Sinä saat kapinoida

Olin lähes täysin unohtanut tämän unen, kun selasin äsken muistiinpanoja ja se palautui mieleen. Kirjoitan nyt niin tarkasti kuin muistan, mutta osa yksityiskohdista on jo häipynyt mielestäni.

Varjostin jotakuta tyyppiä rakennuksessa. Hän oli ilmeisesti jokin iso pamppu, sillä hänellä oli mukanaan kaksi henkivartijaa. Muistan että olin näkymätön, mutta kuljin silti varovasti.
Seuraamani henkilö oli pitkä ja vaikuttavan näköinen. Hän oli myös hyvin tutun oloinen.

Jossain vaiheessa saavutin heidät, ja tulin näkyväksi. Puhuin seuraamani miehen kanssa. Kävelimme kohti hissiä, ja henkivartijat menivät edellä. Emme kuitenkaan ehtineet astua hissiin, kun hän painoi nappulaa ja hämmästyneet henkivartijat katosivat näkyvistä. Kävelimme yhdessä, ja hän sanoi "Sinä saat kapinoida, mutta lampaat eivät." (juuri tuon lauseen olin kirjoittanut muistiinpanoihin, joten uskon lainauksen olevan sangen tarkka)

Uni päättyi huoneeseen jossa lattia puuttui melkein kokonaan, ja alhaalla näin auringonlaskun värjäämän pilvisen maiseman. Ymmärsin että olimme ilmalaivassa. Seuraamani mies seisoi aukon reunalla ja puhui, mutta en enää muista sanoja.

Agenttien kokous ja Eris Discordia

Harmillisesti osa unesta on ehtinyt jo pyyhkiytyä mielestäni muistiinpanoista huolimatta, koska en kirjoittanut unta ylös heti herättyäni. Muistiinpanot palauttivat mieleen sentään osan unesta. Ne kuuluvat seuraavasti: agentteja, salainen viesti, palkkasoturit, haavoittuneet, outo virus, Jill

Ympäristö oli jonkinlainen hotelli. Osan ajasta seurasin erään henkilön tarinaa ulkopuolelta, osan ajasta olin itse hänen osassaan. Hän oli tullut hotelliin tapaamaan tyttöystäväänsä, tämän nimi oli Jill. En enää muista ehtivätkö he tavata. Päähenkilölläkin oli uskoakseni nimi, mutta en muista sitä.
Jollain tavalla päähenkilö päätyi salaisten agenttien seuraan. He istuivat kaikki matalan pöydän ääressä pitämässä kokousta, kun yhtäkkiä agentit alkoivat kouristella ja oksentaa verta. Tässä vaiheessa olin nyt itse päähenkilön osassa, ja katselin kun kaikki kuolivat ympärilläni. Pidin yhtä kuolevaa agenttia kädestä kiinni ja yritin lohduttaa häntä. Muistiinpanojen kohta "salainen viesti" saattoi liittyä tähän, sain kyseisen viestin ehkä tuolta agentilta. Toisaalta saatoin saada sen myöhemmin Jilliltä. Muistaisin jos olisin kirjoittanut aikaisemmin...
Ymmärsin että agentit olivat joutuneet jonkin viruksen uhriksi, mutta syystä tai toisesta se ei vaikuttanut minuun.

Suurin osa unesta on vielä hämärän peitossa. Muistan kuitenkin että tähän tarinaan ja mahdollisesti muihinkin viime yön tarinoihin liittyi oleellisesti jumalatar Eris. Etenkin heräämistä edeltävien muutaman tunnin aikana näkemissäni unissa hän oli erityisen oleellinen hahmo, mutta en muista millä tavalla. Saatoin käydä keskusteluja hänen kanssaan. Yhdessä vaiheessa muistan olleeni vihainen hänelle.
Herätessäni ensimmäistä kertaa aamulla, sain käsityksen että jokin unimaailmassa oli vielä kesken, ja läsnäoloani tarvittaisiin vielä jonkin aikaa. Toisenkin kerran herätessäni tuli samanlainen tunne. Vasta kolmannella kerralla tunsin että voin rauhassa poistua valvemaailmaan.

Pienoismalli

Tornia esittävä pienoismalli. Tehty kaiketi pronssista. Siinä oli paljon rattaita ja muita liikkuvia osia, ja tornin huipulla kiersi planeettoja keskikohdan ympärillä. En ole varma esittikö se juuri meidän aurinkokuntaamme.
Pienoismalleja oli kaksi. Kenties niitä esittäviä isojakin torneja on kaksin kappalein?

Syvä kaivo ja Varjolaakso

Kuljin rakennuksessa jonkun tarkastajan kanssa. Oli hyvin hämärää ja käytävät olivat täynnä sekalaista romua. Eräässä huoneessa oli syvä kuilu. Tiesin että tästä kuilusta pääsee maanalaiseen tunneliverkostoon, ja että lähiympäristössä olisi vielä ainakin kaksi muuta kuilua joista sinne pääsi.
Tarkastajaa kiinnostivat juuri nuo tunnelit. Kuilun seinämässä oli tikkaat, ja lisäksi oli eräänlainen hissi, joka tosin oli vain pieni metallialusta jolla mahtui juuri ja juuri seisomaan. Minä en uskaltanut lähestyä kuilua, vaikka tunnelit kiinnostivat minuakin.
Tarkasta yritti käyttää hissiä, mutta se oli liian turvattoman tuntuinen ja liikkui nytkähdellen. Häntäkin alkoi pelottamaan ja hän oli horjahtaa. En olisi halunnut lähestyä kuilua, mutta menin silti auttamaan tarkastajan pois sen läheisyydestä. Toivoin että löytäisimme jonkun toisen tien alas, koska olin entistä uteliaampi näkemään tunnelit.

 Jokin aika sitten näin unta josta en vielä jaksanut kirjoittaa. Tässä unessa oli kaupunki jossain korkealla kallioisella paikalla. Kaupungin itäpuolen(ehkä. en ole täysin varma ilmansuunnasta) halkaisi syvä kanjoni josta käytettiin nimeä Varjolaakso. Ylhäältä kuilu ei ollut kuin muutaman metrin leveä, mutta se aukesi paljon laakeammaksi alaspäin mennessä.
Aivan Varjolaakson reunalla(lähempänä kaupungin keskustaa oleva reuna) kohosi korkea torni. Tornissa asui ninjoja.
Torni liittyi myös itse Varjolaaksoon jollain tapaa. Saattoi olla että rakennus jatkui alaspäin läpi kallion ja aina laakson pohjalle asti.
Saman yön unien jälkeen olin kirjoittanut muistiin myös "kerrostalo", mutta en muista enää mihin se liittyi.

Alfred

Kaksi laudoista ja muovikalvosta rakennettua isoa huonetta jossain tunnistamattomassa paikassa. Ulkona oli kylmä, mutta rakennelman sisällä oli lämmin tunnelma, joka keskeytyi hetkellisesti aina kun joku avasi oven.
Toinen koppi oli täynnä tupakansavua ja ihmiset tanssivat. Toisessa oli sauna.
Olin savuisessa huoneessa, ylläni mantteli. Olin vielä epävarma roolistani unessa, ja seisoin vain nurkassa katsomassa tanssivia ihmisiä. Useimmat pukeutuivat 80-luvun tyylin mukaisesti, tai ainakin se vastasi minun käsitystäni kyseisestä aikakaudesta. Kukaan ei aluksi huomannut minua.
Tuijotettuani erästä tyttöä pari sekuntia, hän tuli tietoiseksi olemassaolostani ja lähti ajelehtimaan minua kohti savun keskeltä. Hän kysyi onko minulla tupakkaa. Vastasin, etten polta. Tyttö katosi takaisin savun keskelle.

