täällä oli kuitenkin vanhoja esineitä, jonkinlaisia kivitauluja joissa oli kuvioita. Muistin jotain, ehkä aiemmasta unesta jonka olen nähnyt, ja varoitin kumppaneitani: Jos joku kivitauluista alkaa hohtamaan valoa, perääntykää kiireesti sen luota.

Kuljettuamme edelleen hyvin nykyaikaisen lasioven läpi, kuiskaukset muuttuivat jollain tapaa erilaisiksi. Suljin kiireesti oven perässämme, ja jäin tarkkailemaan taakse jättämäämme huonetta. Kuiskaukset eivät kuuluneet enää kaikkialta ympäriltä, vaan niitä päästivät mustat olennot jotka seurasivat meitä.
Kaikki muu tässä paikassa - kuiskaukset, kivitaulut ja niihin liittyvä vaara - olivat tuntuneet luonnollisilta, mutta nämä olennot olivat meille yllätys. Lähdimme eteenpäin ja juoksimme pitkin huoneita, ja olimme samalla yhteydessä joihinkin kumppaneihimme jotka olivat rakenuksen katolla. Kutsuimme heitä "korjausryhmäksi".

Olentoja alkoi olla joka puolella, ja pyysimme että korjausryhmä tekee jotain. He sanoivat että olivat ihan juuri tekemässä jotain, mutta tässä vaiheessa olentoja oli liikaa, ja heräsin paniikissa.

En ole nyt hetkeen nähnyt kauhu-unia, ja vaikka herätessäni olinkin pelosta sekaisin, se oli samalla tapaa myös jotenkin mukava ja turvallinen tunne. En tarkoita sitä, miten helpottavaa on päästä pois painajaisesta. Vaan se itse pelon aiheuttama fyysinen paha olo, ja tunne että jokin on vielä huoneessa pitkän aikaa heräämisen jälkeen, se on käynyt vuosien mittaan niin tutuksi että alkaa tuntumaan jo lähes miellyttävältä.

Ehkä tämä on merkki jonkilaisesta edistyksestä. Kenties pian minun ei enää tarvitse paeta heräämällä kun painajaiset piirittävät, vaan voin jäädä uneen ja katsoa mitä tapahtuu.

Alarik

2010-09-13T01:37:00.000-07:00

Kaksi hämärää huonetta, kuin liikuntasalin pukuhuoneita, linkitettynä toisiinsa lyhyellä käytävällä. Tässä, tein taas kuvan:

Minä oleskelin enimmäkseen oikeanpuoleisessa huoneessa. Vasemmassa oleskelivat muuan nuori mies ja nainen. Naisen nimeä en tiennyt, mutta hän oli pienikokoinen, mustatukkainen ja mustaan pukeutuva, ja muistutti erästä unihahmoa jonka näin kauan sitten, joten hän ei välttämättä ollut olevinaankaan ihminen.
Miehen nimi oli Alarik. Hän oli iso ja hieman kömpelön ja rauhallisen oloinen.

Ajoittain nainen tuli oikeanpuoleiseen pukuhuoneeseen ja puhui minulle haastavaan sävyyn. Vetäydyin aina varjoihin piiloon, mutta silmäni kuulemma paljastivat missä olin.
Jossain vaiheessa ajattelin. "hän(mies) on minun valoisa puoleni, ja hän(nainen) on pimeä puoleni." *
(* valoisalla ja pimeällä ei ole mitään tekemistä 'hyvän' ja 'pahan' kanssa, huom.)

Jossain vaiheessa kuulin taistelun ääniä, ja ryntäsin katsomaan. Näytti siltä kuin Alarik yrittäisi pahoinpidellä naista, joten menin estämään. Mutta en muista tapahtumia tarkkaan, enkä osaa sanoa taistelivatko he todella, vai oliko se vain heille tavanomaista nujakointia.

Vihreä noita ja muistoja kotoa

2010-09-02T23:40:00.000-07:00

Unen tarina oli pitkä, enkä muista kaikkia yksityiskohtia. Yhdessä osassa unta oli Ozin Vihreä Noita ja hänen talonsa. Ymmärsin että vihreä väri liittyi jotenkin olennaisesti häneen, se ei ollut vain hänen ihonvärinsä.(eikä myöskään poliittinen.)

En ole varma miten tarkkaan aiemmat unikuviot punoutuvat yhteen tämän unen kanssa jonka kohdalla heräsin. Hahmot olivat joka tapauksessa kaukana kotoa, ja tällä hetkellä majailivat jossain puuvajassa keskellä talvista maata. Joku poppaukko siellä oli, joka oli aiemmin myrkyttänyt yhden hahmoista moskiiton avulla, ja sitten hetken päästä parantanut tämän. Nyt tämä poppamies tarjosi lasillisen vettä kaverille joka näytti aivan Eurekan Henry Deaconilta.

Henry siemaisi vettä(se oli tarjoiltu muovimukista), ja näytti huomaavan jotain epäilyttävää. Poppamies tarkkaili häntä, joten hän oli juovinaan koko mukillisen, ja meni sitten ulos pakkaseen sylkemään sen ulos.
Kävi ilmi että veteen laitettu taika toi mieleen muistoja hänen kodistaan ja perheestään. Hän oli kiitollinen poppamiehelle ystävällisestä eleestä, mutta ei halunnut vielä muistella noita asioita.

"En halua olla hullu."

2010-09-01T15:18:00.000-07:00

Näin taas unen joka tuntui vievän minua eteenpäin, johonkin suuntaan.

Ympäristö oli entisen kotikyläni koulun aula, joka on ollut usein näyttämönä unilleni, kuten ovat olleet niin monet muutkin kotikyläni paikat. Olin juuri nähnyt, tai olisin hetken päästä näkemässä, tai näin samaan aikaan hyvin väkivaltaisen painajaisen. Hankala selittää, joka tapauksessa tuo uni oli jo sillä hetkellä muistissani, ja se ahdisti minua.
Tuolla aulassa seuranani oli henkilö jonka kohta tunnistin erääkseni omien kirjallisuusmaailmojeni hahmoksi. Tuo hahmo on unelmien ja illuusioiden jumalatar, joten oletan että uni lainasi muististani kasvot jollekin olennolle jonka olemusta en muutoin pystyisi käsittämään.

Aloin valittamaan tuosta painajaisesta, ja siitä miten en haluaisi kokea epämiellyttävää todellisuudesta irtautumista. Tässä vaiheessa tosin äänessä en ollut enää minä, vaan seurasin vain ulkopuolisena tarkkailijana kun joku minulta näyttävä urputtaa asioista jotka olen itse jo aikaa sitten hyväksynyt!
Jumalatar hermostui, ja sanoi näköisolennolleni että ei voi mitään, painajaiset on vain kestettävä, etenkin jos haluaa olla kirjailija/taiteilija.(unen kielessä nuo kuulostivat suunnilleen samalta asialta, en ole varma kumpi termi olisi oikeampi suomennos.)
Minä olisin halunnut huutaa että tiedän kyllä, mutta en pystynyt, olin vain näkymätön tarkkailija, ja tämä näköisminäni alkoi äksyilemään(tosi fiksua) eikä pystynyt hyväksymään. Jumalatar katosi, ja luulen kuulleeni kaukaista ukkosen jylinää. Tosi lupaavaa.

Ilmeisesti jokin osa psyykestäni kuitenkin haluaisi olla "normaali", ts. sellainen jolle unet ovat unia vain. Etenkin syksyn pimenevinä öinä sellainen ajattelutapa tuntuu välillä suorastaan houkuttelevalta.
Mutta joskus on pakko syödä rusinatkin jos haluaa palan pullaa.(inhoan rusinoita.) Elämä on huomattavasti mielenkiintoisempaa kun katselen sitä epärationaalisen kaleidoskooppini lävitse. Se tuo myös mukanaan epämukavia asioita, mutta se on asia kaiken muunkin kohdalla.

Eläimiä lentokoneessa

2010-08-25T04:05:00.000-07:00

Jotkut unien tarinat tuntuvat ikäänkuin kasvavan taaksepäin siitä hetkestä jolloin ne näkee. Tarina ei ala siitä hetkestä jona minä alan sitä havainnoimaan, vaan se on tapahtunut jo hyvän aikaa jossain muualla. Tämä tietysti pätee kaikkiin tarinoihin eikä vain uniin, kirjoissakin tarina saattaa alkaa jo kauan ennen ensimmäistä sivua.

Tässä unessa oma tarinansa oli maatilan eläimillä jotka lensivät pienellä lentokoneella. He lensivät matalalla entisen kotitaloni lähellä, jossa vihainen koira jahtasi lintua. Se taisi olla jokin vesilintu joka ei osannut itse lentää. Minä seurasin näkymättömänä katsojana, ja jotenkin tiesin että lintu tulisi päätymään lentokoneeseen muiden eläinten kanssa.
Lentokone meni ohitse, ja näytti siltä että lintu ei voisi mitenkään päästä siihen kyytiin. Vaikka olin näkymätön ja olematon maailmassa, niin jollain selittämättömällä tavalla tartuin lintuun ja heitin sen kohti lentokonetta kun se meni ohi. Mutta se oli luultavasti turhaa, olisi se muutenkin päässyt, koska niin tarina vain oli menossa.
Sekä lintu että koira joutuivat lentokoneen imuun ja lensivät sen mukana ilmaan. Lintu pääsi koneen kyytiin ja koira tippui alas, onneksi kuitenkin johonkin lammikkoon. Minäkin olin leijaillut kuin huomaamatta ilmaan koneen mukana.

Myöhemmin olin samassa paikassa mutta eri ajassa ja eri unessa yhden ystäväni kanssa. Otin kuvia vanhasta pihakeinusta ja muista maisemista, ja puhuin tuosta paikasta. Hän sanoi jotain, että ei se paikka ole tärkeä vaan minä olen. Minä sanoin tarkalleen seuraavasti: "Ne paikat ovat minulle kuin satoa, ne jäävät eloon kun kuolen."
Unen mielikuvakielestä suomennetut lauseet ovat aina vähän hämäriä, mutta muistan vielä mitä tarkoitin tuolla. Heräsin lähes välittömästi tuon lauseen jälkeen jotta voisin kirjata kaikki avainsanat muistiin. Jokin vaisto aina herättää minut kirjoittamaan.

Tähtisilmäiset olennot

2010-06-27T02:05:00.000-07:00

Nainen kulki kaivosvaunuilla yhä syvemmälle kaivokseen. Välillä raide haarautui vasemmalle tai oikealle, ja hänen täytyi valita. Hän kävi aina vain ahdistuneemmaksi, kun jokin muistutti häntä menneisyydestään ja asioista joita hän häpesi.

Lopulta vaunut veivät huoneeseen ja hän nousi pois kyydistä. Huoneessa oli jokin ihmistä muistuttava olento tai ehkä liikkumaton nukke, en muista enää tarkkaan. Sillä oli valkoinen naamio jonka silmät tuikkivat kuin tähdet, ja sen pään päällä paloi kynttilä. Se alkoi puhumaan naiselle, muistutti jostakin joka liittyi tämän tyttäreen. Nainen alkoi itkemään syyllisyydentunnon vallassa.

Käytävästä hänen takaansa alkoi lähestyä hahmo joka oli aivan hänen tyttärensä näköinen. Se puhuikin naiselle, ja ensin tämä uskoi illuusion todeksi. Sitten hän havahtui jostain syystä ja illuusio murtui. Käytävän valot himmenivät ja tyttären hahmo katosi näkyvistä, vain tähtisilmät jäivät loistamaan pimeään.

Naamioitu nukke-olento muuttui nyt todella pelottavaksi. Uni hukkui kohinaan, enkä muista loppua enää.

Hieno ajatus: Teleskooppivyötärö

2010-06-11T12:08:00.000-07:00

Tiedättekö niitä suurenmoisia ideoita joita unissa tulee, mutta jotka eivät toimikaan valvemaailmassa? Viime yön unet olivat täynnä sellaista. Ajatus liittyi siihen miten ihmisen on mahdollista venyä pituutta vyötärönsä kohdalta. Unessa vyötärö näytti venyessä mekaaniselta, teleskooppimaiselta. Kyse oli vain sen tajuamisesta että niin pystyy tekemään.

Tämänkaltaisia unioivalluksia tulee aina silloin tällöin, en ole kai aiemmin niistä tajunnut kirjoittaa. Muistan yhden tosi kaukaisen joka liittyi jotenkin aikamatkustamiseen, tai ehkä vain itse ajan luonteeseen. Olin herätessäni kirjoittanut ylös "silmukka", mutta en muista enää tarkalleen mitä yritin muistaa. Siihen kuitenkin liittyi sellainen ajatus, että on mahdollista törmätä eri ajasta olevaan omaan itseensä. Unessa ajelin jonkun poliisin kyydissä, ja hän tarinoi villistä nuoruudestaan, humalainen kaahari oli ollut. Ja kas, myöhemmin hänen nuori minänsä ajoi meitä vastaan. Tämän jälkeen muistan nähneeni raiteita kulkemassa pimeydessä.

Tummalla piirretty uni

2010-05-05T05:42:00.000-07:00

Uni oli kuin mustekynällä piirrettyä sarjakuvaa. Sellaista jossa käytetään paljon viivoja tummien kohtien värittämiseksi. Olen nähnyt joissakin vanhoissa satukirjoissa tämmöistä kuvitusta, se ei ollut aivan täysin realistisuuteen pyrkivää, vaan muodot olivat vähän vinksahtaneita ja karikatyyrimäisiä. Luulen toisinaan nähneeni hahmojen puheet puhekuplina, toisinaan taas kuulin ne.

