Olin erään ala-asteaikaisen kaverini kanssa (käytetään hänestä nimeä Toni) tutkimassa jotain pelottavaa paikkaa. Piirrän taas kartan, osittain jotta pystyn selittämään paremmin, ja myös jotta yksityiskohdat eivät haihdu omasta mielestäni.
1 Täältä tulimme.
Huoneessa (tai oikeastaan se oli kapea, melkein käytävä, piirsin kartan huonosti mutta antaa olla) oli tikkaat joiden yläpäässä oli vipu. Nousin tikkaille ja käänsin vipua, lohkaisin jonkin onton vitsin Tomb Raideriin liittyen, ja huoneessa avautui toinen ovi. Toni astui ovesta ja ilmeisesti sulki sen perässään.
Nyt tulin yhtäkkiä tietoiseksi että tämä oli paha paikka, ja tiesin myös että jokin pelottava oli lähestymässä.
"Pahat paikat" ovat tyypillinen osa kauhu-uniani, samoin kuin hirvittävä vihollinen jonka ulkomuoto vaihtelee, mutta joka aiheuttaa minussa aina saman alkukantaisen pelon tunnun. Tässä unessa tunsimme viholliset "keijuina".
Normaalisti jos vihollinen kykenee "säikäyttämään" minut (ei ihan täysin sopiva termi, mutta lähin vastine jonka pystyn keksimään), uni hajoaa kohinaan ja minun on pakko herätä. Säikäyttäminen yleensä tarkoittaa että vihollinen kykenee jollakin tavalla yllättämään minut, mutta joskus riittää että se päätyy samaan huoneeseen kanssani. Tarkat säännöt vaihtelevat unien mukaan, mutta tuntemukset pysyvät enimmäkseen samoina.
Yleensä reagoin uhkaan yrittämällä paeta, tai herättämällä itseni jo ennen kuin ehdin säikähtää mitään, mutta tällä kertaa halusin vastustaa.
Vihollinen oli tulossa samasta portaikosta josta minä ja Toni olimme saapuneet. Linnoittauduin oven eteen (kohta 2 kartalla) ja painoin sitä kiinni olkapäälläni. Lietsoin itseäni vihaiseksi, koska tiesin että viha pitää pelon poissa. Ovea yritettiin puskea auki, mutta suututin itseäni aina vain lisää ja valmistauduin väkivaltaan. Sekin auttaa kummasti.
Lopulta paine hellitti, hyökkäys oli toistaiseksi ohitse. Menin etsimään Tonia, hän oli suljetun oven takana kohdassa 3. Hän nojasi seinää vasten kalpeana ja lamaantuneena. Tartuin häntä kädestä ja lähdin johdattamaan portaikkoon, joka oli ainakin sillä hetkellä turvallinen.
Portaita kulkiessamme tulin ajatelleeksi mahdollisuutta, että oikea Toni olisikin jo poissa, ja mukanani kulkeva henkilö olisi naamioitunut vihollinen. Heti tuota ajateltuani tunsin miten unimaailma itse alkoi harkita tuota mahdollisuutta. Tuolla hetkellä Toni oli Schrödingerin kissa, ei ollut vielä millään tasolla selvää kumpi hän oli.
Puhuin hänelle, ilmaisin ääneen epäilykseni hänen henkilöllisyydestään. Tuolla oli merkitystä unen kannalta, sillä se tarkoitti että en yllättyisi(ja säikähtäisi) mikäli hän paljastuisikin viholliseksi.
Myöhemmin olimme turvallisessa huoneessa, jossa oli maljassa jonkinlaista pyhää vettä, jonka tiesin vahingoittavan vihollisiamme. Tai ehkä keksin tuon säännön ja koko veden vasta sillä hetkellä? Joka tapauksessa, siitä tuli heti osa unen sisäistä maailmaa. Kaadoin maljan sisällön Tonin päälle, ja hän säilyi vahingoittumattomana. Hän oli ihminen. Laatikko avattiin ja kissa oli elossa. Uni hyväksyi keksimäni säännön.
Tällaiset sisäisen logiikan omaavat unet ovat minusta kaikista kiinnostavimpia, ja erittäin tervetullutta vaihtelua sellaisille arkisille sekamelskaunille jotka ovat lähinnä muistojen kertaamista.