Roolini valkeni minulle yhtäkkiä. Olin kiertävä kauppias. Tänään myin lihapiirakoita. Ihmisillä oli tapana lämmittää niitä saunarakennuksen kiukaalla.
Työmiehiä hääräili rakennuksen ympärillä, ja kylmä viima puhalsi välillä läpi molempien huoneiden kun ovet olivat auki. Jossain vaiheessa saunarakennus nostettiin auton lavalle ja kuljetettiin pois. Ulkona alkoi olla valoisampaa.
Istuin penkille joka oli jäänyt jälkeen saunarakennuksesta. Oli viileää ja satoi räntää. Silmälasipäinen poika tuli kysymään voisiko hän ostaa lihapiirakan. Selitin että saunan kadottua sitä ei voinut enää lämmittää, mutta se ei haitannut häntä. Annoin sen ilmaiseksi. Jokin pojan olemuksessa kertoi minulle että hän oli kehitysvammainen.

Siirtymä toiseen uneen tapahtui melko huomaamatta. Kuljin pyörällä kohti kotia. Ympäristö oli sekoitus nykyistä asuinympäristöäni ja vanhaa kotikylää. Oli lämmin kesä, mutta minulla oli yhä manttelini.
Limusiini pysähtyi viereeni ja sieltä astui Michael J. Andersonia muistuttava lyhytkasvuinen mies. En muista mistä puhuimme, mutta se saattoi jotenkin liittyä uraani kiertävänä kauppiaana. Hän sanoi että hänellä olisi minulle paljon opetettavaa ja suuria asioita näytettävänä.
Olisin halunnut kuulla enemmänkin, mutta paikalle oli tullut poliisi joka huomautti että limusiinia ei sovi pysäköidä poikittain keskelle tietä. Lyhyt mies ehdotti että lähtisin suorin tein hänen matkaansa, mutta epäröin hieman. Poliisikin sanoi että ei kannata heti lähteä tuntemattomien matkaan.
Kerroin miehelle nimeni, sillä tiesin että hän pystyisi jotenkin ottamaan yhteyttä minuun. Auton kadotessa näkyvistä muistin etten ollut kysynyt hänen nimeään, mutta yhtäkkiä minulle valkeni jollain hämärällä tavalla että hänen nimensä oli Alfred.

Pyöräiltyäni jonkin matkaa eteenpäin olin paikassa joka oli nyt selkeästi vanhaa kotikylääni. Alfred odotti oikealle kääntyvän hiekkatien laidassa, ja kysyi olenko valmis. Muistin että tie vie taloon jossa olin vieraillut aiemmin viime yön unien aikana, mutta en muista enempää yksityiskohtia. Lähdin Alfredin matkaan.

Perhearvoja

Ensimmäisessä unessa jonkinlainen sota oli syttymässä. Minulla oli kiire värvätä joukkoja mukaan tulevaan taisteluun. Porukassamme oli joitakin pelihahmoja, mm. Sonic the Hedhehog, Tails "Miles" Prower, ja Ryu Hayabusa. Ajelimme autolla lisää porukkaa etsimässä oman naapurustoni alueella.(en ole varma kuka ajoi)
Naapuri ei päässyt mukaan taisteluun, hänellä oli oma koti täynnä vihamielisiä henkilöitä. Kävin koputtamassa omalle ovelleni, mutta kukaan ei vastannut. Vasta autoon noustuani tajusin, että tietenkään en voi avata ovea koska olen nukkumassa, enkä anna ikinä koputusten häiritä nukkumistani.


Toisessa unessa olin perheen isä. Rikollisjoukko piti perhettäni vankina talossa jossain syrjäkylällä. Lähdin yksin haulikon kanssa pelastamaan heitä.
Vastoin kaikkea todennäköisyyttä, tai sitten toimintaelokuvien lakien mukaisesti, sain heidät tapettua yksi kerrallaan ilman että perheenjäseneni haavoittuivat.
Viimeinen roisto oli huoneessa kahdestaan tyttäreni kanssa ties mistä syystä. Onneksi tyttö oli onnistunut yllättämään roiston ja iski tätä nyt toistuvasti veitsellä rintaan. Selitin hänelle että annahan nyt isin lopettaa tämä mies haulikolla, tarpeetonta kärsimystä emme suvaitse.
Mutta emme sittenkään pitäneet mitään kiirettä, katselimme verta vuotavaa ja kirkuvaa rosvoa hyvän tovin ennen kuin ammuin. Taisin ajatella että tytölle teki hyvää nähdä pahantekijänsä kärsivän vähän, vaikka tiesinkin että vaimoni ei olisi hyväksynyt moista ajatusta meiltä kummaltakaan.

En tiennyt piileskelikö roistoja vielä talon ympäristössä, joten latasin haulikon ja soitin hätänumeroon. Unissa puhelimella soittaminen on jostain syystä hyvin kömpelön tuntuista, ja kestikin jonkin aikaa että pääsin läpi. Pyysin lähettämään poliisit talolle. Ihan melkein muistan tien nimen, mutta en ihan.

Kaksi varasta

Uni kertoi kahdesta varkaasta. Toinen oli nuori ja toinen melkein keski-ikäinen. He olivat isä ja poika, vaikka eivät olleet biologista sukua.
Unen sävy oli hyvin ankea. Maailma oli likainen ja kylmä paikka, ja köyhät varkaat joutuivat tekemään kaikkensa vain pysyäkseen hengissä.
Varkailla oli yhteinen hattu. Kun tuota hattua piti päässään, maailman kurjuus ei näyttäytynyt yhtä hirveänä. Elämä oli helpompi sietää.
Vanhempi varas oli tottunut maailman kylmyyteen, ja antoi täten poikansa pitää hattua suurimman osan ajasta.
Mutta välillä tuli aika jolloin hän ei kestänyt enää itse, ja oli vaihdettava vuoroa. Poika ei joutunut olemaan pitkiä aikoja ilman hattua, mutta ne lyhyetkin hetket olivat hänelle hirveä kokemus.

Maya ja lohikäärmeet

Ensimmäisessä unessa oli Maya. Hän on eräänlainen kodinhenki täällä. Yksityiskohdat ovat enimmäkseen unohtuneet mielestäni koska sen jälkeen tuli niin paljon muita unia, mutta tämä uni liittyi jotenkin hänen hattuunsa. Laitoin sen päähäni, ja se mahtuikin hyvin vaikka on aivan liian pieni. Ja se teki minulle jotain, en osaa vielä sanoa mitä.
Muistan myös hohtavan M-kirjaimen.

Toisessa unessa olin taas vanhassa kotitalossa ja kasvatin siilejä pahvilaatikossa. Toisessa laatikossa oli muna josta sanottiin kuoriutuvan lohikäärmeen, mutta epäilin väitettä. Vaan sitten sieltä kuoriutuikin useita lohikäärmeitä. Useimmat olivat vielä ihan pieniä ja sokeita, mutta yksi oli isompi ja jo melkein lentokykyinen. Ymmärsin että tämän yksilön tehtävänä oli pitää huolta muusta pesueesta.
 Syötin lohikäärmeille siilejä. Mietin, mitä tapahtuisi kun siilit loppuvat, mutta sitten ymmärsin että voisin avata ikkunan jotta isompi lohikäärme voi käydä saalistamassa ulkona.
 Erään hyllyn päällä mönki jokin outo lisko. Normaalisti se olisi herättänyt minussa valtavasti mielenkiintoa, mutta nyt ajattelin vain että syötän senkin lohikäärmeille jos ruoka loppuu.

Muistan vielä hämärästi kolmannenkin unen. Sen tarina kertoi tytöstä joka kuoli, mutta tämän ystävät, toinen toistaan erilaisempia olentoja, odottivat häntä tuonpuoleisessa, ja niin he saattoivat yhdessä jatkaa matkaa. Heitä oli ehkä yhteensä neljä.
Unta seuratessa huomasin ajattelevani että tuonpuoleinen oli kuin jostain fantasiakirjasta omaksuttu, kas kun siellä ohjattiin sielut eri suuntiin "hyvien" tai "pahojen" tekojen mukaan, sekä vielä yhteen suuntaan joka oli "tasapainon" seuraajille. Keskimmäisen käytävän symbolina oli torni. Tämä jakaminen vaikutti minusta epäloogiselta, mutta olin pelkkä katsoja joten en protestoinut.
Tämän paikan virkailija kutsui ystäväjoukkoa nimellä joka oli heidän kotimaailmansa nimi, mutta en enää muista sitä. Hän mietti laittaisiko heidät hyvyyden vai tasapainon tielle, mutta päätyi sitten hyvyyteen. Kaikki ystävykset pääsivät samalle käytävälle.