Useimmilla henkilöillä tuntui olevan pakkomielle lottoamiseen, myös katujen ja lattioiden alla asustavilla oudoilla olennoilla. Yhdessä kohdassa(ruudussa? sivulla?) kaksi vanhaa ihmistä istui sohvalla, ja pelästyivät kun lattia alkoi kupruilemaan jonkun liikkuessa siellä alla. Ensin he pelkäsivät lattian alla möyrivää olentoa, mutta sitten sieltä kuului puhetta ja he ymmärsivät olennon olevan vain tohkeissaan lottoamisesta.

Ainoat henkilöt jotka eivät jatkuvasti vaahdonneet veikkauksesta olivat muuan tyttö ja hänen ystävänsä, pienen pieni varjo-olento. Ymmärsin että varjo oli ollut läsnä talossa jo vuosia, mutta ei ollut ikinä puhunut mitään. Tyttö oli kuitenkin jatkuvasti puhunut sille ja esittänyt kysymyksiä.
Lopulta varjo puhui tytön kysyttyä jotain. En muista enää kysymystä, mutta muistan että varjo ei vastannut tuohon nimenomaiseen kysymykseen. Tärkeintä oli kuitenkin että hän oli viimeinkin alkanut puhumaan.

Muistan lopusta aivan erityisen kauniisti piirretyn ruudun. Varjo seisoi tytön ojennetulla käsivarrella, ja taustalla näkyivät hänen hymyilevät kasvonsa.

Hoitokoti

2010-04-04T10:24:00.000-07:00

Kuljimme kaupungilla tummaihoisen, rastapäisen miehen kanssa. Paikka oli betoninen kävelytie rakennusten välissä, autoliikennettä ei ollut näkyvissä.

Tulimme johonkin rakennukseen, ja mies alkoi esitellä paikkoja. Se oli jonkinlainen hoitokoti tai sairaala, joka oli erikoistunut tietynlaisiin kasvuhäiriöihin, sellaisiin joissa jokin ruumiinosa on väärän kokoinen suhteessa muuhun ruumiseen.(en tiedä lääketieteellistä termiä tälle)
Paikka oli vanha puutalo joka oli kunnostettu klinikaksi, se ei ollut lainkaan laitosmainen, vaan hyvin kodikas. Monet potilaista eivät pystyneet kunnolla kävelemään, mutta heillä oli mukavat oltavat.

Minä ja rastapäinen mies istuimme sohvilla olohuoneessa, ja siellä oli myös tummaihoinen tyttö. Mies huomautti että minulla on sangen suuret korvat. Osoitin nenääni ja käsiäni, ja sanoin että nekin ovat ylisuuria. Me kaikki kolme nauroimme.
Tässä vaiheessa koiria juoksi huoneeseen. Yhdellä niistä oli hirmuisen suuret hampaat jotka tekivät siitä pelottavan näköisen, ja se myös äänteli pelottavasti. Mutta se heilutti häntää eikä käyttäytynyt muuten agressiivisesti, joten silittelin sitä ja yritin saada sen rauhoittumaan jotta se ei pelästyttäisi muita. Lopulta se lakkasikin murisemasta.

Konehuone

2010-04-02T06:23:00.000-07:00

Yhdessä unessa juoksin läpi käytävien ja portaiden. Siirtymä tapahtui melkein huomaamatta, kun aloinkin kiipeämään portaita vain ylöspäin. Ymmärsin jättäneeni taakse äskeisen unen maailman, ja kulkevani nyt syvemmälle itseeni. Miksi juuri ylös eikä alas? Ehkä siksi että tuolla hetkellä symbolina toimi torni, siispä ylös päin kulkiessa menin "syvemmälle".
Tai sitten on mahdollista että todellakin kuljin kohti pintaa, tietoista mieltä. Sillä viimeisellä porrastasanteella en mennytkään vielä ihan ylös, vaan tuolla tasanteella olevasta ovesta. Sillä hetkellä tuntui erityisen merkitykselliseltä että se oli juuri tuon ylimmän kerroksen alapuolella.

Vanha tuttu kohina odotti. Se tunne kun jokin painajainen on lähestymässä ja herättämäisillään minut pelkoon. Mutta se ei mennyt niin pitkälle, uni ei mössääntynytkään kauhun tunteeseen. Tunsin jonkun läsnäolon. Se mikä väijyy aina ihan tietoisuuden rajalla, ja on valmis muuttumaan painajaiseksi kun torkahtaa kevyeenkin uneen. Mutta se ei tuntunut niin uhkaavalta nyt. Ehkä sen ei ole ollut tarkoituskaan tuntua ikinä uhkaavalta, mutta en vain ole tajunnut mistä on kysymys.
En ehkä tajunnut tälläkään kertaa, mutta tuntuu että edistyn.

Seuraavaksi menin ylimpään kerrokseen. Siellä oli suuria höyrykoneita ja putkia, teräksenvärisiä ja punamullan värisiksi maalattuja. Koneet eivät olleet tuolla hetkellä käynnissä, mutta eivät myöskään olleet pölyisiä tai ruosteisia. Ehkä nuo nimenomaiset masiinat hyrräävät vain kun olen hereillä?
Tietysti ne olisivat yhtä hyvin voineet olla tietokoneita tai helmitauluja, tai pelkkiä viivoja, ne olivat kuitenkin vain symboli. Nähtävästi minua viehättää ajatus että pääni sisällä olisi vanhanaikaisia höyrykoneita, joten sellaisina ne näyttäytyvät. :)
Siellä oli myös suuria pyöreitä ikkunoita jotka osoittivat yhteen ilmansuuntaan. Maisema oli vaakatasossa.

Pian tämän jälkeen uni vaihtui toiseen sulavalla siirtymällä.

Taas sotilaita

2010-03-25T01:29:00.000-07:00

Jo kolmannen kerran lyhyen ajan sisään unessa oli kaasunaamareihin sonnustautuneita sotilaita. Tämä on kiintoisa ilmiö, minulla kun on suhteellisen harvoin näin selkeästi toistuvia kaavoja.
Kaasunaamari ei (luultavasti) ole tärkeä, sen toistuvuus on. Kaikille unille on myös ollut yhteistä että sotilaat ovat vihollisia, jotka haluavat joko tappaa tai vain alistaa minut tai edustamani ryhmän.
Ainakaan tähän mennessä heihin ei ole liittynyt painostavaa kauhun tunnetta, eikä "kohinaa".

Tyttö ja kone

2010-03-25T01:18:00.000-07:00

Näin tämän unen pari yötä sitten. En heti kirjoittanut tätä muistiin, koska nukuin kevyttä unta tämän nähdessäni, ja tämä ei tuntunut tulevan ihan kokonaan sieltä paikasta mistä unet yleensä tulevat. Mutta tämä oli lopultakin hyvin inspiroiva ja elävä uni, ja haluan kirjoittaa sen muistiin ennen kuin unohdan yksityiskohdat.
--

Tytöllä oli yksinkertaiset, valkoiset vaatteet. Hän pakeni takaa-ajajia tehdashallissa. Laskevan tai nousevan auringon vaaleanpunainen valo värjäsi hallin.
Tyttö kohtasi konemiehen jota luuli viholliseksi, ja lyyhistyi maahan. Kone oli epämääräisesti ihmismäinen, tai ainakin neliraajainen, mutta huomattavan raskas ja kömpelö. Sen hartioilla oli pää joka oli selkeästi ihmisen. Oikealla olalla oli jonkinlainen ohjuspatteri, ja oikeassa käsivarressa oli jonkinlainen kevyempi ase.

Konemies tuhosi lähestyvät viholliset, ja tyttö ymmärsi että tämä oli ystävä.
Unen maailmassa kaikilla koneilla oli oltava joku käskynantaja. (vähän kuten eräässä toisessa unessa)
Tämä kone oli aikoinaan itsekin ollut ihminen, mutta häntä oli vuosien ajan kyberneettisesti paranneltu kunnes hänessä ei ollut juuri lainkaan orgaanisia osia.
Koneella oli kuitenkin myös oma äly, minkä takia oli mukavaa että tämänhetkinen käskyttäjä oli myös hänen hyvä ystävänsä. Tämä oli antanut tehtäväksi suojella tuota kyseistä tyttöä. Monimutkaiseen protokollaan myös kuului, että jos nykyinen käskyttäjä kuolisi, hänen tulisi jatkossa ottaa komentoja vastaan tuolta tytöltä.
Unen maailmasta erillinen, tietoinen mieleni oli huolissaan ajatuksesta että tyttökin kuolisi. Mutta sitten ajattelin että kone kuitenkin tekisi kaikkensa suojellakseen häntä.

He kävelivät aution tehdashallin läpi, hento käsi piteli raskasta konekouraa.

Väijyvä uni

2010-03-17T00:26:00.000-07:00

Heräsin siihen tunteeseen mikä monesti on painajaisunen jälkeen; että painajainen on vielä jotenkin läsnä huoneessa, ja se täytyy ravistella pois ennen kuin uskaltaa käydä uudestaan nukkumaan. Tällä kertaa se oli erilaista, ehkä siksi että olin nukkunut kevyesti. Läsnäolon tuntu oli äärimmäisen voimakas, mutta se ei tuntunut niinkään uhkaavalta vaan enemmänkin haastavalta. Se myös pysyi huoneessa pitkän aikaa eikä kadonnut.

Kokemus ei ollut täysin miellyttävä, mutta se oli joka tapauksessa hyvin kiinnostava. Se tuntui samalla tavalla haasteelta kuin eräs aiempi uni, ja molemmissa oli sitä eräänlaista "kohinaa" jota olen aiemminkin kuvaillut. Silti tämä oli erilaista, jotain uutta unimaailmassa.

Teloitus

2010-03-08T06:18:00.000-08:00

Teloitus tapahtui talon sisällä. Seurasin kun ensimmäinen mies hirtettiin. Toimitusta valvoi kaasunaamariin pukeutunut sotilas (jollaiset ovat sivumennen sanoen olleet toistuva teema viimeaikojen unissa).

Seuraavaksi oli minun vuoroni. Pyysin hirttämistä, koska en halunnut kuoleman olevan liian nopea. Mutta sotilas ampui minua kiväärillään päähän. Jostain syystä olin vielä muutaman sekunnin tajuissani, ja ehdin olla turhautunut ja vihainen siitä ettei toivettani kunnioitettu. Sitten menetin tajuntani.

Heräsin myöhemmin lattialla. Otsassani oli naarmu ja siihen sattui, mutta ymmärsin että luoti oli jotenkin vain raapaissut minua. Sotilas makasi lattialla pöydän takana joko kuolleena tai tajuttomana. Hän puristi yhä kivääriä, enkä uskaltanut lähestyä häntä.
Aloin etsiä hirttoköyttä jotta voisin viimeistellä oman teloitukseni, mutta köyttä oli jäljellä enää turhauttavan lyhyt pätkä. Sitten sain yhtäkkiä elämänhaluni takaisin ja poistuin huoneesta.

Myöhemmin erinäisten tapahtumien jälkeen olin takaisin huoneessa. Sotilas alkoi heräilemään tajuttomuudestaan, ja minä panikoin. En halunnut tappaa sotilasta, enkä halunnut hänen tappavan minua. Otin kiväärin, se oli tunnistamatonta mallia ja jotenkin futuristisen oloinen, ja pakkasin sen nahkaiseen kantolaukkuun. Sitten vein kiväärin laukkuineen kellariin piiloon. Ajattelin että sotilaalta kestäisi hetken aikaa löytää se, siinä tapauksessa että en saisi häntä puhuttua ympäri ja hän haluaisi yhä ampua minua.
Noustessani kellarin portaita tulin ajatelleeksi että sotilas todennäköisesti omaa myös hyvät lähitaistelutaidot, mutta sille nyt ei voinut mitään.

Viimeinen muistikuvani on kun olin kumartuneena sotilaan puoleen(hän ei ollut vieläkään ihan hereillä) ja riisuin hänen kaasunaamarinsa. En muista näinkö ikinä hänen kasvojaan.

Kolme unta

2010-03-01T04:07:00.000-08:00

Ensimmäisessä unessa kuljin pitkin käytäviä jotka olivat täynnä sinistä nestettä. Sitä oli mahdollista hengittää, mutta sen läpi oli hyvin hidas kävellä. Tämä oli aineen tarkoituskin, ymmärsin. Tämän paikan asukkaat pyrittiin pakottamaan kiireettömyyteen ja hitauteen. Vartijat seurasivat kulkuamme.
Huoneet olivat vapaita sinisestä aineesta. Olin nyt jonkinlaisessa kirjastossa, osastolla joka sisälsi sitaatteja elokuvista ja muista kohteista. Joillekin kohteille oli varattu kokonaisia huoneita. Etsin Quake-pelin sitaatit, niille oli vain yksi kirja. En kuitenkaan tunnistanut yksiäkään sitaateista peliin kuuluviksi.

