Alfred

Kaksi laudoista ja muovikalvosta rakennettua isoa huonetta jossain tunnistamattomassa paikassa. Ulkona oli kylmä, mutta rakennelman sisällä oli lämmin tunnelma, joka keskeytyi hetkellisesti aina kun joku avasi oven.
Toinen koppi oli täynnä tupakansavua ja ihmiset tanssivat. Toisessa oli sauna.
Olin savuisessa huoneessa, ylläni mantteli. Olin vielä epävarma roolistani unessa, ja seisoin vain nurkassa katsomassa tanssivia ihmisiä. Useimmat pukeutuivat 80-luvun tyylin mukaisesti, tai ainakin se vastasi minun käsitystäni kyseisestä aikakaudesta. Kukaan ei aluksi huomannut minua.
Tuijotettuani erästä tyttöä pari sekuntia, hän tuli tietoiseksi olemassaolostani ja lähti ajelehtimaan minua kohti savun keskeltä. Hän kysyi onko minulla tupakkaa. Vastasin, etten polta. Tyttö katosi takaisin savun keskelle.

Roolini valkeni minulle yhtäkkiä. Olin kiertävä kauppias. Tänään myin lihapiirakoita. Ihmisillä oli tapana lämmittää niitä saunarakennuksen kiukaalla.
Työmiehiä hääräili rakennuksen ympärillä, ja kylmä viima puhalsi välillä läpi molempien huoneiden kun ovet olivat auki. Jossain vaiheessa saunarakennus nostettiin auton lavalle ja kuljetettiin pois. Ulkona alkoi olla valoisampaa.
Istuin penkille joka oli jäänyt jälkeen saunarakennuksesta. Oli viileää ja satoi räntää. Silmälasipäinen poika tuli kysymään voisiko hän ostaa lihapiirakan. Selitin että saunan kadottua sitä ei voinut enää lämmittää, mutta se ei haitannut häntä. Annoin sen ilmaiseksi. Jokin pojan olemuksessa kertoi minulle että hän oli kehitysvammainen.

Siirtymä toiseen uneen tapahtui melko huomaamatta. Kuljin pyörällä kohti kotia. Ympäristö oli sekoitus nykyistä asuinympäristöäni ja vanhaa kotikylää. Oli lämmin kesä, mutta minulla oli yhä manttelini.
Limusiini pysähtyi viereeni ja sieltä astui Michael J. Andersonia muistuttava lyhytkasvuinen mies. En muista mistä puhuimme, mutta se saattoi jotenkin liittyä uraani kiertävänä kauppiaana. Hän sanoi että hänellä olisi minulle paljon opetettavaa ja suuria asioita näytettävänä.
Olisin halunnut kuulla enemmänkin, mutta paikalle oli tullut poliisi joka huomautti että limusiinia ei sovi pysäköidä poikittain keskelle tietä. Lyhyt mies ehdotti että lähtisin suorin tein hänen matkaansa, mutta epäröin hieman. Poliisikin sanoi että ei kannata heti lähteä tuntemattomien matkaan.
Kerroin miehelle nimeni, sillä tiesin että hän pystyisi jotenkin ottamaan yhteyttä minuun. Auton kadotessa näkyvistä muistin etten ollut kysynyt hänen nimeään, mutta yhtäkkiä minulle valkeni jollain hämärällä tavalla että hänen nimensä oli Alfred.

Pyöräiltyäni jonkin matkaa eteenpäin olin paikassa joka oli nyt selkeästi vanhaa kotikylääni. Alfred odotti oikealle kääntyvän hiekkatien laidassa, ja kysyi olenko valmis. Muistin että tie vie taloon jossa olin vieraillut aiemmin viime yön unien aikana, mutta en muista enempää yksityiskohtia. Lähdin Alfredin matkaan.

Perhearvoja

Ensimmäisessä unessa jonkinlainen sota oli syttymässä. Minulla oli kiire värvätä joukkoja mukaan tulevaan taisteluun. Porukassamme oli joitakin pelihahmoja, mm. Sonic the Hedhehog, Tails "Miles" Prower, ja Ryu Hayabusa. Ajelimme autolla lisää porukkaa etsimässä oman naapurustoni alueella.(en ole varma kuka ajoi)
Naapuri ei päässyt mukaan taisteluun, hänellä oli oma koti täynnä vihamielisiä henkilöitä. Kävin koputtamassa omalle ovelleni, mutta kukaan ei vastannut. Vasta autoon noustuani tajusin, että tietenkään en voi avata ovea koska olen nukkumassa, enkä anna ikinä koputusten häiritä nukkumistani.


Toisessa unessa olin perheen isä. Rikollisjoukko piti perhettäni vankina talossa jossain syrjäkylällä. Lähdin yksin haulikon kanssa pelastamaan heitä.
Vastoin kaikkea todennäköisyyttä, tai sitten toimintaelokuvien lakien mukaisesti, sain heidät tapettua yksi kerrallaan ilman että perheenjäseneni haavoittuivat.
Viimeinen roisto oli huoneessa kahdestaan tyttäreni kanssa ties mistä syystä. Onneksi tyttö oli onnistunut yllättämään roiston ja iski tätä nyt toistuvasti veitsellä rintaan. Selitin hänelle että annahan nyt isin lopettaa tämä mies haulikolla, tarpeetonta kärsimystä emme suvaitse.
Mutta emme sittenkään pitäneet mitään kiirettä, katselimme verta vuotavaa ja kirkuvaa rosvoa hyvän tovin ennen kuin ammuin. Taisin ajatella että tytölle teki hyvää nähdä pahantekijänsä kärsivän vähän, vaikka tiesinkin että vaimoni ei olisi hyväksynyt moista ajatusta meiltä kummaltakaan.

En tiennyt piileskelikö roistoja vielä talon ympäristössä, joten latasin haulikon ja soitin hätänumeroon. Unissa puhelimella soittaminen on jostain syystä hyvin kömpelön tuntuista, ja kestikin jonkin aikaa että pääsin läpi. Pyysin lähettämään poliisit talolle. Ihan melkein muistan tien nimen, mutta en ihan.

Kaksi varasta

Uni kertoi kahdesta varkaasta. Toinen oli nuori ja toinen melkein keski-ikäinen. He olivat isä ja poika, vaikka eivät olleet biologista sukua.
Unen sävy oli hyvin ankea. Maailma oli likainen ja kylmä paikka, ja köyhät varkaat joutuivat tekemään kaikkensa vain pysyäkseen hengissä.
Varkailla oli yhteinen hattu. Kun tuota hattua piti päässään, maailman kurjuus ei näyttäytynyt yhtä hirveänä. Elämä oli helpompi sietää.
Vanhempi varas oli tottunut maailman kylmyyteen, ja antoi täten poikansa pitää hattua suurimman osan ajasta.
Mutta välillä tuli aika jolloin hän ei kestänyt enää itse, ja oli vaihdettava vuoroa. Poika ei joutunut olemaan pitkiä aikoja ilman hattua, mutta ne lyhyetkin hetket olivat hänelle hirveä kokemus.