Agentteja ja piknik

23. päivä bloggerissa oli jotain häikkää enkä pystynyt tallentamaan tekstejä. Kirjoitin kuitenkin unesta tuon päivän aamuna:

 

Ensin olin parin kaverin kanssa jossain tunnistamattomassa paikassa. Olisimme halunneet lähteä pois sieltä, mutta näimme ikkunasta että pihassa oli pari autoa joissa oli salaisia agentteja vahtimassa kavereitani.(tiesin jotenkin että eivät kuitenkaan minua vahtineet)

Etupenkeillä istui miespuolisia agentteja siviilipuvuissa, ja toisen auton takapenkillä oli Scullyn ikäinen nainen jolla oli liian isot aurinkolasit. Hänen näkemisensä herätti muiston että olen nähnyt hänet toisessakin unessa joskus.

Myöhemmin olin yksinäni piknikillä jossain. Paikka oli sangen tunnistettava, mutta en ihan varmuudella osaa sijoittaa sitä mihinkään valvemaailman osaan. Olin jonkun rakennuksen kulmalla. Minulla oli omenoita ja mehua.

Joku hyvin masentuneen näköinen vanha mies käveli ohitse, kohti rakennusta jonka varjossa olin. Tarjosin hänelle omenaa, ja hän ottikin sen vastaan mumisten samalla jotain miten omenasta ei ole mitään apua hänen tilanteessaan.

Hetken päästä kaksi teini-ikäistä tyttöä tuli paikalle ja istahtivat nurmikolle. Heillä oli jano, joten tarjosin mehua.
Sitten pahoittelin että joudun poistumaan, mutta minun täytyi kirjata muistiin unien yksityiskohdat etten unohda niitä. Heräsin pieneksi hetkeksi ja kirjoitin ylös "kaksi agenttiautoa, takapenkillä nainen, aurinkolasit, piknik, murheellinen mies, omena"

Herättyäni lopulta kokonaan muistiinpanojen lukeminen riitti että unet palautuivat mieleen. Muutoin olisin saattanut unohtaa ne, paitsi jos joku olisi sattunut lausumaan minulle jonkun näistä avainsanoista.

Toistuva ympäristö

Eräs tietty paikka toistuu unissani usein. Se oli mm. kahdessa aiemmassa junaan liittyvässä unessa, tosin nämä unet tapahtuivat maanalaisessa tunnelissa, ja ainoastaan intuitiivinen ymmärrys liitti tunnelin tähän nimenomaiseen ympäristöön.
Paikkaa on hankala kuvailla koska sillä ei ole minulle mitään selkeää merkitystä. Kaipa se on eräänlainen tienristeys, jonka läpi kuljen useimmiten yökävelyilläni.(mutta en päivä-)
En ajattelisi koko paikkaa lainkaan ellei se jostain syystä esiintyisi niin usein unissani.

Tällä kertaa ei ollut junaa ja olin maan pinnalla. Eikä paikka näyttänyt edes kovin paljoa samalta kuin valvemaailmassa, mutta taaskin vain tiesin että se oli sama paikka.
Tapahtumia en muista kovin tarkkaan. Tapasin jonkun ihmisen, jonkun johon ihastuin. Hyvin harvoin tapaan uni-ihastuksia enää toistamiseen, mikä on vähän surullista. Mutta se oli hyvä uni.

Toisessa unessa tänään oli juna, mutta en usko sen olleen tärkeä osa. Tällä kertaa se oli ainoastaan tapahtumaympäristö, ja olisi voinut yhtä hyvin olla vaikka kahvila. Muutenkin uni vaikutti sellaiselta selkeältä jota kuka tahansa voisi tulkita, se heijasteli erästä kokemustani ennakkoluuloisten ihmisten kanssa.

Haaste?

Taas jotain minkä uskon olleen eräänlainen haaste. Tällä kertaa hallitsevana tunteena oli pelko, tai oli ainakin tarkoitus olla.

Olin entisessä kotikylässäni, vanhan talomme kuistilla. Autoja kaahasi pitkin kylää, aina välillä ajaen myös pihamme poikki.
Tiesin uneksivani, joten yritin ajatella autot kadoksiin. Se ei kuitenkaan onnistunut ilman että unen rakenne olisi hajonnut, minulla oli liian vähän valtaa täällä. Mutta pystyin kuitenkin nopeuttamaan autoja ajattelemalla, ja saamaan ne törmäilemään puihin.
Yhdessä vaiheessa tuon kylän aikainen naapurini ajoi pihan poikki hyvin pienellä traktorilla. Huusin hänen nimeään mutta hän ei kuullut, joten laitoin hänen traktorinsa törmäämään puuhun.(hän ajoi hyvin hiljaa)
Hän jäi istumaan traktoriin selin minuun. Nyt tuli se tuttu tunne painajaisunista joka enteilee jotain pelottavaa, se joka yleensä saa minut suunniltani kauhusta vaikka tietäisinkin uneksivani. Mutta tällä kertaa pystyin jostain syystä suhtautumaan tilanteeseen maltillisesti. En lainkaan yllättynyt kun naapurini yhtäkkiä kääntyi minua kohti kauhea virne naamallaan ja päästäen korisevaa ääntä. Hän alkoi lähestyä minua, joten iskin häntä lujaa kasvoihin.
Tämän jälkeen kauhutunne oli ohitse, ja naapurini oli taas oma itsensä.

En ole varma selvisinkö haasteesta. Ehkä minun olisikin pitänyt löytää rakentavamapi ratkaisu tilanteeseen. Liian usein turvaudun (unissa) väkivaltaan kun pelko saa vallan.

Pimeä sali

Pimeä sali. Kuvailin sen ominaisuuksia ääneen vaikka olinkin (nähdäkseni) yksin.

Sali oli neliskulmainen ja sangen korkea, mutta ei leveä muissa suunnissa. Päättelin sen olevan 3-kerroksen korkuinen, sillä seinämillä oli alkoveita ja soihtuja kolmessa kerroksessa. Keskellä huonetta oli pitkä(suhteessa huoneen kokoon) pöytä joka oli peitetty syvänpunaisella pöytäliinalla. Liina loisti hiljaa omaa valoaan.(tämänkin puhuin ääneen)

Huone oli siis ensin pimeä, mutta sitten seinille sytytetyt soihdut alkoivat syttymään, siten että ensin syttyivät ylimmän kerroksen soihdut, sitten toisen ja sitten pohjakerroksen. Huomasin että kaikki soihdut eivät olleet symmetrisesti sijoitettuja, ja pohdin(hiljaa mielessäni, en ääneen) että olisin itse suunnitellut huoneen paremmin.

Ei liene tarvetta tehdä pohjapiirustusta koska paikka oli niin yksinkertainen. 3-ulotteisen mallin voisin ehkä tehdä jos jaksan. Niin, minusta katsoen oikealla seinällä oli vielä jokin pimeä ja ahdas käytävä. Oletan takanani olleen myös jonkin oven tai käytävän.

Puck

Uskon että itse Vanha kiusanhenki ilmentyi unessani. Se pilkkasi minua julmasti, iski todelliseen Akilleen kantapäähäni. Toisaalta se saattoi myös olla eräänlainen haaste. Tunnen selvinneeni tästä haasteesta kunnialla, ja osittain siitä syystä unesta jäikin niin hyvä olo. Tämä olisi kuitenkin saattanut olla hyvinkin haavoittava uni, jos olisin tehnyt väärin.