Toisessa unessa olin muiden ihmisten kanssa rakennuksessa josta yritimme ilmeisesti pelastaa joitakin vangittuja. Rakennus oli korkea pilvenpiirtäjä, ja täynnä aseistettuja vartijoita. Uni oli selviytymistaistelua. Pelkäsin eniten että jäisin vangiksi, halusin enää vain tappaa kaikki viholliset tai kuolla itse.
Jossain vaiheessa olin hississä matkaamassa toiseen kerrokseen ja lataamassa aseitani. Hissi pysähtyi jossain kerroksessa ja kyytiin tuli joukko miehiä. Ensin säikähdin, mutta sitten huomasin että he olivat pukeutuneet sinisiin haalareihin, eli olivat rakennuksen selliosastolta paenneita vankeja. Hissin taas pysähtyessä lähdimme yhdessä taistelemaan.

Kolmannessa unessa olin ihastunut palkkatappajaan. Hän oli nainen, ja kantoi samaa nimeä kuin eräs Nintendon pelihahmo, mutta muita yhtäläisyyksiä ei ollut. Hän oli kylmä ja armoton, eikä halunnut päästää ketään lähelleen. En ole enää varma miksi hän unessa vieraili luonani, ja miksi hän ei tappanut minua ärsyynnyttyään yrityksiini ystävystyä. Lopulta hän aina katosi takaisin yöhön.

Muistelen että tappajan puku oli tummaa sinistä. En ole varma onko tällä merkitystä.

Uittoa henkijoella

2010-02-15T23:50:00.000-08:00

Tarina jatkui katkeillen erilaisten unien halki. Varsinaisesti se tuntui alkavan kun pääsimme metsään jossa oli paljon puita kaadettu. Ystäväni selittivät minulle että näillä kyseisillä puilla on erityistä arvoa, ja meidän täytyy saada ne kuljetettua erääseen kaukaiseen paikkaan.

Kannoimme tukkeja rinteeseen ja vieritimme niitä sitten alas joenrantaan. Tarkoitus oli uittaa ne jokea pitkin alavirtaan, ja määränpäästä ei olisi pitkä matka toiseen jokeen, henkijokeen, joka virtasi lähellä. Sinne tukit oli saatava.
Olin suurimman osan ajasta skeptinen suunnitelmaa kohtaan. En nähnyt siinä mieltä, enkä uskoisi että onnistuisimme tehtävässä ennen aamua. Sitten näin vedessä näyn. Naisen kasvot. Ensin hän oli selvästi ihminen, mutta sitten kasvot alkoivat muuttumaan ja ymmärsin katsovani jonkinlaista henkiolentoa. Näky vakuutti minut tehtävän tärkeydestä.

Tiesimme ettemme saisi kaikkia tukkeja matkaan ennen aamua, mutta toivottavasti ainakin suurimman osan.

Bermudan kolmio

2010-02-13T15:12:00.000-08:00

Unessa oivalsin jotain. En muista enää mitä se oli, ainoastaan ajatuksen "Ihan kuten Bermudan kolmio." Se tuntui tärkeältä.

Laulavia haamuja

2010-02-08T12:39:00.000-08:00

Olimme ilmeisesti vankilassa. Meillä kaikilla oli samanlaiset vaatteet, ja kuljimme rivissä pitäen käsiä edelläkulkevan hartioilla. Yhdestä ovesta pääsi pienelle pihalle. Ulkona oli pimeää.
Joku meistä hipaisi vahingossa ohitse kulkevia haamuja, ja ne lähtivät kulkemaan samaan suuntaan kuin me. Päästyään ulos haamut alkoivat laulamaan. Se oli oikeastaan vain hyräilyä ilman sanoja. Haamuista tuli mieleen(ja tähän uneen on varmasti vaikuttanut) peli nimeltä The Crowd.
Menimme takaisin sisälle koska laulu pelotti meitä. Mutta ymmärsin että he lauloivat koska se helpotti heidän oloaan.

2010-01-31T10:02:00.000-08:00

Muistan suunnilleen miltä talo näytti ulkoa päin, ja miltä piha näytti. Kesäilta oli pimeä. Talon ovi oli pienten rappusten etäisyydellä maasta, ehkä siksi että olimme lähellä jokea tai järveä.
Eteistä ei ollut, vaan heti oven takana oli huone jossa he tanssivat. Naisen tunsin joskus kauan aikaa sitten, miestä en ole ikinä tavannut.

Musiikki soi vanhasta levysoittimesta. Soittimen yläpuolella seinällä oli taikapeili. Olin pariskunnalle näkymätön, mutta he pystyisivät näkemään kuvajaiseni peilistä.
Seurasin heidän tanssiaan ja vastustin halua näyttäytyä peilin edessä. Talon koira tiedosti läsnäoloni, mutta ei pitänyt minua vieraana. Silittelin koiraa ja toivoin etteivät tanssijat huomaisi mitään.

Mies katosi jossain vaiheessa. Hain morsiamen tanssiin. Hän ei hätkähtänyt kun huomasi tanssivansa näkymättömän miehen kanssa. Luulen että se oli valssia, vaikka en ole kovin hyvä siinä. Tanssimme kappaleen loppuun, sitten kuiskasin hänelle: "Kiitos kaikesta."
Otin hattuni ja takkini jotka jostain syystä olivat naulakossa, ja puin ne ylleni vaikka tiesin tämän tekevän minut osittain näkyväksi. Käsineeni olivat lipaston päällä, mutta nainen ehti ottaa toisen niistä. Pyysin sitä takaisin, mutta hän sanoi säilyttävänsä sitä kunnes tulen käymään seuraavan kerran. Otin tilalle yhden hänen käsineistään, ja poistuin talosta.

Tämän päivän unia

2010-01-21T10:35:00.000-08:00

Unessa oli eräs hahmo joka on elänyt mielessäni pitkän aikaa. Ei varsinaisesti unissa, vaan siellä missä tarinoiden hahmot elävät. Stereotypinen paha hallitsija, mustahaarniskainen pimeä lordi. Hän oli samaa arkkityyppiä kuin tässä unessa esiintynyt johtaja.

Hänen valtakuntansa oli hyökkäyksen alla. Hallitsijalla oli poika ja tytär, ja hän käski heidän paeta. He lensivät jonkinlaisilla olennoilla jotka muistuttivat lepakoita, mutta niiden ruumis oli paikoin kuin kiveä. Ne olivat äärimmäisen raskaita, mutta lensivät silti vaivatta ja kykenivät kannattamaan matkustajia selässään.
Tie valtakunnasta turvapaikkaan oli jonkinlainen pitkä vuorenharjanne jonka yläpuolella hallitsijan lapset lensivät. Turvapaikassa tapahtui jotain ja dialogia käytiin, mutta en muista enää tarkkaan. Tytär kuitenkin halusi mennä takaisin puolustamaan isäänsä, kun taas poika oli varma että hän pärjäisi yksinkin, ja että heillä kahdella olisi tärkeää tehtävää turvapaikassa. Lopulta he kuitenkin lähtivät molemmat lentämään takaisin isänsä avuksi.
Olin unessa aineeton sivustakatsoja. Olin heidän mukanaan kun he lensivät takaisin. Vuorenharjanteen yllä oli pilviä, ja he yrittivät jostain syystä lentää mahdollisimman monen pilven läpi.

Eräässä toisessa unessa oli pitkä tarina jonka yksityiskohtia en pysty kunnolla muistamaan. Olin jonkun sekalaisen porukan mukana, etenimme maanalaisessa rakennuksessa. Rakennus oli enimmäkseen äärimmäisen vanhaa tekoa, ja seinät olivat kiveä.
Yhdessä vaiheesssa oli maanalainen järvi tai allas jonka ylitimme purjelaivalla. Laiva tuntui naurettavan ylimitoitetulta järven kokoon nähden. Aloimme ensin avaamaan purjeita, mutta sitten tajusimme sen turhaksi, ja tönimmekin vain airoilla vauhtia seinistä ja järven matalasta pohjasta.
Joukkomme jäsenten keskellä oli vahvoja jännitteitä. Ilmeisesti ainakin osa meistä, ehkä jopa useimmat, olimme mukana vastoin omaa tahtoamme. Jossain vaiheessa aloimme juonimaan pääsyä pois tästä tilanteesta.

Myöhemmin, kolmas uni. Sijoittui vanhan kotikyläni kouluun, tarkemmin sanoen liikuntasaliin. Se oli oikeasti hyvin pieni huone, mutta unessa siellä oli enemmän tilaa. Meitä oli kaksi vastakkaista joukkoa, ja olimme valmistautumassa taisteluun. Taistelukin kai käytiin, mutta en muista sen kulusta juuri mitään. Jossain vaiheessa kuitenkin muistin kätkeneeni aseita(lähitaistelu-) koulun kaappiin, ja kävin hakemassa ne.
Myöhemmin taistelun loputtua keskustelin aseista ja tekniikoista erään vastapuolelle kuuluneen henkilön kanssa. Mikä tahansa riitamme aihe olikaan ollut, se oli nyt selvitetty ja keskustelimme kaikessa rauhassa kuin ystävät.

Eräs uni jonka näin pari päivää sitten:
Siinä oli pullollinen jotain outoa ainetta, joku sanoi sen olevan valmistettu jonkun alkemian kaavan mukaan. Aine sai minkä tahansa orgaanisen aineen versomaan kukkaa. Hautasimme leivänmuruja maahan ja kaadoimme ainetta päälle, niin sieltä alkoi kasvamaan jonkinlainen taimi.
Aine oli vaaleanvihreää.

Paluu Ruosteniemeen

2010-01-14T11:01:00.000-08:00

Tämä uni sijoittui erääseen aiemmasta unesta tuttuun ympäristöön. Selvästi eri aikaan kuitenkin, oletettavasti ennen aiempaa unta. Ruosteniemi oli kukoistava teollisuuskaupunki. Unen tarina seurasi enimmäkseen erästä lähikaupunkia joka saattoi muistuttaa Laukaata. Seuraamani hahmo matkusti junalla Ruosteniemeen käymään kauppaa bensiinillä. Lastaus tapahtui alueella jonka läpi kuljin tuossa aiemmassa unessa. Tällä kertaa siellä oli paljon rinnakkaisia junaraiteita, joten se oli kenties jonkinlainen asema.
Ymmärsin että maailma oli levoton paikka, ja kaupunkien välillä kulkeminen oli vaarallista.

En ole varma liittyikö tämä todella unimaailmassa tuohon alkuperäiseen uneen. Saattaa olla että tämä uni kumpusi vain aiempaa unta kohtaan tuntemastani kiinnostuksesta, sillä olen paljon miettinyt sen maailmaa. Tämänkertainen oli siis ehkä peräisin ihan eri osasta mieltäni, lähempää tietoista osaa kuin aiempi. Joka tapauksessa Ruosteniemi kiehtoo minua edelleen.

Mustia varjoja

2010-01-12T04:54:00.000-08:00

Varjot tulivat aina oven taakse koputtamaan, ja minun täytyi käydä hätistämässä ne pois. Valtava pelko heräsi niiden läheisyydessä, ja oli vaikeaa edes suunnata katse niihin. Ne kuitenkin häipyivät aina kun niille huiski vihaisesti ja komensi.
Ne olivat pieniä ja muodottomia, häilyviä varjomaisia muodostelmia ilmassa. Ne tulivat kaksi kertaa eri unien aikana, molemmilla kerroilla eri talojen ovien taakse koputtamaan.

Jälkeenpäin unessa mietin olivatko ne sittenkään pahantahtoisia. Ehkä niillä oli jotain asiaa, mutta en vain ymmärtänyt niiden viestintää ja siksi se pelotti. Olen samaa miettinyt monien muiden pelkoa herättäneiden uniolentojen kohdalla.
Varjot eivät edes käyttäytyneet missään määrin uhkaavasti. Ne tekivät tiettäväksi oleskelunsa oven takana, ja jäivät sitten odottamaan että avasin oven. Ne eivät hyökänneet kohti, odottivat vain. Pelko vain valtasi minut kun olin niiden lähellä.

En tiedä olisinko ymmärtänyt heidän viestiään vaikka olisin yrittänytkin. Ehkä vielä joskus ymmärrän.

Labyrintti

2010-01-10T09:01:00.000-08:00

En olekaan aikoihin nähnyt labyrinttiunia. Tämä muistutti erästä toista labyrinttia ajalta jolloin en vielä kirjoittanut unipäiväkirjaa.

Tämä muodostui huoneista ja käytävänpätkistä jotka oli liitetty toisiinsa ilman mitään selkeää kaavaa. Useimmat huoneet olivat sangen matalia. Jostain syystä paikkojen muoto toi minulle mieleen vanhan pelin, Wolfenstein 3d:n. Ehkä siksi että huoneiden ja käytävien välillä ei ollut korkeuseroja, eikä portaita näkynyt missään.
Sammutin toisinaan valoja jäljessäni, koska arvelin että kulkuani voitaisiin muuten seurata. Eräässä huoneessa ollessani ovi avautui yhtäkkiä säikäyttäen minut pahasti koska en ollut kuullut mitään liikettä. Ovesta tuli liian isoon naamariin pukeutunut henkilö minua kohti. Uni oli taas hajota siihen "kohinaan" josta olen kirjoittanut aiemminkin. Tartuin kuitenkin hyökkääjää kurkusta kiinni ja aloin kuristamaan. Naamari rutistui kuin sen alla ei olisi mitään. Sitten heräsin, mutta en yhtä kauhuissani kuin normaalisti.

