Tämä uni sijoittui post-apokalyptiseen maailmaan, joka ainakin unen tarkastelemassa ympäristössä oli hedelmätöntä hiekka-aavikkoa. Unen alussa joku nainen oli tutkimassa bunkkeria ruokatarvikkeiden toivossa. Bunkkerin maanpäällinen osa oli vähän kuin autotalli jonka ovenpuoleinen seinä puuttui kokonaan, ja perällä oli hissi josta päästi maanalaisiin kerroksiin.
Mies saapui paikalle, joskaan hän ei ollut aivan täysin ihminen. En muista hänen ulkonäköään, ainoastaan sen että hän ei näyttänyt normaalilta. Hän keskusteli naisen kanssa, ja huomasi sitten tämän vaatteet. Vaatteidenkaan tarkkaa ulkonäköä en muista, mutta tiedän että ne olivat jonkin legendojen sankarin merkki. (Fallout 2 -vaikutteita, mahdollisesti)
Outo mies tulistui ja alkoi syyttämään naista siitä, että tämä pukeutui näihin vaatteisiin ilman oikeutusta. Nainen säikähti ja perääntyi bunkkerin perälle, ja laskeutui hissillä alempiin kerroksiin. Mies jäi tutkimaan maanalaista kerrosta.
Bunkkerin ulkopuolella kulki resuinen maankiertäjä nimeltä Smithor. Hän oli seurannut tilannetta ja lähestyi nyt outoa miestä hyvin epävarmasti. Ja yhtäkkiä minä olin Smithor, ja tunsin kaikki hänen tunteensa. Pelkäsin että mies luulisi minun hyökkäävän ja ampuisi, joten tein läsnäoloni tiettäväksi.
Mies huomasi minut mutta ei tervehtinyt. Hän jatkoi paikan tutkimista ärsyyntyneen oloisena. Smithor/minä siirryin lähemmäksi ja aloin juttelemaan niitä näitä. Kysyin haluaisiko hän tehdä kauppaa, ja näytin ruokatarvikkeita joita kannoin säkissäni. Hän ei ollut kiinnostunut.
Yhtäkkiä mies kuitenkin muuttui - jos ei nyt ystävällisemmäksi niin ainakin lähestyttävämmäksi. Kenties juuri tässä vaiheessa hän oli edennyt loppuun pohdiskeluissaan ja ymmärtänyt että hänen kohtaamansa nainen todellakin oli joku legendan sankari, eikä huijari.
Outo mies avasi omat kantamuksensa ja tarjosi minulle leipää pyytämättä mitään vastineeksi. Ilahtuneena tarjosin omaa kassiani ja sanoin että hän saisi ottaa mitä haluaa. Hän valitsi juuston. (vasta herättyäni huomasin unen epäkohdan, miten edam-juusto on säilynyt kuumassa autiomaailmassa jossa toimivia jääkaappeja ei ole.)
Lähdimme kävelemään pois bunkkerin luota. Outo mies oli matkalla jonnekin ja halusi kulkea minua nopeammin, joten hyvästelimme. "Menehän, cowboy", muistan sanoneeni hänelle, vaikka en ymmärräkään miksi.
Seurasi erityinen hetki jota en kykene pukemaan sanoiksi, mutta yritän. Katsellessani kun muukalainen katosi nopeasti autiomaahan, uni tuntui hetken ajan äärimmäisen elävältä ja intensiiviseltä. Tunsin pitkän matkan uupumuksen ja kuuman tuulen kasvoillani, tunsin miten hiekanjyväset raapivat poskiani. Pienen hetken ajan olin täydellisesti unen maailmassa. Ymmärsin hetken katoavaisuuden ja hiljennyin nauttimaan siitä niin kauan kuin sitä kesti.
Sitten hetki oli ohitse, ja aloin etääntyä unesta. Tiedostin vielä hämärästi että oudon miehen kohtaama nainen oli lähtenyt bunkkerista ja seurasi nyt minua. Päätin odottaa häntä ja jakaa saamani leivän hänen kanssaan.
Ja sitten minä olin poissa, mutta en usko sen vaikuttavan Smithoriin joka jäi omaan maailmaansa odottamaan naista, tuskin edes tietoisena että oli hetken ajan jakanut tietoisuutensa uneksijan kanssa.