Temppeli

Temppeli oli korkealla kukkulan tai vuoren laella. Samalla se oli myös jollain tapaa piilossa, sitä ei voinut löytää ellei tiennyt mitä etsi.
Astuessani sisään ääni puhutteli minua ja kertoi temppelistä. En muista enää tarkkaan mitä kaikkea se kertoi ja mitä havaitsin itse.
Temppelin lattia oli veden peitossa, ja ääni kertoi veden olevan hedelmällistä. Se käytti vedestä nimitystä aqua.
Huone oli sangen pieni ja hämärä. Vastakkaisella seinällä oli neljä ikonia jotka esittivät eri jumaluuksia. Jostain syystä minulla on käsitys että ne olivat hindujumalia. Keskellä, seuraavaan huoneeseen johtavan oven päällä oli vielä yksi ikoni joka ymmärtääkseni edusti vettä, tai ainakin samaa asiaa kuin tämä temppelin lattialla oleva vesi. Seuraava huone oli niinikään veden vallassa.
Ulkona oli syysyö ja temppelissäkin oli viileää, mutta en epäröinyt uida vaatteet päällä.


Pari päivää aiemmin uneksin sodasta. Ilmeisesti kyseessä oli jonkinlainen sisällisota, koska taistelimme naapurikunnan asukkaita vastaan. Kyseisen kunnan nimi ei selvinnyt, kuten ei omanikaan, joten en tiennyt oliko se asuinkuntani. En tunnistanut paikkoja. Suhtauduin sotaan jotenkin välinpitämättömästi.
Muistan että taistelimme samalla puolella isäni kanssa, ja saimme tuhottua kaksi vihollisen ajoneuvoa. Minulle myönnettiin mitali jostain. Se ei tuntunut tärkeältä.
Myöhemmin unessa olin jo jossain toisaalla, ja olin jo unohtanut koko jutun kun minulta kysyttiin mitä olen tehnyt viimeaikoina. "En oikein mitään. Ainiin, taistelin sodassa."

Toisessa unessa samana yönä(tai päivänä, en muista) olin menossa kotikyläni viimeisiin tanssiaisiin, mutta ensin täytyi ostaa henkselit.

Katalomaanien laulu

Katalomaanien laulu alkoi sanoilla "tuskaa, tuskaa, tuskaa"

Yhdessä vaiheessa unta he muistuttivat pieniä peltipurkkeja ja lauloivat kaapin perällä, mutta syvemmällä unimaailmassa he olivat persoonallisempia.

Puoli elämää, salaperäinen kone ja sauvojen neloset

Muutaman päivän takaisia unia. Aloitin kirjoittamaan jo samana yönä mutta en jaksanut kirjoittaa loppuun. Joten vähän sekava ja pätkittäinen selostus (taas)

Varhaisin tältä unijaksolta muistamani uni alkoi ympäristössä joka muistutti osittain paikallisen kirjaston sisätiloja, mutta vaikutti osin olevan ulkona. Tai se ikäänkuin välkkyi, oli välillä jompaa kumpaa ja välillä molempia yhtäaikaa. No, tämä vaihe oli joka tapauksessa sellaista "arkista unta". Jos mitään unta voi ikinä pitää vähemmän tärkeänä, niin tämä arkiseksi kutsumani on juuri sellaista. Selostan sen silti lyhyesti, koska se toimi väylänä kiintoisampaan uneen.
Olin siis typerä lapsi ja leikin käsikranaatilla jonka olin löytänyt jostain. Se posahti mutta kukaan ei vahingoittunut, vaan jäin silti kiinni ja poliisit veivät minut jonnekin.
Tästä alkoi välivaihe kahden unen välillä. Kranaattisekoilu oli unohtunut enkä ollut enää lapsi, mutta oli tunne että olin ehkä syytettynä jostain.

Minua ja ryhmää muita ihmisiä vietiin jossain tutkimuskeskuksessa. Menimme maan alle mukanamme joukko professoreita joilla oli yllään Half-Life pelistä tutut HEV-suojapuvut. Tai ainakin unessa jotenkin tiesin että kyseessä olivat juuri nämä puvut, vaikka ne näyttivätkin kömpelömmiltä ja muutenkin erilaisilta kuin pelissä. Meille muille annettiin vain kaasunaamarit.
Luulen että itse Gordon Freeman oli joukossa mukana.


Portaat päättyivät käytävään, ja heti portaikkoa vastapäätä olivat ikkunoilla varustetut pariovet. Oven takana oli hämärä huone, ja siellä oli Half-Lifesta tuttuja "zombeja", eli ihmisiä joita parasiitit olivat muokanneet, sekä myös koiria joita tosin ei pelissä ollut. Proffat selittivät otusten vaarallisuudesta, ja miten ne olivat äärimmäisen voimakkaita. Huomautin että tuollaisen HEV-puvun kanssa varmaan pärjäisi noille otuksille. Proffa ihmetteli että mistä minä tiedän näistä puvuista. Selitin että tunnistan joitakin siinä käytettyjä komponentteja, ja ymmärsin että unen maailmassa minua pidettiin jonkinlaisena tiedemiehenä tai alan opiskelijana. Freeman katsoi minua tietävästi hymyillen.

Seurasi sekava vaihe. Oven takana ei ollut enää hirviöitä, mutta sen sijaan osa ryhmämme suojautumattomista jäsenistä oli siellä. Käytävän puolelle jääneet olivat syvästi kiihtyneitä jostain eivätkä kiinittäneet huomiota huoneeseen. Minä olin yhtäkkiä enää aineeton tarkkailija, ja saatoin vain katsella kun huoneen toiselta puolelta pimeästä oviaukosta alkoi tulemaan zombeja. Huoneessaolijat olivat selin zombeihin eivätkä huomanneet.
Seuraavaksi huoneessa olijat olivat poissa ja kaikki olivat entistä kiihtyneempiä. Muistan että unen loppupuolella taistelin sellaisen koiran kanssa. Väänsin sen leukoja erilleen yrittäen halkaista sen pään, ja pelkäsin että se ehtisi purra.

Myöhemmin toisessa unessa olin maanalaisessa rakennuksessa. Siellä oli jokin outo laite, kuin ikivanha tietokone. Ymmärsin että tuo rakennus oli jonkinlainen unohdettu armeijan tukikohta, ja tämä laite oli kommunikointiväline. Viestiminen tapahtui puheen sijasta tekstinä.
Sain laitteen käynnistettyä ja pienelle ruudulle tuli tekstiä. Minuun otti yhteyttä joku henkilö joka ihmetteli miten olin löytänyt tämän rakennuksen ja mitä helkkaria oikein tein siellä. Yritin selittää, mutta sormeni tuntuivat kankeilta enkä saanut kirjoitettua tarpeeksi nopeasti. Keskustelukumppanini turhautui ja ilmoitti että minua tullaan noutamaan.
Näppäimistön kohdalle sulkeutui kahle joka olisi vanginnut ranteeni ellen olisi äkkiä vetänyt kättä pois edestä.
En tiennyt kauanko kestäisi että sotilaat(?) olisivat täällä. Aioin ensin paeta hissillä, mutta tulin sitten ajatelleeksi että juuri sitä kautta minun odotettaisiin poistuvan.(vaikka oikeastihan minun odotettiin olevan yhä kiinni koneessa) Joten lähdinkin toiseen suuntaan.

Tässä taas nopeasti sutaistu pohjapiirros huoneesta.
1 Itse laite
2 Hissi
3 Käytävä joka vei syvemmälle tukikohtaan(?)


Myöhemmin oli vielä yksi uni, mutta en muista yksityiskohtia enää kunnolla koska en kirjoittanut siitä heti herättyäni. Muistan vain että meitä oli neljä henkilöä siinä. Jokaisella meistä oli oma ase, mutta aseet olivat jotenkin naamioituja ja näyttäytyivät yksinkertaisina puusauvoina. Yhden henkilön(ehkä minun) ase oli todellisuudessakin sauva.

Taistelu ja sairaala

Kerroin viimeksi unesta jossa nainen makasi ruumisarkussa. Uni loppui kauhun tunteeseen ja eräänlaiseen kohinaan.
Samanlaisia heräämisiä on tullut muitakin. Toistuva elementti on että joku unen hahmoista säikähtää jotakin, ja tuo säikähdys laukaisee kohinan.