Erääseen toiseen uneen liittyi jokin sana jota en harmikseni kirjoittanut muistiin. Unessa pyysin muita hahmoja muistamaan sen että voisin kirjoittaa siitä herättyäni. "korallia" muistuttava sana.

Hukkuvia ihmisiä

2010-01-05T07:12:00.000-08:00

Unessa oli järvi. Se ei ollut suuren suuri, mutta koko aluetta ei voinut nähdä yhdestä kulmasta, koska keskellä oli saarimaisia muodostelmia jotka nousivat korkealle. Myös rantapenkereet olivat korkealla, lukuunottamatta rantaa jolla itse seisoin. Takanani oli jokin matala rakennus.
Nurmikkoa ei juurikaan kasvanut. Maa oli pehmeää oranssia hiekkaa, ja koko alue näytti enemmänkin teollisesti kaivetulta kuin luonnon muodostamalta.

Järvellä, saaren toisella puolen ja täten rannaltani näkymättömissä vene tai lautta joutui onnettomuuteen. Olin jotenkin tietoinen tästä, ja ilmoitin kaikille että tuolla on ihmisiä hukkumassa. Jotkut heistä ajautuivat meidän rantaamme kohti, ja pelastimme heidät.
Joku kaatoi veteen ainetta joka sai sen mustaksi ja vaahtoavaksi. Sen oli ilmeisesti tarkoitus auttaa pelastusoperaatiossa jollain tavalla. Jätin takkini roikkumaan johonkin rakennuksen edustalla seisovaan esineeseen, koska en halunnut sen mustuvan.

Rantaa pitkin veteen kulki köysi tai kaapeli.

Sinä saat kapinoida

2009-12-22T08:52:00.000-08:00

Olin lähes täysin unohtanut tämän unen, kun selasin äsken muistiinpanoja ja se palautui mieleen. Kirjoitan nyt niin tarkasti kuin muistan, mutta osa yksityiskohdista on jo häipynyt mielestäni.

Varjostin jotakuta tyyppiä rakennuksessa. Hän oli ilmeisesti jokin iso pamppu, sillä hänellä oli mukanaan kaksi henkivartijaa. Muistan että olin näkymätön, mutta kuljin silti varovasti.
Seuraamani henkilö oli pitkä ja vaikuttavan näköinen. Hän oli myös hyvin tutun oloinen.

Jossain vaiheessa saavutin heidät, ja tulin näkyväksi. Puhuin seuraamani miehen kanssa. Kävelimme kohti hissiä, ja henkivartijat menivät edellä. Emme kuitenkaan ehtineet astua hissiin, kun hän painoi nappulaa ja hämmästyneet henkivartijat katosivat näkyvistä. Kävelimme yhdessä, ja hän sanoi "Sinä saat kapinoida, mutta lampaat eivät." (juuri tuon lauseen olin kirjoittanut muistiinpanoihin, joten uskon lainauksen olevan sangen tarkka)

Uni päättyi huoneeseen jossa lattia puuttui melkein kokonaan, ja alhaalla näin auringonlaskun värjäämän pilvisen maiseman. Ymmärsin että olimme ilmalaivassa. Seuraamani mies seisoi aukon reunalla ja puhui, mutta en enää muista sanoja.

Agenttien kokous ja Eris Discordia

2009-12-12T09:46:00.000-08:00

Harmillisesti osa unesta on ehtinyt jo pyyhkiytyä mielestäni muistiinpanoista huolimatta, koska en kirjoittanut unta ylös heti herättyäni. Muistiinpanot palauttivat mieleen sentään osan unesta. Ne kuuluvat seuraavasti: agentteja, salainen viesti, palkkasoturit, haavoittuneet, outo virus, Jill

Ympäristö oli jonkinlainen hotelli. Osan ajasta seurasin erään henkilön tarinaa ulkopuolelta, osan ajasta olin itse hänen osassaan. Hän oli tullut hotelliin tapaamaan tyttöystäväänsä, tämän nimi oli Jill. En enää muista ehtivätkö he tavata. Päähenkilölläkin oli uskoakseni nimi, mutta en muista sitä.
Jollain tavalla päähenkilö päätyi salaisten agenttien seuraan. He istuivat kaikki matalan pöydän ääressä pitämässä kokousta, kun yhtäkkiä agentit alkoivat kouristella ja oksentaa verta. Tässä vaiheessa olin nyt itse päähenkilön osassa, ja katselin kun kaikki kuolivat ympärilläni. Pidin yhtä kuolevaa agenttia kädestä kiinni ja yritin lohduttaa häntä. Muistiinpanojen kohta "salainen viesti" saattoi liittyä tähän, sain kyseisen viestin ehkä tuolta agentilta. Toisaalta saatoin saada sen myöhemmin Jilliltä. Muistaisin jos olisin kirjoittanut aikaisemmin...
Ymmärsin että agentit olivat joutuneet jonkin viruksen uhriksi, mutta syystä tai toisesta se ei vaikuttanut minuun.

Suurin osa unesta on vielä hämärän peitossa. Muistan kuitenkin että tähän tarinaan ja mahdollisesti muihinkin viime yön tarinoihin liittyi oleellisesti jumalatar Eris. Etenkin heräämistä edeltävien muutaman tunnin aikana näkemissäni unissa hän oli erityisen oleellinen hahmo, mutta en muista millä tavalla. Saatoin käydä keskusteluja hänen kanssaan. Yhdessä vaiheessa muistan olleeni vihainen hänelle.
Herätessäni ensimmäistä kertaa aamulla, sain käsityksen että jokin unimaailmassa oli vielä kesken, ja läsnäoloani tarvittaisiin vielä jonkin aikaa. Toisenkin kerran herätessäni tuli samanlainen tunne. Vasta kolmannella kerralla tunsin että voin rauhassa poistua valvemaailmaan.

Pienoismalli

2009-12-09T01:47:00.000-08:00

Tornia esittävä pienoismalli. Tehty kaiketi pronssista. Siinä oli paljon rattaita ja muita liikkuvia osia, ja tornin huipulla kiersi planeettoja keskikohdan ympärillä. En ole varma esittikö se juuri meidän aurinkokuntaamme.
Pienoismalleja oli kaksi. Kenties niitä esittäviä isojakin torneja on kaksin kappalein?

Syvä kaivo ja Varjolaakso

2009-12-05T11:23:00.000-08:00

Kuljin rakennuksessa jonkun tarkastajan kanssa. Oli hyvin hämärää ja käytävät olivat täynnä sekalaista romua. Eräässä huoneessa oli syvä kuilu. Tiesin että tästä kuilusta pääsee maanalaiseen tunneliverkostoon, ja että lähiympäristössä olisi vielä ainakin kaksi muuta kuilua joista sinne pääsi.
Tarkastajaa kiinnostivat juuri nuo tunnelit. Kuilun seinämässä oli tikkaat, ja lisäksi oli eräänlainen hissi, joka tosin oli vain pieni metallialusta jolla mahtui juuri ja juuri seisomaan. Minä en uskaltanut lähestyä kuilua, vaikka tunnelit kiinnostivat minuakin.
Tarkasta yritti käyttää hissiä, mutta se oli liian turvattoman tuntuinen ja liikkui nytkähdellen. Häntäkin alkoi pelottamaan ja hän oli horjahtaa. En olisi halunnut lähestyä kuilua, mutta menin silti auttamaan tarkastajan pois sen läheisyydestä. Toivoin että löytäisimme jonkun toisen tien alas, koska olin entistä uteliaampi näkemään tunnelit.

Jokin aika sitten näin unta josta en vielä jaksanut kirjoittaa. Tässä unessa oli kaupunki jossain korkealla kallioisella paikalla. Kaupungin itäpuolen(ehkä. en ole täysin varma ilmansuunnasta) halkaisi syvä kanjoni josta käytettiin nimeä Varjolaakso. Ylhäältä kuilu ei ollut kuin muutaman metrin leveä, mutta se aukesi paljon laakeammaksi alaspäin mennessä.
Aivan Varjolaakson reunalla(lähempänä kaupungin keskustaa oleva reuna) kohosi korkea torni. Tornissa asui ninjoja.
Torni liittyi myös itse Varjolaaksoon jollain tapaa. Saattoi olla että rakennus jatkui alaspäin läpi kallion ja aina laakson pohjalle asti.
Saman yön unien jälkeen olin kirjoittanut muistiin myös "kerrostalo", mutta en muista enää mihin se liittyi.

Alfred

2009-11-18T09:13:00.000-08:00

Kaksi laudoista ja muovikalvosta rakennettua isoa huonetta jossain tunnistamattomassa paikassa. Ulkona oli kylmä, mutta rakennelman sisällä oli lämmin tunnelma, joka keskeytyi hetkellisesti aina kun joku avasi oven.
Toinen koppi oli täynnä tupakansavua ja ihmiset tanssivat. Toisessa oli sauna.
Olin savuisessa huoneessa, ylläni mantteli. Olin vielä epävarma roolistani unessa, ja seisoin vain nurkassa katsomassa tanssivia ihmisiä. Useimmat pukeutuivat 80-luvun tyylin mukaisesti, tai ainakin se vastasi minun käsitystäni kyseisestä aikakaudesta. Kukaan ei aluksi huomannut minua.
Tuijotettuani erästä tyttöä pari sekuntia, hän tuli tietoiseksi olemassaolostani ja lähti ajelehtimaan minua kohti savun keskeltä. Hän kysyi onko minulla tupakkaa. Vastasin, etten polta. Tyttö katosi takaisin savun keskelle.

Roolini valkeni minulle yhtäkkiä. Olin kiertävä kauppias. Tänään myin lihapiirakoita. Ihmisillä oli tapana lämmittää niitä saunarakennuksen kiukaalla.
Työmiehiä hääräili rakennuksen ympärillä, ja kylmä viima puhalsi välillä läpi molempien huoneiden kun ovet olivat auki. Jossain vaiheessa saunarakennus nostettiin auton lavalle ja kuljetettiin pois. Ulkona alkoi olla valoisampaa.
Istuin penkille joka oli jäänyt jälkeen saunarakennuksesta. Oli viileää ja satoi räntää. Silmälasipäinen poika tuli kysymään voisiko hän ostaa lihapiirakan. Selitin että saunan kadottua sitä ei voinut enää lämmittää, mutta se ei haitannut häntä. Annoin sen ilmaiseksi. Jokin pojan olemuksessa kertoi minulle että hän oli kehitysvammainen.

Siirtymä toiseen uneen tapahtui melko huomaamatta. Kuljin pyörällä kohti kotia. Ympäristö oli sekoitus nykyistä asuinympäristöäni ja vanhaa kotikylää. Oli lämmin kesä, mutta minulla oli yhä manttelini.
Limusiini pysähtyi viereeni ja sieltä astui Michael J. Andersonia muistuttava lyhytkasvuinen mies. En muista mistä puhuimme, mutta se saattoi jotenkin liittyä uraani kiertävänä kauppiaana. Hän sanoi että hänellä olisi minulle paljon opetettavaa ja suuria asioita näytettävänä.
Olisin halunnut kuulla enemmänkin, mutta paikalle oli tullut poliisi joka huomautti että limusiinia ei sovi pysäköidä poikittain keskelle tietä. Lyhyt mies ehdotti että lähtisin suorin tein hänen matkaansa, mutta epäröin hieman. Poliisikin sanoi että ei kannata heti lähteä tuntemattomien matkaan.
Kerroin miehelle nimeni, sillä tiesin että hän pystyisi jotenkin ottamaan yhteyttä minuun. Auton kadotessa näkyvistä muistin etten ollut kysynyt hänen nimeään, mutta yhtäkkiä minulle valkeni jollain hämärällä tavalla että hänen nimensä oli Alfred.

Pyöräiltyäni jonkin matkaa eteenpäin olin paikassa joka oli nyt selkeästi vanhaa kotikylääni. Alfred odotti oikealle kääntyvän hiekkatien laidassa, ja kysyi olenko valmis. Muistin että tie vie taloon jossa olin vieraillut aiemmin viime yön unien aikana, mutta en muista enempää yksityiskohtia. Lähdin Alfredin matkaan.

Perhearvoja

2009-11-06T23:46:00.000-08:00

Ensimmäisessä unessa jonkinlainen sota oli syttymässä. Minulla oli kiire värvätä joukkoja mukaan tulevaan taisteluun. Porukassamme oli joitakin pelihahmoja, mm. Sonic the Hedhehog, Tails "Miles" Prower, ja Ryu Hayabusa. Ajelimme autolla lisää porukkaa etsimässä oman naapurustoni alueella.(en ole varma kuka ajoi)
Naapuri ei päässyt mukaan taisteluun, hänellä oli oma koti täynnä vihamielisiä henkilöitä. Kävin koputtamassa omalle ovelleni, mutta kukaan ei vastannut. Vasta autoon noustuani tajusin, että tietenkään en voi avata ovea koska olen nukkumassa, enkä anna ikinä koputusten häiritä nukkumistani.

