Hoitokoti

Kuljimme kaupungilla tummaihoisen, rastapäisen miehen kanssa. Paikka oli betoninen kävelytie rakennusten välissä, autoliikennettä ei ollut näkyvissä.

Tulimme johonkin rakennukseen, ja mies alkoi esitellä paikkoja. Se oli jonkinlainen hoitokoti tai sairaala, joka oli erikoistunut tietynlaisiin kasvuhäiriöihin, sellaisiin joissa jokin ruumiinosa on väärän kokoinen suhteessa muuhun ruumiseen.(en tiedä lääketieteellistä termiä tälle)
Paikka oli vanha puutalo joka oli kunnostettu klinikaksi, se ei ollut lainkaan laitosmainen, vaan hyvin kodikas. Monet potilaista eivät pystyneet kunnolla kävelemään, mutta heillä oli mukavat oltavat.

Minä ja rastapäinen mies istuimme sohvilla olohuoneessa, ja siellä oli myös tummaihoinen tyttö. Mies huomautti että minulla on sangen suuret korvat. Osoitin nenääni ja käsiäni, ja sanoin että nekin ovat ylisuuria. Me kaikki kolme nauroimme.
Tässä vaiheessa koiria juoksi huoneeseen. Yhdellä niistä oli hirmuisen suuret hampaat jotka tekivät siitä pelottavan näköisen, ja se myös äänteli pelottavasti. Mutta se heilutti häntää eikä käyttäytynyt muuten agressiivisesti, joten silittelin sitä ja yritin saada sen rauhoittumaan jotta se ei pelästyttäisi muita. Lopulta se lakkasikin murisemasta.

Konehuone

Yhdessä unessa juoksin läpi käytävien ja portaiden. Siirtymä tapahtui melkein huomaamatta, kun aloinkin kiipeämään portaita vain ylöspäin. Ymmärsin jättäneeni taakse äskeisen unen maailman, ja kulkevani nyt syvemmälle itseeni. Miksi juuri ylös eikä alas? Ehkä siksi että tuolla hetkellä symbolina toimi torni, siispä ylös päin kulkiessa menin "syvemmälle".
Tai sitten on mahdollista että todellakin kuljin kohti pintaa, tietoista mieltä. Sillä viimeisellä porrastasanteella en mennytkään vielä ihan ylös, vaan tuolla tasanteella olevasta ovesta. Sillä hetkellä tuntui erityisen merkitykselliseltä että se oli juuri tuon ylimmän kerroksen alapuolella.

Vanha tuttu kohina odotti. Se tunne kun jokin painajainen on lähestymässä ja herättämäisillään minut pelkoon. Mutta se ei mennyt niin pitkälle, uni ei mössääntynytkään kauhun tunteeseen. Tunsin jonkun läsnäolon. Se mikä väijyy aina ihan tietoisuuden rajalla, ja on valmis muuttumaan painajaiseksi kun torkahtaa kevyeenkin uneen. Mutta se ei tuntunut niin uhkaavalta nyt. Ehkä sen ei ole ollut tarkoituskaan tuntua ikinä uhkaavalta, mutta en vain ole tajunnut mistä on kysymys.
En ehkä tajunnut tälläkään kertaa, mutta tuntuu että edistyn.

Seuraavaksi menin ylimpään kerrokseen. Siellä oli suuria höyrykoneita ja putkia, teräksenvärisiä ja punamullan värisiksi maalattuja. Koneet eivät olleet tuolla hetkellä käynnissä, mutta eivät myöskään olleet pölyisiä tai ruosteisia. Ehkä nuo nimenomaiset masiinat hyrräävät vain kun olen hereillä?
Tietysti ne olisivat yhtä hyvin voineet olla tietokoneita tai helmitauluja, tai pelkkiä viivoja, ne olivat kuitenkin vain symboli. Nähtävästi minua viehättää ajatus että pääni sisällä olisi vanhanaikaisia höyrykoneita, joten sellaisina ne näyttäytyvät. :)
Siellä oli myös suuria pyöreitä ikkunoita jotka osoittivat yhteen ilmansuuntaan. Maisema oli vaakatasossa.

Pian tämän jälkeen uni vaihtui toiseen sulavalla siirtymällä.