Yhdessä tällaisessa unessa olin laivassa. Pienehkö purjevene oikeastaan. Taisin olla vain katsojan roolissa. Itse hahmoina olivat Aku Ankka ja veljenpojat.(yllättävän paljon Ankkalinnan hahmoja unissani viimeaikoina)
Joku mystinen hiippari kävi juttelemassa Akulle ja lähti sitten pois. Kävellen kaiketi. Ehkä laiva oli maalla tai jäälautalla, oli liian pimeää jotta olisin voinut nähdä.
Vähän myöhemmin Aku ja pojat olivat muutaman metrin päässä laivasta(en edelleenkään nähnyt millä maaperällä), ja muukalainen lähestyi taas, sellaisesta kulmasta että pojat eivät huomanneet häntä. Aku oli rentoutuneen oloinen ja sanoi että tuolta hän(?) taas tulee, mutta silti pojat säikähtivät tulijaa. Ja taas se hirveä kohina ja kauhu! Oli pakko herätä koska en kestänyt sitä.

No, eilen se tuli taas. Olin hyvin kevyessä unessa, tiedostin vielä valvemaailman ympäristön. Ei ollut vielä unikuvia, vaan ainoastaan hämäriä aistimuksia. Ja niiden joukosta aistin jonkun lähestyvän. Taas tuo jo nyt tutuksi käynyt tunne. Pelko oli läpitunkevaa ja halusin paeta sitä heräämällä. Mutta kenties unen pinnallisuuden takia tohdin vastustaa sitä, ja jäinkin uneen.
En ole ihan samanlaista tunnetta kokenut aiemmin uneksiessa, enkä osaa kuvaillakaan sitä kunnolla. Se oli ihan hirmuinen mylläkkä. Olin kuin myrskyn keskellä. Kamppailin tuon tuntemattoman olennon kanssa. Mutta vaikka tappelu oli raivokas, tunsin ettei kumpikaan meistä voisi voittaa tai hävitä. Ehkä emme olleet tarpeeksi syvällä unessa vielä.
Ehkä olisin jatkanut silkasta riemusta jos olisi ollut jonkinlainen eheä unimaailma jossa taistella. Mutta nyt se oli vain mielikuvien ja aistimusten mylläkkää, ja tiesin että se jatkuisi sellaisena koko yön jos en hetkeksi heräisi ja antaisi myrskyn rauhoittua. Joten näin tein.
Kenties seuraavalla kerralla se iskee kun olen syvemmässä unessa. Jää nähtäväksi kykenenkö silloin vastustamaan pelkoa ja jäämään.

Näin muitakin unia. Yhdessä oli kiinnostava sairaala. En ole varma oliko se mielisairaala, sellaisista kun olen nähnyt unta aiemminkin. Pystyn melkein paikallistamaan tämänkertaisen sairaalan sijainnin valvemaailmassa, mutta en ole ihan varma.
Ympärillä oli puita. Ehkä se oli jopa metsän keskellä. Rakennus oli tummanvihreä, samansävyinen kuin ikivanhat laudat. Lähestyin rakennuksen suuria pariovia, olin jonkun seurassa mutta en muista kenen. Ollessamme muutaman metrin päässä ovesta se avattiin. Kumpaakin ovenpuoliskoa piteli naispuoleinen hoitaja. He saattoivat olla keskenään identtisiä, en ole varma tästä. Eri nimisiä he kuitenkin olivat. Tiedän sen koska heidän vartiopaikoillaan lattiassa oli messinkilaatat joihin oli kaiverrettu heidän nimensä. Toisen etunimi oli mahdollisesti Agnes.
Ymmärsin myös että ovissa oli ehkä jonkinlaiset ovisilmät joista he näkivät milloin sairaalaa lähestyi joku.

Osaisin ehkä piirtää summittaisen pohjapiirroksen joistakin sairaalan osista. Pääovien jälkeen käännyttiin oikealle ja loivasti alas, ja sitten taas oikealle.. Täällä oli kahvio. Huoneen hallitseva sävy oli samanlainen tummanvihreä kuin rakennuksen ulkopinnallakin. Tässä vaiheessa aloin toden teolla ihastelemaan paikan arkkitehtuuria.
Kahvi maksoi 2 euroa kuppi, ja sokerista ja maidosta tulisi vielä euro lisää kumpaisestakin. Hirveää pihistelyä! Unessa se ärsytti minua aivan tavattomasti.

Kahvion jälkeen vasemmalla oli ylöspäin johtava porraskäytävä. Portaat puuttuivat. Seinillä oli mustat viivat siinä missä portaiden olisi kuulunut olla. Panin myös merkille että seinien hallitseva sävy oli nyt ruosteenpunainen.
Äh, teen sittenkin pienen pohjapiirroksentapaisen. (miksikö? koska yksityiskohdat ovat tärkeitä.)

1 Polku
2 ja 3 hoitajat. Merkitsin erikseen koska olen kohtalaisen varma että juuri 3 oli Agnes.
4 Kahvila.
5 Porraskäytävä ilman portaikkoa.
6 Luulen että täällä oli huoneita. En ole ihan varma.

Tämä ei ole ainoa sairaala jonka olen nähnyt unissani. Toinen oli pelottavampi. Kirjoitan siitäkin vielä joskus.

Näin paljon unia ja henkilöitä. En millään muista kaikkia.

Tämän ensimmäisen unen olisin kai unohtanut, ellen olisi jossain vaiheessa kirjoittanut muistiin sanaa "hautajaiskulkue". Sen lukeminen palautti unen taas mieleeni.
Jonkinlaista hautajaiskulkuetta siis tarkkailin. He olivat hyvin kaukana, mutta näin heidät halutessani yhtä selvästi kuin jos olisin kiikareita käyttänyt. Maailma oli jonkinlainen räme.
Kulkueen jäsenet olivat ihmistä muistuttavia olentoja, jotenkin karikatyyrimäisiä ja oudon muotoisia. Jotkut olivat vihreitä.
Paitsi että näin heidät kaukaa aivan selvästi, kykenimme myäs juttelemaan puheäänellä. Keskustelukumppanini äänessä ei ollut surua, eikä hautajaistilaisuus muutenkaan vaikuttanut erityisen masentavalta.

Yhden unen tarinaa en muista, mutta yhdessä vaiheessa eräs nainen makasi avoimessa ruumisarkussa. Hän oli kalpea, tai oikeastaan sinertävä, mutta ei kuollut, enkä tiedä miksi hän oli arkussa.
Arkku saattoi olla jossain vaunuissa. Tarkoituksena oli ehkä saattaa hänet turvaan. Miljöö oli hyvin maalaismainen.
Joku mies lähestyi arkkua epäileväisenä. Hän raotti naisen silmäluomia. Silmät olivat aivan valkoiset, ja samassa koko uni hukkui voimakkaaseen ääneen ja eräänlaiseen vääryyden tunteeseen. Heräsin ja tuo tunne aaltoili vielä voimakkaana kehossani, se tuntui inhottavalta.
Samantapainen tunne on usein painajaisista herätessä, mutta tämä oli jollakin tapaa erilainen.

Kolmannessa unessa olin lumen saartamassa pikkukaupungissa. Joukko ihmisiä oli joutunut outojen susiolentojen raatelemaksi, ja jostain syystä minua syytettiin murhista.
Sain vaikutelman että kaupungin asukkaat tiesivät hyvin ihmissusien olemassaolosta, mutta siitä vaiettiin eikä selityksiäni edes kuunneltu oikeudessa.
Onnekseni kaupungissa oli käymässä toinenkin ulkopuolinen joka ryhtyi puolustajakseni, ja yhdessä saimme tuomiota lykättyä istunnosta toiseen, vaikka kaikki muut olivat meitä vastaan.
Muistan puolustajastani että hän oli mies ja hänellä oli pyöreät silmälasit.

Olin lohikäärme.

Minulla oli paljon jälkeläisiä, he olivat kaikki eri värisiä ja -muotoisia. He olivat juuri lähdössä matkaan pois kotoa, innokkaina näkemään maailmaa. Puhuin heille ja he pysähtyivät.
"Te olette lohikäärmeitä, teillä tulee olemaan vihollisia."