Toisessa unessa olin perheen isä. Rikollisjoukko piti perhettäni vankina talossa jossain syrjäkylällä. Lähdin yksin haulikon kanssa pelastamaan heitä.
Vastoin kaikkea todennäköisyyttä, tai sitten toimintaelokuvien lakien mukaisesti, sain heidät tapettua yksi kerrallaan ilman että perheenjäseneni haavoittuivat.
Viimeinen roisto oli huoneessa kahdestaan tyttäreni kanssa ties mistä syystä. Onneksi tyttö oli onnistunut yllättämään roiston ja iski tätä nyt toistuvasti veitsellä rintaan. Selitin hänelle että annahan nyt isin lopettaa tämä mies haulikolla, tarpeetonta kärsimystä emme suvaitse.
Mutta emme sittenkään pitäneet mitään kiirettä, katselimme verta vuotavaa ja kirkuvaa rosvoa hyvän tovin ennen kuin ammuin. Taisin ajatella että tytölle teki hyvää nähdä pahantekijänsä kärsivän vähän, vaikka tiesinkin että vaimoni ei olisi hyväksynyt moista ajatusta meiltä kummaltakaan.

En tiennyt piileskelikö roistoja vielä talon ympäristössä, joten latasin haulikon ja soitin hätänumeroon. Unissa puhelimella soittaminen on jostain syystä hyvin kömpelön tuntuista, ja kestikin jonkin aikaa että pääsin läpi. Pyysin lähettämään poliisit talolle. Ihan melkein muistan tien nimen, mutta en ihan.

Kaksi varasta

2009-11-05T08:33:00.000-08:00

Uni kertoi kahdesta varkaasta. Toinen oli nuori ja toinen melkein keski-ikäinen. He olivat isä ja poika, vaikka eivät olleet biologista sukua.
Unen sävy oli hyvin ankea. Maailma oli likainen ja kylmä paikka, ja köyhät varkaat joutuivat tekemään kaikkensa vain pysyäkseen hengissä.
Varkailla oli yhteinen hattu. Kun tuota hattua piti päässään, maailman kurjuus ei näyttäytynyt yhtä hirveänä. Elämä oli helpompi sietää.
Vanhempi varas oli tottunut maailman kylmyyteen, ja antoi täten poikansa pitää hattua suurimman osan ajasta.
Mutta välillä tuli aika jolloin hän ei kestänyt enää itse, ja oli vaihdettava vuoroa. Poika ei joutunut olemaan pitkiä aikoja ilman hattua, mutta ne lyhyetkin hetket olivat hänelle hirveä kokemus.

Maya ja lohikäärmeet

2009-10-25T09:46:00.000-07:00

Ensimmäisessä unessa oli Maya. Hän on eräänlainen kodinhenki täällä. Yksityiskohdat ovat enimmäkseen unohtuneet mielestäni koska sen jälkeen tuli niin paljon muita unia, mutta tämä uni liittyi jotenkin hänen hattuunsa. Laitoin sen päähäni, ja se mahtuikin hyvin vaikka on aivan liian pieni. Ja se teki minulle jotain, en osaa vielä sanoa mitä.
Muistan myös hohtavan M-kirjaimen.

Toisessa unessa olin taas vanhassa kotitalossa ja kasvatin siilejä pahvilaatikossa. Toisessa laatikossa oli muna josta sanottiin kuoriutuvan lohikäärmeen, mutta epäilin väitettä. Vaan sitten sieltä kuoriutuikin useita lohikäärmeitä. Useimmat olivat vielä ihan pieniä ja sokeita, mutta yksi oli isompi ja jo melkein lentokykyinen. Ymmärsin että tämän yksilön tehtävänä oli pitää huolta muusta pesueesta.
Syötin lohikäärmeille siilejä. Mietin, mitä tapahtuisi kun siilit loppuvat, mutta sitten ymmärsin että voisin avata ikkunan jotta isompi lohikäärme voi käydä saalistamassa ulkona.
Erään hyllyn päällä mönki jokin outo lisko. Normaalisti se olisi herättänyt minussa valtavasti mielenkiintoa, mutta nyt ajattelin vain että syötän senkin lohikäärmeille jos ruoka loppuu.

Muistan vielä hämärästi kolmannenkin unen. Sen tarina kertoi tytöstä joka kuoli, mutta tämän ystävät, toinen toistaan erilaisempia olentoja, odottivat häntä tuonpuoleisessa, ja niin he saattoivat yhdessä jatkaa matkaa. Heitä oli ehkä yhteensä neljä.
Unta seuratessa huomasin ajattelevani että tuonpuoleinen oli kuin jostain fantasiakirjasta omaksuttu, kas kun siellä ohjattiin sielut eri suuntiin "hyvien" tai "pahojen" tekojen mukaan, sekä vielä yhteen suuntaan joka oli "tasapainon" seuraajille. Keskimmäisen käytävän symbolina oli torni. Tämä jakaminen vaikutti minusta epäloogiselta, mutta olin pelkkä katsoja joten en protestoinut.
Tämän paikan virkailija kutsui ystäväjoukkoa nimellä joka oli heidän kotimaailmansa nimi, mutta en enää muista sitä. Hän mietti laittaisiko heidät hyvyyden vai tasapainon tielle, mutta päätyi sitten hyvyyteen. Kaikki ystävykset pääsivät samalle käytävälle.

Agentteja ja piknik

2009-10-25T09:30:00.000-07:00

23. päivä bloggerissa oli jotain häikkää enkä pystynyt tallentamaan tekstejä. Kirjoitin kuitenkin unesta tuon päivän aamuna:

Ensin olin parin kaverin kanssa jossain tunnistamattomassa paikassa. Olisimme halunneet lähteä pois sieltä, mutta näimme ikkunasta että pihassa oli pari autoa joissa oli salaisia agentteja vahtimassa kavereitani.(tiesin jotenkin että eivät kuitenkaan minua vahtineet)

Etupenkeillä istui miespuolisia agentteja siviilipuvuissa, ja toisen auton takapenkillä oli Scullyn ikäinen nainen jolla oli liian isot aurinkolasit. Hänen näkemisensä herätti muiston että olen nähnyt hänet toisessakin unessa joskus.

Myöhemmin olin yksinäni piknikillä jossain. Paikka oli sangen tunnistettava, mutta en ihan varmuudella osaa sijoittaa sitä mihinkään valvemaailman osaan. Olin jonkun rakennuksen kulmalla. Minulla oli omenoita ja mehua.

Joku hyvin masentuneen näköinen vanha mies käveli ohitse, kohti rakennusta jonka varjossa olin. Tarjosin hänelle omenaa, ja hän ottikin sen vastaan mumisten samalla jotain miten omenasta ei ole mitään apua hänen tilanteessaan.

Hetken päästä kaksi teini-ikäistä tyttöä tuli paikalle ja istahtivat nurmikolle. Heillä oli jano, joten tarjosin mehua.
Sitten pahoittelin että joudun poistumaan, mutta minun täytyi kirjata muistiin unien yksityiskohdat etten unohda niitä. Heräsin pieneksi hetkeksi ja kirjoitin ylös "kaksi agenttiautoa, takapenkillä nainen, aurinkolasit, piknik, murheellinen mies, omena"

Herättyäni lopulta kokonaan muistiinpanojen lukeminen riitti että unet palautuivat mieleen. Muutoin olisin saattanut unohtaa ne, paitsi jos joku olisi sattunut lausumaan minulle jonkun näistä avainsanoista.

Toistuva ympäristö

2009-10-20T04:09:00.000-07:00

Eräs tietty paikka toistuu unissani usein. Se oli mm. kahdessa aiemmassa junaan liittyvässä unessa, tosin nämä unet tapahtuivat maanalaisessa tunnelissa, ja ainoastaan intuitiivinen ymmärrys liitti tunnelin tähän nimenomaiseen ympäristöön.
Paikkaa on hankala kuvailla koska sillä ei ole minulle mitään selkeää merkitystä. Kaipa se on eräänlainen tienristeys, jonka läpi kuljen useimmiten yökävelyilläni.(mutta en päivä-)
En ajattelisi koko paikkaa lainkaan ellei se jostain syystä esiintyisi niin usein unissani.

Tällä kertaa ei ollut junaa ja olin maan pinnalla. Eikä paikka näyttänyt edes kovin paljoa samalta kuin valvemaailmassa, mutta taaskin vain tiesin että se oli sama paikka.
Tapahtumia en muista kovin tarkkaan. Tapasin jonkun ihmisen, jonkun johon ihastuin. Hyvin harvoin tapaan uni-ihastuksia enää toistamiseen, mikä on vähän surullista. Mutta se oli hyvä uni.

Toisessa unessa tänään oli juna, mutta en usko sen olleen tärkeä osa. Tällä kertaa se oli ainoastaan tapahtumaympäristö, ja olisi voinut yhtä hyvin olla vaikka kahvila. Muutenkin uni vaikutti sellaiselta selkeältä jota kuka tahansa voisi tulkita, se heijasteli erästä kokemustani ennakkoluuloisten ihmisten kanssa.

Haaste?

2009-10-15T10:14:00.000-07:00

Taas jotain minkä uskon olleen eräänlainen haaste. Tällä kertaa hallitsevana tunteena oli pelko, tai oli ainakin tarkoitus olla.

Olin entisessä kotikylässäni, vanhan talomme kuistilla. Autoja kaahasi pitkin kylää, aina välillä ajaen myös pihamme poikki.
Tiesin uneksivani, joten yritin ajatella autot kadoksiin. Se ei kuitenkaan onnistunut ilman että unen rakenne olisi hajonnut, minulla oli liian vähän valtaa täällä. Mutta pystyin kuitenkin nopeuttamaan autoja ajattelemalla, ja saamaan ne törmäilemään puihin.
Yhdessä vaiheessa tuon kylän aikainen naapurini ajoi pihan poikki hyvin pienellä traktorilla. Huusin hänen nimeään mutta hän ei kuullut, joten laitoin hänen traktorinsa törmäämään puuhun.(hän ajoi hyvin hiljaa)
Hän jäi istumaan traktoriin selin minuun. Nyt tuli se tuttu tunne painajaisunista joka enteilee jotain pelottavaa, se joka yleensä saa minut suunniltani kauhusta vaikka tietäisinkin uneksivani. Mutta tällä kertaa pystyin jostain syystä suhtautumaan tilanteeseen maltillisesti. En lainkaan yllättynyt kun naapurini yhtäkkiä kääntyi minua kohti kauhea virne naamallaan ja päästäen korisevaa ääntä. Hän alkoi lähestyä minua, joten iskin häntä lujaa kasvoihin.
Tämän jälkeen kauhutunne oli ohitse, ja naapurini oli taas oma itsensä.

En ole varma selvisinkö haasteesta. Ehkä minun olisikin pitänyt löytää rakentavamapi ratkaisu tilanteeseen. Liian usein turvaudun (unissa) väkivaltaan kun pelko saa vallan.

Pimeä sali

2009-10-05T07:22:00.000-07:00

Pimeä sali. Kuvailin sen ominaisuuksia ääneen vaikka olinkin (nähdäkseni) yksin.

Sali oli neliskulmainen ja sangen korkea, mutta ei leveä muissa suunnissa. Päättelin sen olevan 3-kerroksen korkuinen, sillä seinämillä oli alkoveita ja soihtuja kolmessa kerroksessa. Keskellä huonetta oli pitkä(suhteessa huoneen kokoon) pöytä joka oli peitetty syvänpunaisella pöytäliinalla. Liina loisti hiljaa omaa valoaan.(tämänkin puhuin ääneen)

Huone oli siis ensin pimeä, mutta sitten seinille sytytetyt soihdut alkoivat syttymään, siten että ensin syttyivät ylimmän kerroksen soihdut, sitten toisen ja sitten pohjakerroksen. Huomasin että kaikki soihdut eivät olleet symmetrisesti sijoitettuja, ja pohdin(hiljaa mielessäni, en ääneen) että olisin itse suunnitellut huoneen paremmin.

Ei liene tarvetta tehdä pohjapiirustusta koska paikka oli niin yksinkertainen. 3-ulotteisen mallin voisin ehkä tehdä jos jaksan. Niin, minusta katsoen oikealla seinällä oli vielä jokin pimeä ja ahdas käytävä. Oletan takanani olleen myös jonkin oven tai käytävän.

Puck

2009-10-02T01:06:00.000-07:00

Uskon että itse Vanha kiusanhenki ilmentyi unessani. Se pilkkasi minua julmasti, iski todelliseen Akilleen kantapäähäni. Toisaalta se saattoi myös olla eräänlainen haaste. Tunnen selvinneeni tästä haasteesta kunnialla, ja osittain siitä syystä unesta jäikin niin hyvä olo. Tämä olisi kuitenkin saattanut olla hyvinkin haavoittava uni, jos olisin tehnyt väärin.

Temppeli

2009-09-30T02:03:00.000-07:00

Temppeli oli korkealla kukkulan tai vuoren laella. Samalla se oli myös jollain tapaa piilossa, sitä ei voinut löytää ellei tiennyt mitä etsi.
Astuessani sisään ääni puhutteli minua ja kertoi temppelistä. En muista enää tarkkaan mitä kaikkea se kertoi ja mitä havaitsin itse.
Temppelin lattia oli veden peitossa, ja ääni kertoi veden olevan hedelmällistä. Se käytti vedestä nimitystä aqua.
Huone oli sangen pieni ja hämärä. Vastakkaisella seinällä oli neljä ikonia jotka esittivät eri jumaluuksia. Jostain syystä minulla on käsitys että ne olivat hindujumalia. Keskellä, seuraavaan huoneeseen johtavan oven päällä oli vielä yksi ikoni joka ymmärtääkseni edusti vettä, tai ainakin samaa asiaa kuin tämä temppelin lattialla oleva vesi. Seuraava huone oli niinikään veden vallassa.
Ulkona oli syysyö ja temppelissäkin oli viileää, mutta en epäröinyt uida vaatteet päällä.

