Räätälin oppipoika

Sivumennen sanoen, olen alkanut panemaan merkille miten unissani on erilaisia läsnäolon tasoja. Täytyy uneksia lisää ennen kuin osaan määritellä sen tarkemmin, mutta karkeasti jaotellen alimmilla tasoilla olen vain aineeton sivustaseuraaja, pystyn vain havainnoimaan mitä unessa tapahtuu mutta en omaa siellä varsinaista olemusta, hädintuskin edes mitään aisteja. Kukaan unien hahmoista ei näe minua näissä unissa, joitakin harvinaisia poikkeuksia lukuunottamatta.
Näillä alimmilla tasoilla myös uni on paljon alttiimpi muutoksille ja tulkinnanvaraisuuksille, jokin pieni ajatus saattaa muuttaa unen tapahtumia, ja herättyä on vaikea muistaa tarkalleen tapahtumien kulkua.

Korkeammille tasoille mennessä olen itse enemmän läsnä unissa, ja aistihavainnot tuntuvat aidommilta. Maa tuntuu kovalta jalkojen allla, viileys tuntuu iholla, kipuakin voi tuntea. Korkeammilla tasoilla on myös yhä vaikeampi vaikuttaa unen kulkuun. Satunnaiset ajatukset eivät enää muuta tapahtumia, vaan joutuu ponnistelemaan äärimmäisesti voidakseen aiheuttaa suoria muutoksia, ja se johtaa helposti unen rikkoutumiseen ja heräämiseen.

Ehkä myöhemmin saan rustattua jonkinlaisen asteikon. Tosin sitä ei luultavasti voi soveltaa yleispätevästi, jokainen kun uneksii omalla tavallaan. Olisi silti kiintoisaa tietää, kokeeko kukaan muu omissa unissaan samanlaisia "läsnäolon tasoja"?

Joka tapauksessa, tämänpäiväisessä unessa olin suhteellisen matalalla tasolla. Seurasin tilannetta jossa rikas mies oli tyttärensä kanssa räätälin vastaanotolla. Räätäli oli äkkipikainen, nöyristelyyn taipuvainen mies, jolla oli hieman jälkeenjääneeltä vaikuttava oppipoika. Ymmärsin että oppipoika ja rikkaan miehen tytär olivat rakastavaisia, mutta aikuiset eivät luultavasti tätä tienneet.

Rikas mies teki suurta vaatetilausta. Oppipoika kirjoitti kaiken muistiin samalla kun räätäli keskusteli asiakkaan kanssa. Osa vaatteista tuli ehkä miehelle itselleen, osa hänen tyttärelleen. Vaatteet eivät kuitenkaan olleet syy miksi mies oli tullut tänne.
Ehkä hän pyrki ensin arvioimaan voiko luottaa räätäliin. Jossain vaiheessa rikas mies kuitenkin päätti uskoutua tälle. Tämä ei ollut hänen kotimaansa. Tämä oli kolmas "maailma" jonne hän oli päätynyt kotoa lähdettyään. (sivuhuomautus: unen kieli kääntyi mielessäni yhtä aikaa suomen kielen sanaan "maailma" ja englanninkielen sanaan "realm".)
Miehen omaa kotimaailmaa ei ollut enää olemassakaan, sen oli pahantahtoinen noita hävittänyt polttamalla kartan josta tuo maailma oli luotu. Samalla hän oli polttanut kasapäin muita karttoja.

Mies meni asiaan: hän halusi että räätäli tekee hänelle avaimen. En ole varma tuliko se tehdä kankaasta vai mistä, vai miksi siihen tarvittiin juuri räätäliä, mutta sellaista hän vain halusi. Hän antoi tarkat ohjeet, ja avain tuli voida jakaa kahteen osaan. Tämä kaikki liittyi jollain tavalla olennaisesti miehen historiaan ja tuohon mainittuun noitaan.

Kun kauppatavarasta oli sovittu, mies otti puheeksi hinnan. Räätäli alkoi heti nöyristelemään ja voivottelemaan että eihän hän kehtaa pyytää penniäkään niin arvostetulta asiakkaalta. Mies sieti räätälin riehumista jonkin aikaa, ja vaiensi tämän sitten saadakseen puheenvuoron. Hän lupasi räätälille tyttärensä käden maksuksi kaikesta.

Räätäli suostui ilomielin, himo silmissään. Kaupat tehtiin. Tyttö ja oppipoika silmäilivät toisiaan. En usko että kummallakaan oli aikomusta jäädä odottelemaan häiden toteutumista.