Sanoin että heidän tulee lähettää omat jälkeläisensä pois heti kun nämä ovat tarpeeksi vanhoja tulemaan toimeen omillaan. Koska muuten heidän vihollisensa voisivat koitua nuorempienkin tuhoksi. He olivat hämmentyneitä ja peloissaan sanoistani, kaikki paitsi yksi. Hän katsoi minua tiukasti ja ymmärsi mistä puhuin.

Jokin oli tulossa tuhoamaan minut. Mutta näin tämän unen ikäänkuin käänteisessä aikajärjestyksessä. Uni alkoi siitä kun viholliseni tuli, ja sen jälkeen olin menneisyydessä lähettämässä pienokaisia pois. En osaa selittää.
Toivon että he ottivat neuvostani vaarin, ja että viholliseni ei saanut heitä.

Juna ja Morpork

Taas sama juna kuin eräässä aiemmassa unessa josta kerroin. Odotin samassa tunnelinmutkassa junan hidastumista jotta voisin hypätä kyytiin.
Mukanani oli myös eräs minulle hyvin läheinen ihminen, jota kuitenkin näen unissa äärimmäisen harvoin. En edes muista milloin viimeksi. Pelkäsin että hän vahingoittaisi itsensä, ja yritin parhaani mukaan neuvoa miten junan kyytiin hypätään. Vasta nyt hereillä muistan että hän itse asiassa tuntee junat paljon paremmin kuin minä.

Myöhemmin samana päivänä toisessa unessa. Lempikohtaukseni Sormusten Herrasta, matka Morian halki. Tosin tässä unessa siitä käytettiin jostain syystä nimeä Morpork. (Ei sentään Ankh-Morpork.)
Uni oli varsin pinnallista. Olin melkein hereillä, ja tunsin sängyn ja lakanan ympärilläni, mutta silti näin unen kirkkaasti kuin elokuvan.

Jossain vaiheessa kaikki muut hahmot olivat hävinneet, ja jäljellä oli vain minä(irrallisena hahmona), ja minä katsojana. Olimme siis kaksi eri henkilöä.
Ulkopuolinen minä halusi mennä pyykkituvalle(muistan ajatelleeni sitä ennen päiväunille vaipumista) joten lähdin opastamaan häntä.
Matka kulki outojen kellarikäytävien kautta. Portaat olivat puuta, selvää ihmiskäsityötä, eli nyt oltiin kaukana Sormusten Herran maailmasta.
Paikat näyttivät hyvin tutuilta! Kuljimme monen kellaritason ohi joista jokaisen päässä oli aina portaat alemmas. Ja lähes jokainen taso herätti tällaisen tuttuuden tunteen.
Tunsin myös että jokainen taso oli peräisin eri ajasta ja paikasta.

Viimeiset portaat olivat pinkin tai purppuran värinen sateenkaari joka laskeutui taivaalta. Taivas oli harmaan pilvikerroksen peitossa, ja alhaalla oli tasaista ja kylmän näköistä. Ehkä sumua, en muista tarkkaan.
Täällä saattoi olla myös muutama aurinkotuoli, tai sitten jokin muu seikka vihjasi että tämä paikka oli naapuritalon piha jossa istuin hetki ennen päiväunille menoa. Jos oli, niin tämäkin oli ikäänkuin "verhottu", samoin kuin kellaritasot, koska mahdollisia aurinkotuoleja lukuunottamatta mikään ei viitannut tuttuun paikkaan. Ainoastaan se tunne.

Näin vielä lukuisia unia tämän jälkeen, mutta en muista enää kaikkia.

Tämän unen alkua on hankala määrittää. Se ei ollut yhtenäinen, vaan koostui useista peräkkäisistä unista, kuitenkin niin että tietoisuuteni säilyi unesta toiseen.

Tämä osuus josta nyt kirjoitan alkoi, kun aiemman unen tarinassa olin etsimässä jotakuta rikollista.
Maailma hahmottui minulle suurena karttana tai satelliittikuvana. Valkeat pisteet esittivät etsimäni henkilön mahdollisia sijaintipaikkoja.
Tähän liittyi jokin monimutkainen logiikka jota en enää osaa tarkkaan selittää. Etsittyni vältteli tiettyjä alueita sen mukaan mistä arveli minun(/meidän?) etsivän häntä. Jotenkin minun olisi pitänyt tätä logiikkaa seuraten pystyä päättelemään hänen todennäköisin sijaintipaikkansa.

Oheinen kuva on etelä-Afrikan rannikolta. Merkkasin valkoisella ympyrällä paikan josta unessa päätin ryhtyä etsimään vihollistani.(jos tämä nyt oli vihollinen, en oikeastaan tiedä miksi etsin häntä. ehkä olin poliisi. ikävä ajatus.)


Siellä saattoi olla öljynporauslautta tai vastaava, en tiedä. Jotenkin vain pääsin maan alle. Ja tässä vaiheessa siirryin unesta toiseen.

Minä ja pari kaveria kävelimme pimeää käytävää. Yhden kaverin tunnistan valve-elämästä, muita en muista.
Oli pimeää ja käytävä oli täynnä romua. Pelkäsin. Meillä oli jonkinnäköiset taskulamput, mutta niiden valo oli heikkoa.
Käytävän päässä oli pöytä, sekin täynnä romua. Pöydällä oli myös radio.

Muistikuvani ovat nyt vähän hajanaiset. Olisi pitänyt alkaa kirjoittamaan heti unen nähtyäni, mutta jatkoin nukkumista vielä pitkän aikaa sen jälkeen. Kerron niin hyvin kuin muistan.
Uskoakseni joku meistä korjasi radion ja sieltä alkoi kuulumaan musiikkia. Unen radio saattoi pohjautua elokuvaan Terminator - Salvation, jonka katsoin pari päivää sitten.

Käytävä aukeni huoneeksi vasemmalla.(voisin piirtää kartan mutta en jaksa) Siellä oli ikivanha televisio joka kuitenkin meni päälle. Sieltä tuli jokin tv-sarja. Katsoin kelloani ja se oli 21:00. (valvemaailmassa kello taisi olla jotain 12:00 - 15:00 väliltä)

Levottomuuteni kasvoi ja halusin päästä lähtemään. Lähtiessämme radio jäi päälle, ja käskin kaveria sammuttamaan sen, mutta meillä kaikilla oli kiire ja lähdimme pois.
Tulimme maan pinnalle eräässä tunnistamassani paikassa kaupungissa jossa asun.(eli siis hyvin kaukana etelä-Afrikasta)
Tässä vaiheessa ymmärsin että tuo paikka oli vanha kaivos, ja se oli jotenkin yhteydessä erääseen toiseen paikkaan josta olen usein nähnyt unia.(ja jonka myös tunnen valvemaailmassa)
Eräässä aiemmassa unessa tuo paikka oli hylätty mielisairaala. Kirjoitan siitä joskus. Se oli hyvin ahdistava uni.

"A living device, the light of my life yeah"

Koska nyt ei ole muuta tekemistä(valhe, pitäisi mm. siivota mutta en jaksa) niin kirjoitan muistiin yhdestä toisesta unesta jonka näin kerran valvottuani oikein pitkään. Se oli minulle erityisen merkityksellinen vaikka en muistakaan siitä kovin paljoa.

Unen maailmassa kaikki rakentelivat jonkinlaisia robotteja. Tosin sana ei ollut robotti, vaan jokin outo konetta tai koneistoa muistuttava sana, luultavasti en osaisi lausua sitä unen ulkopuolella vaikka muistaisinkin.
Tämä uni oli todennäköisesti saanut vaikutteita Girl Genius nimisestä nettisarjakuvasta. Sarjakuvassa keinotekoisesti luoduista elämänmuodoista käytetään nimitystä construct.