Pari päivää aiemmin uneksin sodasta. Ilmeisesti kyseessä oli jonkinlainen sisällisota, koska taistelimme naapurikunnan asukkaita vastaan. Kyseisen kunnan nimi ei selvinnyt, kuten ei omanikaan, joten en tiennyt oliko se asuinkuntani. En tunnistanut paikkoja. Suhtauduin sotaan jotenkin välinpitämättömästi.
Muistan että taistelimme samalla puolella isäni kanssa, ja saimme tuhottua kaksi vihollisen ajoneuvoa. Minulle myönnettiin mitali jostain. Se ei tuntunut tärkeältä.
Myöhemmin unessa olin jo jossain toisaalla, ja olin jo unohtanut koko jutun kun minulta kysyttiin mitä olen tehnyt viimeaikoina. "En oikein mitään. Ainiin, taistelin sodassa."

Toisessa unessa samana yönä(tai päivänä, en muista) olin menossa kotikyläni viimeisiin tanssiaisiin, mutta ensin täytyi ostaa henkselit.

Katalomaanien laulu

2009-09-27T11:26:00.007-07:00

Katalomaanien laulu alkoi sanoilla "tuskaa, tuskaa, tuskaa"

Yhdessä vaiheessa unta he muistuttivat pieniä peltipurkkeja ja lauloivat kaapin perällä, mutta syvemmällä unimaailmassa he olivat persoonallisempia.

Puoli elämää, salaperäinen kone ja sauvojen neloset

2009-09-17T13:48:00.000-07:00

Muutaman päivän takaisia unia. Aloitin kirjoittamaan jo samana yönä mutta en jaksanut kirjoittaa loppuun. Joten vähän sekava ja pätkittäinen selostus (taas)

Varhaisin tältä unijaksolta muistamani uni alkoi ympäristössä joka muistutti osittain paikallisen kirjaston sisätiloja, mutta vaikutti osin olevan ulkona. Tai se ikäänkuin välkkyi, oli välillä jompaa kumpaa ja välillä molempia yhtäaikaa. No, tämä vaihe oli joka tapauksessa sellaista "arkista unta". Jos mitään unta voi ikinä pitää vähemmän tärkeänä, niin tämä arkiseksi kutsumani on juuri sellaista. Selostan sen silti lyhyesti, koska se toimi väylänä kiintoisampaan uneen.
Olin siis typerä lapsi ja leikin käsikranaatilla jonka olin löytänyt jostain. Se posahti mutta kukaan ei vahingoittunut, vaan jäin silti kiinni ja poliisit veivät minut jonnekin.
Tästä alkoi välivaihe kahden unen välillä. Kranaattisekoilu oli unohtunut enkä ollut enää lapsi, mutta oli tunne että olin ehkä syytettynä jostain.

Minua ja ryhmää muita ihmisiä vietiin jossain tutkimuskeskuksessa. Menimme maan alle mukanamme joukko professoreita joilla oli yllään Half-Life pelistä tutut HEV-su ojapuvut. Tai ainakin unessa jotenkin tiesin että kyseessä olivat juuri nämä puvut, vaikka ne näyttivätkin kömpelömmiltä ja muutenkin erilaisilta kuin pelissä. Meille muille annettiin vain kaasunaamarit.
Luulen että itse Gordon Freeman oli joukossa mukana.

Portaat päättyivät käytävään, ja heti portaikkoa vastapäätä olivat ikkunoilla varustetut pariovet. Oven takana oli hämärä huone, ja siellä oli Half-Lifesta tuttuja "zombeja", eli ihmisiä joita parasiitit olivat muokanneet, sekä myös koiria joita tosin ei pelissä ollut. Proffat selittivät otusten vaarallisuudesta, ja miten ne olivat äärimmäisen voimakkaita. Huomautin että tuollaisen HEV-puvun kanssa varmaan pärjäisi noille otuksille. Proffa ihmetteli että mistä minä tiedän näistä puvuista. Selitin että tunnistan joitakin siinä käytettyjä komponentteja, ja ymmärsin että unen maailmassa minua pidettiin jonkinlaisena tiedemiehenä tai alan opiskelijana. Freeman katsoi minua tietävästi hymyillen.

Seurasi sekava vaihe. Oven takana ei ollut enää hirviöitä, mutta sen sijaan osa ryhmämme suojautumattomista jäsenistä oli siellä. Käytävän puolelle jääneet olivat syvästi kiihtyneitä jostain eivätkä kiinittäneet huomiota huoneeseen. Minä olin yhtäkkiä enää aineeton tarkkailija, ja saatoin vain katsella kun huoneen toiselta puolelta pimeästä oviaukosta alkoi tulemaan zombeja. Huoneessaolijat olivat selin zombeihin eivätkä huomanneet.
Seuraavaksi huoneessa olijat olivat poissa ja kaikki olivat entistä kiihtyneempiä. Muistan että unen loppupuolella taistelin sellaisen koiran kanssa. Väänsin sen leukoja erilleen yrittäen halkaista sen pään, ja pelkäsin että se ehtisi purra.

Myöhemmin toisessa unessa olin maanalaisessa rakennuksessa. Siellä oli jokin outo laite, kuin ikivanha tietokone. Ymmärsin että tuo rakennus oli jonkinlainen unohdettu armeijan tukikohta, ja tämä laite oli kommunikointiväline. Viestiminen tapahtui puheen sijasta tekstinä.
Sain laitteen käynnistettyä ja pienelle ruudulle tuli tekstiä. Minuun otti yhteyttä joku henkilö joka ihmetteli miten olin löytänyt tämän rakennuksen ja mitä helkkaria oikein tein siellä. Yritin selittää, mutta sormeni tuntuivat kankeilta enkä saanut kirjoitettua tarpeeksi nopeasti. Keskustelukumppanini turhautui ja ilmoitti että minua tullaan noutamaan.
Näppäimistön kohdalle sulkeutui kahle joka olisi vanginnut ranteeni ellen olisi äkkiä vetänyt kättä pois edestä.
En tiennyt kauanko kestäisi että sotilaat(?) olisivat täällä. Aioin ensin paeta hissillä, mutta tulin sitten ajatelleeksi että juuri sitä kautta minun odotettaisiin poistuvan.(vaikka oikeastihan minun odotettiin olevan yhä kiinni koneessa) Joten lähdinkin toiseen suuntaan.

Tässä taas nopeasti sutaistu pohjapiirros huoneesta.
1 Itse laite
2 Hissi
3 Käytävä joka vei syvemmälle tukikohtaan(?)

Myöhemmin oli vielä yksi uni, mutta en muista yksityiskohtia enää kunnolla koska en kirjoittanut siitä heti herättyäni. Muistan vain että meitä oli neljä henkilöä siinä. Jokaisella meistä oli oma ase, mutta aseet olivat jotenkin naamioituja ja näyttäytyivät yksinkertaisina puusauvoina. Yhden henkilön(ehkä minun) ase oli todellisuudessakin sauva.

Taistelu ja sairaala

2009-09-07T20:10:00.001-07:00

Kerroin viimeksi unesta jossa nainen makasi ruumisarkussa. Uni loppui kauhun tunteeseen ja eräänlaiseen kohinaan.
Samanlaisia heräämisiä on tullut muitakin. Toistuva elementti on että joku unen hahmoista säikähtää jotakin, ja tuo säikähdys laukaisee kohinan.

Yhdessä tällaisessa unessa olin laivassa. Pienehkö purjevene oikeastaan. Taisin olla vain katsojan roolissa. Itse hahmoina olivat Aku Ankka ja veljenpojat.(yllättävän paljon Ankkalinnan hahmoja unissani viimeaikoina)
Joku mystinen hiippari kävi juttelemassa Akulle ja lähti sitten pois. Kävellen kaiketi. Ehkä laiva oli maalla tai jäälautalla, oli liian pimeää jotta olisin voinut nähdä.
Vähän myöhemmin Aku ja pojat olivat muutaman metrin päässä laivasta(en edelleenkään nähnyt millä maaperällä), ja muukalainen lähestyi taas, sellaisesta kulmasta että pojat eivät huomanneet häntä. Aku oli rentoutuneen oloinen ja sanoi että tuolta hän(?) taas tulee, mutta silti pojat säikähtivät tulijaa. Ja taas se hirveä kohina ja kauhu! Oli pakko herätä koska en kestänyt sitä.

No, eilen se tuli taas. Olin hyvin kevyessä unessa, tiedostin vielä valvemaailman ympäristön. Ei ollut vielä unikuvia, vaan ainoastaan hämäriä aistimuksia. Ja niiden joukosta aistin jonkun lähestyvän. Taas tuo jo nyt tutuksi käynyt tunne. Pelko oli läpitunkevaa ja halusin paeta sitä heräämällä. Mutta kenties unen pinnallisuuden takia tohdin vastustaa sitä, ja jäinkin uneen.
En ole ihan samanlaista tunnetta kokenut aiemmin uneksiessa, enkä osaa kuvaillakaan sitä kunnolla. Se oli ihan hirmuinen mylläkkä. Olin kuin myrskyn keskellä. Kamppailin tuon tuntemattoman olennon kanssa. Mutta vaikka tappelu oli raivokas, tunsin ettei kumpikaan meistä voisi voittaa tai hävitä. Ehkä emme olleet tarpeeksi syvällä unessa vielä.
Ehkä olisin jatkanut silkasta riemusta jos olisi ollut jonkinlainen eheä unimaailma jossa taistella. Mutta nyt se oli vain mielikuvien ja aistimusten mylläkkää, ja tiesin että se jatkuisi sellaisena koko yön jos en hetkeksi heräisi ja antaisi myrskyn rauhoittua. Joten näin tein.
Kenties seuraavalla kerralla se iskee kun olen syvemmässä unessa. Jää nähtäväksi kykenenkö silloin vastustamaan pelkoa ja jäämään.

Näin muitakin unia. Yhdessä oli kiinnostava sairaala. En ole varma oliko se mielisairaala, sellaisista kun olen nähnyt unta aiemminkin. Pystyn melkein paikallistamaan tämänkertaisen sairaalan sijainnin valvemaailmassa, mutta en ole ihan varma.
Ympärillä oli puita. Ehkä se oli jopa metsän keskellä. Rakennus oli tummanvihreä, samansävyinen kuin ikivanhat laudat. Lähestyin rakennuksen suuria pariovia, olin jonkun seurassa mutta en muista kenen. Ollessamme muutaman metrin päässä ovesta se avattiin. Kumpaakin ovenpuoliskoa piteli naispuoleinen hoitaja. He saattoivat olla keskenään identtisiä, en ole varma tästä. Eri nimisiä he kuitenkin olivat. Tiedän sen koska heidän vartiopaikoillaan lattiassa oli messinkilaatat joihin oli kaiverrettu heidän nimensä. Toisen etunimi oli mahdollisesti Agnes.
Ymmärsin myös että ovissa oli ehkä jonkinlaiset ovisilmät joista he näkivät milloin sairaalaa lähestyi joku.

Osaisin ehkä piirtää summittaisen pohjapiirroksen joistakin sairaalan osista. Pääovien jälkeen käännyttiin oikealle ja loivasti alas, ja sitten taas oikealle.. Täällä oli kahvio. Huoneen hallitseva sävy oli samanlainen tummanvihreä kuin rakennuksen ulkopinnallakin. Tässä vaiheessa aloin toden teolla ihastelemaan paikan arkkitehtuuria.
Kahvi maksoi 2 euroa kuppi, ja sokerista ja maidosta tulisi vielä euro lisää kumpaisestakin. Hirveää pihistelyä! Unessa se ärsytti minua aivan tavattomasti.

Kahvion jälkeen vasemmalla oli ylöspäin johtava porraskäytävä. Portaat puuttuivat. Seinillä oli mustat viivat siinä missä portaiden olisi kuulunut olla. Panin myös merkille että seinien hallitseva sävy oli nyt ruosteenpunainen.
Äh, teen sittenkin pienen pohjapiirroksentapaisen. (miksikö? koska yksityiskohdat ovat tärkeitä.)

1 Polku
2 ja 3 hoitajat. Merkitsin erikseen koska olen kohtalaisen varma että juuri 3 oli Agnes.
4 Kahvila.
5 Porraskäytävä ilman portaikkoa.
6 Luulen että täällä oli huoneita. En ole ihan varma.

Tämä ei ole ainoa sairaala jonka olen nähnyt unissani. Toinen oli pelottavampi. Kirjoitan siitäkin vielä joskus.

2009-08-23T10:00:00.000-07:00

Näin paljon unia ja henkilöitä. En millään muista kaikkia.

Tämän ensimmäisen unen olisin kai unohtanut, ellen olisi jossain vaiheessa kirjoittanut muistiin sanaa "hautajaiskulkue". Sen lukeminen palautti unen taas mieleeni.
Jonkinlaista hautajaiskulkuetta siis tarkkailin. He olivat hyvin kaukana, mutta näin heidät halutessani yhtä selvästi kuin jos olisin kiikareita käyttänyt. Maailma oli jonkinlainen räme.
Kulkueen jäsenet olivat ihmistä muistuttavia olentoja, jotenkin karikatyyrimäisiä ja oudon muotoisia. Jotkut olivat vihreitä.
Paitsi että näin heidät kaukaa aivan selvästi, kykenimme myäs juttelemaan puheäänellä. Keskustelukumppanini äänessä ei ollut surua, eikä hautajaistilaisuus muutenkaan vaikuttanut erityisen masentavalta.

Yhden unen tarinaa en muista, mutta yhdessä vaiheessa eräs nainen makasi avoimessa ruumisarkussa. Hän oli kalpea, tai oikeastaan sinertävä, mutta ei kuollut, enkä tiedä miksi hän oli arkussa.
Arkku saattoi olla jossain vaunuissa. Tarkoituksena oli ehkä saattaa hänet turvaan. Miljöö oli hyvin maalaismainen.
Joku mies lähestyi arkkua epäileväisenä. Hän raotti naisen silmäluomia. Silmät olivat aivan valkoiset, ja samassa koko uni hukkui voimakkaaseen ääneen ja eräänlaiseen vääryyden tunteeseen. Heräsin ja tuo tunne aaltoili vielä voimakkaana kehossani, se tuntui inhottavalta.
Samantapainen tunne on usein painajaisista herätessä, mutta tämä oli jollakin tapaa erilainen.

Kolmannessa unessa olin lumen saartamassa pikkukaupungissa. Joukko ihmisiä oli joutunut outojen susiolentojen raatelemaksi, ja jostain syystä minua syytettiin murhista.
Sain vaikutelman että kaupungin asukkaat tiesivät hyvin ihmissusien olemassaolosta, mutta siitä vaiettiin eikä selityksiäni edes kuunneltu oikeudessa.
Onnekseni kaupungissa oli käymässä toinenkin ulkopuolinen joka ryhtyi puolustajakseni, ja yhdessä saimme tuomiota lykättyä istunnosta toiseen, vaikka kaikki muut olivat meitä vastaan.
Muistan puolustajastani että hän oli mies ja hänellä oli pyöreät silmälasit.

2009-08-14T00:05:00.001-07:00

Olin lohikäärme.

Minulla oli paljon jälkeläisiä, he olivat kaikki eri värisiä ja -muotoisia. He olivat juuri lähdössä matkaan pois kotoa, innokkaina näkemään maailmaa. Puhuin heille ja he pysähtyivät.
"Te olette lohikäärmeitä, teillä tulee olemaan vihollisia."

Sanoin että heidän tulee lähettää omat jälkeläisensä pois heti kun nämä ovat tarpeeksi vanhoja tulemaan toimeen omillaan. Koska muuten heidän vihollisensa voisivat koitua nuorempienkin tuhoksi. He olivat hämmentyneitä ja peloissaan sanoistani, kaikki paitsi yksi. Hän katsoi minua tiukasti ja ymmärsi mistä puhuin.

Jokin oli tulossa tuhoamaan minut. Mutta näin tämän unen ikäänkuin käänteisessä aikajärjestyksessä. Uni alkoi siitä kun viholliseni tuli, ja sen jälkeen olin menneisyydessä lähettämässä pienokaisia pois. En osaa selittää.
Toivon että he ottivat neuvostani vaarin, ja että viholliseni ei saanut heitä.

Juna ja Morpork

2009-08-07T07:39:00.000-07:00

Taas sama juna kuin eräässä aiemmassa unessa josta kerroin. Odotin samassa tunnelinmutkassa junan hidastumista jotta voisin hypätä kyytiin.
Mukanani oli myös eräs minulle hyvin läheinen ihminen, jota kuitenkin näen unissa äärimmäisen harvoin. En edes muista milloin viimeksi. Pelkäsin että hän vahingoittaisi itsensä, ja yritin parhaani mukaan neuvoa miten junan kyytiin hypätään. Vasta nyt hereillä muistan että hän itse asiassa tuntee junat paljon paremmin kuin minä.

Myöhemmin samana päivänä toisessa unessa. Lempikohtaukseni Sormusten Herrasta, matka Morian halki. Tosin tässä unessa siitä käytettiin jostain syystä nimeä Morpork. (Ei sentään Ankh-Morpork.)
Uni oli varsin pinnallista. Olin melkein hereillä, ja tunsin sängyn ja lakanan ympärilläni, mutta silti näin unen kirkkaasti kuin elokuvan.

Jossain vaiheessa kaikki muut hahmot olivat hävinneet, ja jäljellä oli vain minä(irrallisena hahmona), ja minä katsojana. Olimme siis kaksi eri henkilöä.
Ulkopuolinen minä halusi mennä pyykkituvalle(muistan ajatelleeni sitä ennen päiväunille vaipumista) joten lähdin opastamaan häntä.
Matka kulki outojen kellarikäytävien kautta. Portaat olivat puuta, selvää ihmiskäsityötä, eli nyt oltiin kaukana Sormusten Herran maailmasta.
Paikat näyttivät hyvin tutuilta! Kuljimme monen kellaritason ohi joista jokaisen päässä oli aina portaat alemmas. Ja lähes jokainen taso herätti tällaisen tuttuuden tunteen.
Tunsin myös että jokainen taso oli peräisin eri ajasta ja paikasta.

Viimeiset portaat olivat pinkin tai purppuran värinen sateenkaari joka laskeutui taivaalta. Taivas oli harmaan pilvikerroksen peitossa, ja alhaalla oli tasaista ja kylmän näköistä. Ehkä sumua, en muista tarkkaan.
Täällä saattoi olla myös muutama aurinkotuoli, tai sitten jokin muu seikka vihjasi että tämä paikka oli naapuritalon piha jossa istuin hetki ennen päiväunille menoa. Jos oli, niin tämäkin oli ikäänkuin "verhottu", samoin kuin kellaritasot, koska mahdollisia aurinkotuoleja lukuunottamatta mikään ei viitannut tuttuun paikkaan. Ainoastaan se tunne.

Näin vielä lukuisia unia tämän jälkeen, mutta en muista enää kaikkia.

2009-08-03T09:32:00.000-07:00

Tämän unen alkua on hankala määrittää. Se ei ollut yhtenäinen, vaan koostui useista peräkkäisistä unista, kuitenkin niin että tietoisuuteni säilyi unesta toiseen.

Tämä osuus josta nyt kirjoitan alkoi, kun aiemman unen tarinassa olin etsimässä jotakuta rikollista.
Maailma hahmottui minulle suurena karttana tai satelliittikuvana. Valkeat pisteet esittivät etsimäni henkilön mahdollisia sijaintipaikkoja.
Tähän liittyi jokin monimutkainen logiikka jota en enää osaa tarkkaan selittää. Etsittyni vältteli tiettyjä alueita sen mukaan mistä arveli minun(/meidän?) etsivän häntä. Jotenkin minun olisi pitänyt tätä logiikkaa seuraten pystyä päättelemään hänen todennäköisin sijaintipaikkansa.

Oheinen kuva on etelä-Afrikan rannikolta. Merkkasin valkoisella ympyrällä paikan josta unessa päätin ryhtyä etsimään vihollistani.(jos tämä nyt oli vihollinen, en oikeastaan tiedä miksi etsin häntä. ehkä olin poliisi. ikävä ajatus.)

Siellä saattoi olla öljynporauslautta tai vastaava, en tiedä. Jotenkin vain pääsin maan alle. Ja tässä vaiheessa siirryin unesta toiseen.

Minä ja pari kaveria kävelimme pimeää käytävää. Yhden kaverin tunnistan valve-elämästä, muita en muista.
Oli pimeää ja käytävä oli täynnä romua. Pelkäsin. Meillä oli jonkinnäköiset taskulamput, mutta niiden valo oli heikkoa.
Käytävän päässä oli pöytä, sekin täynnä romua. Pöydällä oli myös radio.

Muistikuvani ovat nyt vähän hajanaiset. Olisi pitänyt alkaa kirjoittamaan heti unen nähtyäni, mutta jatkoin nukkumista vielä pitkän aikaa sen jälkeen. Kerron niin hyvin kuin muistan.
Uskoakseni joku meistä korjasi radion ja sieltä alkoi kuulumaan musiikkia. Unen radio saattoi pohjautua elokuvaan Terminator - Salvation, jonka katsoin pari päivää sitten.

Käytävä aukeni huoneeksi vasemmalla.(voisin piirtää kartan mutta en jaksa) Siellä oli ikivanha televisio joka kuitenkin meni päälle. Sieltä tuli jokin tv-sarja. Katsoin kelloani ja se oli 21:00. (valvemaailmassa kello taisi olla jotain 12:00 - 15:00 väliltä)

Levottomuuteni kasvoi ja halusin päästä lähtemään. Lähtiessämme radio jäi päälle, ja käskin kaveria sammuttamaan sen, mutta meillä kaikilla oli kiire ja lähdimme pois.
Tulimme maan pinnalle eräässä tunnistamassani paikassa kaupungissa jossa asun.(eli siis hyvin kaukana etelä-Afrikasta)
Tässä vaiheessa ymmärsin että tuo paikka oli vanha kaivos, ja se oli jotenkin yhteydessä erääseen toiseen paikkaan josta olen usein nähnyt unia.(ja jonka myös tunnen valvemaailmassa)
Eräässä aiemmassa unessa tuo paikka oli hylätty mielisairaala. Kirjoitan siitä joskus. Se oli hyvin ahdistava uni.

"A living device, the light of my life yeah"

2009-07-27T02:00:00.000-07:00

Koska nyt ei ole muuta tekemistä(valhe, pitäisi mm. siivota mutta en jaksa) niin kirjoitan muistiin yhdestä toisesta unesta jonka näin kerran valvottuani oikein pitkään. Se oli minulle erityisen merkityksellinen vaikka en muistakaan siitä kovin paljoa.

Unen maailmassa kaikki rakentelivat jonkinlaisia robotteja. Tosin sana ei ollut robotti, vaan jokin outo konetta tai koneistoa muistuttava sana, luultavasti en osaisi lausua sitä unen ulkopuolella vaikka muistaisinkin.
Tämä uni oli todennäköisesti saanut vaikutteita Girl Genius nimisestä nettisarjakuvasta. Sarjakuvassa keinotekoisesti luoduista elämänmuodoista käytetään nimitystä construct.

En muista unesta juuri mitään yksityiskohtia. En muista edes miltä koneet tai ihmiset näyttivät. Tarina oli sangen pitkä, ja se liittyi näiden koneiden rakentamiseen. Jotkin monimutkaiset asiat määrittelivät sen kenelle koneet olivat uskollisia.
Minulla on mielikuva että paljon asioita ehti tapahtua, mutta en muista kuin hyvin pieniä, hämäriä yksityiskohtia, joista en saa kasattua kokonaista kuvaa.

Vaan unen loppu jäi mieleeni. Olin jo heräämässä, silmät melkein auki ja puoliksi takaisin kotonani, kun kuulin koneiden puhuvan vielä kerran. "Me olemme joka tapauksessa uskollisia sinulle."

2009-07-27T01:50:00.000-07:00

Muutama päivä sitten ollessani juuri nukahtamassa ajattelin erästä ihmistä, ja mieleeni tuli tuollainen kuvio. En muista ajatuksia sen tarkemmin enää. Se vain tuntui tärkeältä ja kävin piirtämässä sen tietokonepöytään ennen kuin nukahdin.
Kulma saattoi olla vähän erilainen, en muista tarkkaan.

Kadonneet ihmiset

2009-07-27T01:32:00.000-07:00

Kun valvon oikein pitkään ja yritän sitten nukahtaa ilman unilääkettä, tulee näitä todella omituisia unia.

Olin jonkin sortin rikosetsivä tutkimassa tapausta. Uni enehti välähdyksinä eteenpäin. Yhdessä vaiheessa seisoin jonkun talon edessä, ja herra etsivä ajatteli(minä en siis ollut hahmon kontrollissa tässä vaiheessa), että siinäpä on mahdollisimman viattoman näköinen talo, viimeinen paikka jossa kukaan voisi epäillä rikosta tapahtuvan.
Seuraavassa välähdyksessä olin päässyt ovesta sisälle. Kaksi keskenään identtistä herttaista mummelia tervehti minua ja tarjoilivat kahvia. He höpöttivät jatkuvasti kaikkea joutavaa siitä miten "kivaa on asua täällä" ja "elämä on mukavaa". Ymmärsin että talo oli jonkinlainen kommuuni. Ymmärsin myös kaksi muuta seikkaa ihan yhtäkkiä.
1) Nuo eivät olleet mitään mummeleita. He olivat jostain syystä valepuvuissa.
2) Kahvi oli myrkytettyä.

Istuin pöytään ja teeskentelin juovani kahvia, yrittäen samalla pitää keskustelua yllä ja tarkkailla valemummojen reaktioita. Kohta alkaisin teeskennellä pahoinvointia, kuin myrkky vaikuttaisi. Sitten huomasin liikettä pöydällä jonkun paperin päällä.
Siinä oli kutistettuja ihmisiä, tuskin muurahaisen kokoisia. Muistin nyt että tutkimani tapaus liittyy kadonneisiin ihmisiin, ja tässähän he olivat.
Yritin varovasti tarttua paperiin, mutta valemummot olivat lähteneet tekemään hälytystä ja huoneessa oli niin hirveä hulina että ilmavirta pyyhkäisi pikkuihmiset tiehensä.
Välähdys eteenpäin, ja taas kerran esittäytyy yksi lempihahmoistani Aku Ankasta, nimittäin Musta Pekka. Hän pakenee ja on jostain syystä päättänyt ampua haulikolla mahdollisimman montaa silminnäkijää mennessään.
Seuraava välähdys ja Pekka kaasuttaa autolla karkuun, jonkun parrakkaan hepun karjuessa vihaisesti hänen peräänsä.