En muista unesta juuri mitään yksityiskohtia. En muista edes miltä koneet tai ihmiset näyttivät. Tarina oli sangen pitkä, ja se liittyi näiden koneiden rakentamiseen. Jotkin monimutkaiset asiat määrittelivät sen kenelle koneet olivat uskollisia.
Minulla on mielikuva että paljon asioita ehti tapahtua, mutta en muista kuin hyvin pieniä, hämäriä yksityiskohtia, joista en saa kasattua kokonaista kuvaa.

Vaan unen loppu jäi mieleeni. Olin jo heräämässä, silmät melkein auki ja puoliksi takaisin kotonani, kun kuulin koneiden puhuvan vielä kerran. "Me olemme joka tapauksessa uskollisia sinulle."

Muutama päivä sitten ollessani juuri nukahtamassa ajattelin erästä ihmistä, ja mieleeni tuli tuollainen kuvio. En muista ajatuksia sen tarkemmin enää. Se vain tuntui tärkeältä ja kävin piirtämässä sen tietokonepöytään ennen kuin nukahdin.
Kulma saattoi olla vähän erilainen, en muista tarkkaan.

Kadonneet ihmiset

Kun valvon oikein pitkään ja yritän sitten nukahtaa ilman unilääkettä, tulee näitä todella omituisia unia.

Olin jonkin sortin rikosetsivä tutkimassa tapausta. Uni enehti välähdyksinä eteenpäin. Yhdessä vaiheessa seisoin jonkun talon edessä, ja herra etsivä ajatteli(minä en siis ollut hahmon kontrollissa tässä vaiheessa), että siinäpä on mahdollisimman viattoman näköinen talo, viimeinen paikka jossa kukaan voisi epäillä rikosta tapahtuvan.
Seuraavassa välähdyksessä olin päässyt ovesta sisälle. Kaksi keskenään identtistä herttaista mummelia tervehti minua ja tarjoilivat kahvia. He höpöttivät jatkuvasti kaikkea joutavaa siitä miten "kivaa on asua täällä" ja "elämä on mukavaa". Ymmärsin että talo oli jonkinlainen kommuuni. Ymmärsin myös kaksi muuta seikkaa ihan yhtäkkiä.
1) Nuo eivät olleet mitään mummeleita. He olivat jostain syystä valepuvuissa.
2) Kahvi oli myrkytettyä.

Istuin pöytään ja teeskentelin juovani kahvia, yrittäen samalla pitää keskustelua yllä ja tarkkailla valemummojen reaktioita. Kohta alkaisin teeskennellä pahoinvointia, kuin myrkky vaikuttaisi. Sitten huomasin liikettä pöydällä jonkun paperin päällä.
Siinä oli kutistettuja ihmisiä, tuskin muurahaisen kokoisia. Muistin nyt että tutkimani tapaus liittyy kadonneisiin ihmisiin, ja tässähän he olivat.
Yritin varovasti tarttua paperiin, mutta valemummot olivat lähteneet tekemään hälytystä ja huoneessa oli niin hirveä hulina että ilmavirta pyyhkäisi pikkuihmiset tiehensä.
Välähdys eteenpäin, ja taas kerran esittäytyy yksi lempihahmoistani Aku Ankasta, nimittäin Musta Pekka. Hän pakenee ja on jostain syystä päättänyt ampua haulikolla mahdollisimman montaa silminnäkijää mennessään.
Seuraava välähdys ja Pekka kaasuttaa autolla karkuun, jonkun parrakkaan hepun karjuessa vihaisesti hänen peräänsä.

Western-uni

Paljon unia. Väkivaltaa taas.

Yksi ympäristö jäi erityisen hyvin mieleen. Jostain syystä uni toi mieleen western-elokuvat. Seinät olivat tummaa puuta, ja koko paikka oli sangen koristeeton. Ikkunoiden puute antoi ymmärtää että saatoimme olla hyvinkin syvällä jossain rakennuskompleksissa.
Minun lisäkseni oli muutama muu, en muista tarkkaa lukumäärää enkä kasvoja, mutta he olivat kuitenkin ihmisiä joihin luotin.
Meidän lisäksemme oli kolmen tai neljän hengen joukko joka saattoi ehkä muistuttaa Aku Ankan Karhukoplaa. Tai sitten tämä mielikuva tuli siitä että he olivat keskenään identtisiä.
Meidän oli tarkoitus hyökätä johonkin paikkaan, ja karhukopla avusti meitä. Toverini eivät luottaneet tähän koplaan, ja minullakin oli jonkinlainen unennäkijän varmuus että he tulisivat pettämään meidät hyvin pian. Kehotin tovereitani olemaan varuillaan.

En osaa sanoa mikä oli tuo paikka johon hyökkäsimme. Se oli koristeetonta tummaa puuta, ja siellä oli varsin hämärää. Muistan yksityiskohtia huoneen muodosta.
Äh, tein nopean kuvan havainnollistamaan huonetta, se on niin tarkka kuin muistan mutta mittasuhteet saattavat vähän heittää. Ehkä se on jollekulle tuttu. (kirjoitanko tätä sittenkään itselleni vai yleisölle?)

1) Täältä hyökkäsimme ystävieni ja "karhukoplan" kanssa.
2) Tässä oli jokin sivuhuone, mutta en muista miten se liittyi muun huoneen muotoon. Yksi kohteistamme oli vähällä saada minut täällä koska en huomannut häntä heti, mutta hän tähtäsi huonosti ja sain tilaisuuden ampua hänet.
3) Puinen pöytä tai tiski, kiinteä osa huonetta.
4) Loput kohteet. Tapettuamme heidät kopla kääntyi odotetusti meitä vastaan.
5) Kopla pakeni tähän käytävään.
6) Heitin käsikranaatin(se siitä westernistä) tänne, ja koplan jäsenet juoksivat suoraan räjähdykseen ja tuhoutuivat.
7) Tässä saattoi olla huone, tai sitten ei. En muista.
8) Tässä ei aluksi ollut mitään.

Kuulimme yhden koplan jäsenen äänen, hän oli selvinnyt räjähdyksestä ja piileskeli nyt. Huomasin että aseeni oli vaihtunut heinähankoon jossa oli katkennut varsi. Tässä vaiheessa kohtaan 4 oli ilmestynyt samanlainen puinen tiski kuin kakkoseen. Kuin baaritiski, mutta hyvin matala. Tutkin jokaisen kaapin ja lokeron kuin koplalainen voisi olla piiloutunut johonkin niistä, mutta turhaan. Tutkin myös epämääräisen huoneen numero 2.
Tässä vaiheessa etenimme alueelle 8, jossa nyt oli aivan eri tyylinen ympäristö. Se oli jäljennös eräästä huoneesta vanhassa kotikylässä, talossa jossa tuolloin asuin.

Emme löytäneet piiloutujaa, ja uni vaihtuikin pian toiseksi, koska olimme astuneet ulos western-unesta. Myös seuralaiseni katosivat tai vaihtuivat toisiin.

Unia väkivallasta ja fyysisten voimieni riittämättömyydestä.

Yhdessä unessa pakenin joitakin henkilöitä. Olin taas kotikylässäni. Huomasin muuan tutun metsän olevan tulessa. Takaa-ajajat unohtuivat kun ryhdyin sammuttamaan metsää. En ollut ainoa, siellä oli joukko nuoria ihmisiä jotka yrittivät myös sammuttaa. En usko tunnistaneeni heitä.

Myöhemmin olin puoliksi joku toinen henkilö. Selitin ahdistustani ja mieleni liikkeitä jollekin psykologille. Tämä oli kuulemastaan äärimmäisen järkyttynyt, ja ilmaisi että minut täytyisi tappaa.

Muistelin tässä yhtä unta jonka näin (valveajassa) kauan sitten. Kuten niin usein unissani, olin taas entisessä kotikylässäni, hiekkahautana tunnetun alueen luona. Oli kesäyö.
Taivaanrannassa tanssi hahmoja. Suuria hahmoja. He olivat muuan alueen reunalla jossa eräässä toisessa unessa(oliko se unta? en tiedä vieläkään) hyvin kauan sitten oli muuan laakso. Laakson reunoilla vartioi jättimäisiä kirvesmiehiä. He näyttivät hakkaavan kirveillään loputtomasti maahan.