Western-uni

2009-07-23T06:56:00.000-07:00

Paljon unia. Väkivaltaa taas.

Yksi ympäristö jäi erityisen hyvin mieleen. Jostain syystä uni toi mieleen western-elokuvat. Seinät olivat tummaa puuta, ja koko paikka oli sangen koristeeton. Ikkunoiden puute antoi ymmärtää että saatoimme olla hyvinkin syvällä jossain rakennuskompleksissa.
Minun lisäkseni oli muutama muu, en muista tarkkaa lukumäärää enkä kasvoja, mutta he olivat kuitenkin ihmisiä joihin luotin.
Meidän lisäksemme oli kolmen tai neljän hengen joukko joka saattoi ehkä muistuttaa Aku Ankan Karhukoplaa. Tai sitten tämä mielikuva tuli siitä että he olivat keskenään identtisiä.
Meidän oli tarkoitus hyökätä johonkin paikkaan, ja karhukopla avusti meitä. Toverini eivät luottaneet tähän koplaan, ja minullakin oli jonkinlainen unennäkijän varmuus että he tulisivat pettämään meidät hyvin pian. Kehotin tovereitani olemaan varuillaan.

En osaa sanoa mikä oli tuo paikka johon hyökkäsimme. Se oli koristeetonta tummaa puuta, ja siellä oli varsin hämärää. Muistan yksityiskohtia huoneen muodosta.
Äh, tein nopean kuvan havainnollistamaan huonetta, se on niin tarkka kuin muistan mutta mittasuhteet saattavat vähän heittää. Ehkä se on jollekulle tuttu. (kirjoitanko tätä sittenkään itselleni vai yleisölle?)

1) Täältä hyökkäsimme ystävieni ja "karhukoplan" kanssa.
2) Tässä oli jokin sivuhuone, mutta en muista miten se liittyi muun huoneen muotoon. Yksi kohteistamme oli vähällä saada minut täällä koska en huomannut häntä heti, mutta hän tähtäsi huonosti ja sain tilaisuuden ampua hänet.
3) Puinen pöytä tai tiski, kiinteä osa huonetta.
4) Loput kohteet. Tapettuamme heidät kopla kääntyi odotetusti meitä vastaan.
5) Kopla pakeni tähän käytävään.
6) Heitin käsikranaatin(se siitä westernistä) tänne, ja koplan jäsenet juoksivat suoraan räjähdykseen ja tuhoutuivat.
7) Tässä saattoi olla huone, tai sitten ei. En muista.
8) Tässä ei aluksi ollut mitään.

Kuulimme yhden koplan jäsenen äänen, hän oli selvinnyt räjähdyksestä ja piileskeli nyt. Huomasin että aseeni oli vaihtunut heinähankoon jossa oli katkennut varsi. Tässä vaiheessa kohtaan 4 oli ilmestynyt samanlainen puinen tiski kuin kakkoseen. Kuin baaritiski, mutta hyvin matala. Tutkin jokaisen kaapin ja lokeron kuin koplalainen voisi olla piiloutunut johonkin niistä, mutta turhaan. Tutkin myös epämääräisen huoneen numero 2.
Tässä vaiheessa etenimme alueelle 8, jossa nyt oli aivan eri tyylinen ympäristö. Se oli jäljennös eräästä huoneesta vanhassa kotikylässä, talossa jossa tuolloin asuin.

Emme löytäneet piiloutujaa, ja uni vaihtuikin pian toiseksi, koska olimme astuneet ulos western-unesta. Myös seuralaiseni katosivat tai vaihtuivat toisiin.

2009-07-19T08:05:00.000-07:00

Unia väkivallasta ja fyysisten voimieni riittämättömyydestä.

Yhdessä unessa pakenin joitakin henkilöitä. Olin taas kotikylässäni. Huomasin muuan tutun metsän olevan tulessa. Takaa-ajajat unohtuivat kun ryhdyin sammuttamaan metsää. En ollut ainoa, siellä oli joukko nuoria ihmisiä jotka yrittivät myös sammuttaa. En usko tunnistaneeni heitä.

Myöhemmin olin puoliksi joku toinen henkilö. Selitin ahdistustani ja mieleni liikkeitä jollekin psykologille. Tämä oli kuulemastaan äärimmäisen järkyttynyt, ja ilmaisi että minut täytyisi tappaa.

2009-07-17T11:32:00.000-07:00

Muistelin tässä yhtä unta jonka näin (valveajassa) kauan sitten. Kuten niin usein unissani, olin taas entisessä kotikylässäni, hiekkahautana tunnetun alueen luona. Oli kesäyö.
Taivaanrannassa tanssi hahmoja. Suuria hahmoja. He olivat muuan alueen reunalla jossa eräässä toisessa unessa(oliko se unta? en tiedä vieläkään) hyvin kauan sitten oli muuan laakso. Laakson reunoilla vartioi jättimäisiä kirvesmiehiä. He näyttivät hakkaavan kirveillään loputtomasti maahan.

En muista kovin paljoa muuta laaksosta. Nyt olin kuitenkin kaukana sieltä, ja nuo hahmot tanssivat horisontissa paikassa jossa uskon laakson olleen. Kenties he olivat juuri niitä samaisia kirvesmiehiä.

Taisin jo tiedostaa näkeväni unta. Ja tunsin taas lucid-tilan olevan lähellä. En osaa selittää sitä, jokainen lucideja nähnyt kyllä tietää. Minun on nykyään hyvin vaikeaa päästä siihen tilaan. Tunnen kun se on lähellä, mutta saan valtavan päänsäryn kun yritän lähestyä.

Lähelläni oli hahmoja. He olivat näkymättömiä, mutta unen suomilla aisteilla tiesin että he olivat siinä, heitä oli neljä. Tiesin että he olivat tietoisia.
Pyysin heiltä apua. Sanoin "Viekää minut mukaanne!" Ja uni ympärilläni kävi erilaiseksi, syvemmäksi. Kohta en enää tiedostaisi uneksivani.
Mitä sitten tapahtui, en muista. Ehkä en päässyt perille näkymättömien olentojen avusta huolimatta. Ehkä pääsin, ehkä koin valtavia seikkailuja. Kenties vierailin taas laaksossa ja tanssin jättiläisten kanssa kuutamon valossa. En muista. Ehkä vielä joskus tulen muistamaan.

Matka kulkee Ruosteniemen kautta

2009-07-11T06:47:00.000-07:00

Olin taas junan kyydissä. Kuulin että juna ei pysähtyisikään kotikaupungissani, lähin asema olisi jonkun Ruosteniemen kirkon lähellä. Lähdin kulkemaan kohti veturia koska halusin puhua kuskille jostakin.
Huomasin että taaemmissa vaunuissa ei ollut lainkaan seiniä, pelkkä lattia. Juna kulki kovaa vauhtia ja olin usein pudota.
Oli tavallista hämärämpi kesäilta. Kuljimme mainitun Ruosteniemen kirkon ohitse, se oli kuoppaan tai joenuomaan rakennettu ruma betonihökötys.

Jossain vaiheessa uskoin tunnistavani kotikaupunkini maisemia. Vasemmalla näkyi kirkon torni.(miksi taas kirkko? en pidä kirkoista, ne ovat ikäviä ja ankeita.) Tämä tosin näytti enemmän perinteiseltä kellotornilta. Vasta nyt herättyäni tunnistan tuon paikan esikuvan, sekin on aina vasemmalla puolella tietäni.

Hyppäsin pois kyydistä ja lähdin seuraamaan raidetta. Oli jo pimeä yö. Raiteet kulkivat toisinaan soisen ojan ylitse. Minua pelotti kulkea yli, koska en voisi väistää jos juna taas tulisi.
Olin melkein toisella puolella, kun aloin panikoimaan ja melkein putosin. Pakotin itseni rauhalliseksi ja pääsin yli.
Kuulin junan äänen ja käännyin katsomaan tulosuuntaani. Valo näkyi välillä puiden välistä, sitten se ja ääni katosivat, kuin juna olisi hetkeksi poistunut tästä unesta. Sitten se kuitenkin palasi ja jyristi ohitseni.

Ojensin käteni taivaalle ja kokeilin pystyisinkö muokkaamaan unta. Sain vain taivasta liikuteltua kuin kangasta, ja sekin oli vähällä rikkoa unen ja herättää minut.
Lähdin kävelemään suuntaan johon juna oli mennyt.

Vähän myöhemmin heräsin. Nousin jo sängystä, kun tunsin että juna ei ollut vielä pysähtynyt. Kävin vähäksi aikaa takaisin nukkumaan.
En uneksinut enää junasta. En muista näiden unia kulkua selvästi, mutta jossain vaiheessa räjäytimme reiän jonkun huoneen seinään. Sen jälkeen tunsin että saatoin taas herätä.

Unessa myöskin kättelin ihmisiä

2009-07-07T14:14:00.000-07:00

Olin vankina huoneessa. En ole varma mikä esti minua poistumasta, huone aukesi käytävään yhdestä kulmasta. Mutta en voinut poistua.
Joku piti minua vankina. Tunsin hänen läsnäolonsa huoneessa, tavallaan jopa näin hänet, mutta en pysty kuvailemaan hänen muotoaan.

Huoneessa oli vähän kalusteita, mutta en kykene muistamaan niitä. Lattia oli sellaista laattalattiaa mitä näkee virastoissa ja toimistoissa.
Ryhdyin hakkaamaan seiniä ja lattioita jollakin poimimallani esineellä. Vangitsijani raivostui ja yritti komentaa minua lopettamaan. Jatkoin hakkaamista niin että betoni ja laasti pöllysivät. Jatkoin kunnes seinästä paljastui rautakehikko. Otin siitä kiinni ja kiskoin, niin että suuri osa seinästä romahti huoneeseen.
En edelleenkään voinut päästä pois, enkä mitenkään parantaa omaa tilannettani, mutta jatkoin koska vangitsijani ei halunnut minun tekevän sitä. Ymmärsin rikkovani jotain sääntöä; ei vanki saisi käyttäytyä näin. Tuhosin ja murskasin.

Jossain vaiheessa kuulin puhetta kauempaa käytävältä. Tunnistin äänen, muuan valvemaailmasta tuttu henkilö jonka tiesin hyväntahtoiseksi. Kutsuin häntä nimeltä, ja taas tuo tunne säännön rikkomisesta. Minun olisi pitänyt olla hiljaa.
Tuo henkilö tuli huoneeseen ja järkyttyi nähdessään minut. Tässä vaiheessa vangitsijani näyttäytyi ihmismuodossaan. Hän aikoi vahingoittaa meitä molempia. Olin pahoillani että olin saattanut hyvän ihmisen vaaraan, mutta tiesin myös että nyt pystyisin todella taistelemaan vangitsijaa vastaan.
Filmi loppui.

Juna ja kaukainen ystävä

2009-07-04T19:38:00.001-07:00

Viime yönä uneksin taas junasta.

Olin junatunnelissa, odotin mutkassa jossa tiesin junan hidastavan. Uskon tunnistaneeni valvemaailman paikan jonka kohdalla tuo nimenomainen mutka oli. Olen aiemminkin nähnyt unia kyseisestä paikasta, en ole varma miksi.

Junan kulkiessa ohi odotin hetken ja hyppäsin sitten. Vaunujen sivuilla oli eräänlainen parvikäytävä, en tiedä miksi sellaisia kutsutaan, jonka kaiteesta sain kiinni. Junan liike vaikeutti kyytiin nousemista, mutta onnistuin silti. Astuin vaunun ovesta sisään.

Matkustajien joukosta minua tervehti henkilö jonka tunnen valvemaailmassa nimellä Dreamy. Emme ole ikinä nähneet toisiamme, mutta silti tunnistin hänet. Hän oli pukeutunut vihreään.
Yhtäkkiä tiesin että olin noussut junaan juuri häntä tapaamaan. Ja hänkin oli junassa minua varten. Samalla hämärästi tajusin että juna kulkee tätä reittiä vain kerran vuodessa, ja niin pitkä aika oli kun viimeksi olimme tavanneet. (milloin viimeksi uneksin hänestä? vuosi sitten? täytyy tarkistaa)

En muista mistä puhuimme. Jossain vaiheessa uni joko sekoittui tai lakkasi.

2009-07-04T19:26:00.000-07:00

Tähän blogiin tulen kirjoittamaan kuvauksia unistani, sekä niiden herättämiä mietteitä. En kirjoita lukijoille, vaan lähinnä itselleni. Jotkut asiat täytyy saada sanottua. Blogi tulee silti olemaan avoin luettavaksi.
Koska jonain päivänä en enää herää unestani. Minulle on tärkeää että nämä kokemukset eivät katoa mukanani.

Tähdennän kuitenkin vielä että pääasiassa kirjoitan tätä itselleni. Lukea saa kuka haluaa, mutta älkää odottako mestarillisesti kirjoitettua viihdettä tai ajatuksia herättävää pohdintaa. Kirjoitan vain koska minun täytyy.

- Samuel