En muista kovin paljoa muuta laaksosta. Nyt olin kuitenkin kaukana sieltä, ja nuo hahmot tanssivat horisontissa paikassa jossa uskon laakson olleen. Kenties he olivat juuri niitä samaisia kirvesmiehiä.

Taisin jo tiedostaa näkeväni unta. Ja tunsin taas lucid-tilan olevan lähellä. En osaa selittää sitä, jokainen lucideja nähnyt kyllä tietää. Minun on nykyään hyvin vaikeaa päästä siihen tilaan. Tunnen kun se on lähellä, mutta saan valtavan päänsäryn kun yritän lähestyä.

Lähelläni oli hahmoja. He olivat näkymättömiä, mutta unen suomilla aisteilla tiesin että he olivat siinä, heitä oli neljä. Tiesin että he olivat tietoisia.
Pyysin heiltä apua. Sanoin "Viekää minut mukaanne!" Ja uni ympärilläni kävi erilaiseksi, syvemmäksi. Kohta en enää tiedostaisi uneksivani.
Mitä sitten tapahtui, en muista. Ehkä en päässyt perille näkymättömien olentojen avusta huolimatta. Ehkä pääsin, ehkä koin valtavia seikkailuja. Kenties vierailin taas laaksossa ja tanssin jättiläisten kanssa kuutamon valossa. En muista. Ehkä vielä joskus tulen muistamaan.

Matka kulkee Ruosteniemen kautta

Olin taas junan kyydissä. Kuulin että juna ei pysähtyisikään kotikaupungissani, lähin asema olisi jonkun Ruosteniemen kirkon lähellä. Lähdin kulkemaan kohti veturia koska halusin puhua kuskille jostakin.
Huomasin että taaemmissa vaunuissa ei ollut lainkaan seiniä, pelkkä lattia. Juna kulki kovaa vauhtia ja olin usein pudota.
Oli tavallista hämärämpi kesäilta. Kuljimme mainitun Ruosteniemen kirkon ohitse, se oli kuoppaan tai joenuomaan rakennettu ruma betonihökötys.

Jossain vaiheessa uskoin tunnistavani kotikaupunkini maisemia. Vasemmalla näkyi kirkon torni.(miksi taas kirkko? en pidä kirkoista, ne ovat ikäviä ja ankeita.) Tämä tosin näytti enemmän perinteiseltä kellotornilta. Vasta nyt herättyäni tunnistan tuon paikan esikuvan, sekin on aina vasemmalla puolella tietäni.

Hyppäsin pois kyydistä ja lähdin seuraamaan raidetta. Oli jo pimeä yö. Raiteet kulkivat toisinaan soisen ojan ylitse. Minua pelotti kulkea yli, koska en voisi väistää jos juna taas tulisi.
Olin melkein toisella puolella, kun aloin panikoimaan ja melkein putosin. Pakotin itseni rauhalliseksi ja pääsin yli.
Kuulin junan äänen ja käännyin katsomaan tulosuuntaani. Valo näkyi välillä puiden välistä, sitten se ja ääni katosivat, kuin juna olisi hetkeksi poistunut tästä unesta. Sitten se kuitenkin palasi ja jyristi ohitseni.

Ojensin käteni taivaalle ja kokeilin pystyisinkö muokkaamaan unta. Sain vain taivasta liikuteltua kuin kangasta, ja sekin oli vähällä rikkoa unen ja herättää minut.
Lähdin kävelemään suuntaan johon juna oli mennyt.

Vähän myöhemmin heräsin. Nousin jo sängystä, kun tunsin että juna ei ollut vielä pysähtynyt. Kävin vähäksi aikaa takaisin nukkumaan.
En uneksinut enää junasta. En muista näiden unia kulkua selvästi, mutta jossain vaiheessa räjäytimme reiän jonkun huoneen seinään. Sen jälkeen tunsin että saatoin taas herätä.

Unessa myöskin kättelin ihmisiä

Olin vankina huoneessa. En ole varma mikä esti minua poistumasta, huone aukesi käytävään yhdestä kulmasta. Mutta en voinut poistua.
Joku piti minua vankina. Tunsin hänen läsnäolonsa huoneessa, tavallaan jopa näin hänet, mutta en pysty kuvailemaan hänen muotoaan.

Huoneessa oli vähän kalusteita, mutta en kykene muistamaan niitä. Lattia oli sellaista laattalattiaa mitä näkee virastoissa ja toimistoissa.
Ryhdyin hakkaamaan seiniä ja lattioita jollakin poimimallani esineellä. Vangitsijani raivostui ja yritti komentaa minua lopettamaan. Jatkoin hakkaamista niin että betoni ja laasti pöllysivät. Jatkoin kunnes seinästä paljastui rautakehikko. Otin siitä kiinni ja kiskoin, niin että suuri osa seinästä romahti huoneeseen.
En edelleenkään voinut päästä pois, enkä mitenkään parantaa omaa tilannettani, mutta jatkoin koska vangitsijani ei halunnut minun tekevän sitä. Ymmärsin rikkovani jotain sääntöä; ei vanki saisi käyttäytyä näin. Tuhosin ja murskasin.

Jossain vaiheessa kuulin puhetta kauempaa käytävältä. Tunnistin äänen, muuan valvemaailmasta tuttu henkilö jonka tiesin hyväntahtoiseksi. Kutsuin häntä nimeltä, ja taas tuo tunne säännön rikkomisesta. Minun olisi pitänyt olla hiljaa.
Tuo henkilö tuli huoneeseen ja järkyttyi nähdessään minut. Tässä vaiheessa vangitsijani näyttäytyi ihmismuodossaan. Hän aikoi vahingoittaa meitä molempia. Olin pahoillani että olin saattanut hyvän ihmisen vaaraan, mutta tiesin myös että nyt pystyisin todella taistelemaan vangitsijaa vastaan.
Filmi loppui.

Juna ja kaukainen ystävä

Viime yönä uneksin taas junasta.

Olin junatunnelissa, odotin mutkassa jossa tiesin junan hidastavan. Uskon tunnistaneeni valvemaailman paikan jonka kohdalla tuo nimenomainen mutka oli. Olen aiemminkin nähnyt unia kyseisestä paikasta, en ole varma miksi.

Junan kulkiessa ohi odotin hetken ja hyppäsin sitten. Vaunujen sivuilla oli eräänlainen parvikäytävä, en tiedä miksi sellaisia kutsutaan, jonka kaiteesta sain kiinni. Junan liike vaikeutti kyytiin nousemista, mutta onnistuin silti. Astuin vaunun ovesta sisään.

Matkustajien joukosta minua tervehti henkilö jonka tunnen valvemaailmassa nimellä Dreamy. Emme ole ikinä nähneet toisiamme, mutta silti tunnistin hänet. Hän oli pukeutunut vihreään.
Yhtäkkiä tiesin että olin noussut junaan juuri häntä tapaamaan. Ja hänkin oli junassa minua varten. Samalla hämärästi tajusin että juna kulkee tätä reittiä vain kerran vuodessa, ja niin pitkä aika oli kun viimeksi olimme tavanneet. (milloin viimeksi uneksin hänestä? vuosi sitten? täytyy tarkistaa)

En muista mistä puhuimme. Jossain vaiheessa uni joko sekoittui tai lakkasi.

Tähän blogiin tulen kirjoittamaan kuvauksia unistani, sekä niiden herättämiä mietteitä. En kirjoita lukijoille, vaan lähinnä itselleni. Jotkut asiat täytyy saada sanottua. Blogi tulee silti olemaan avoin luettavaksi.
Koska jonain päivänä en enää herää unestani. Minulle on tärkeää että nämä kokemukset eivät katoa mukanani.

Tähdennän kuitenkin vielä että pääasiassa kirjoitan tätä itselleni. Lukea saa kuka haluaa, mutta älkää odottako mestarillisesti kirjoitettua viihdettä tai ajatuksia herättävää pohdintaa. Kirjoitan vain koska minun täytyy.

- Samuel