Saturday 12 December 2009

Agenttien kokous ja Eris Discordia

Harmillisesti osa unesta on ehtinyt jo pyyhkiytyä mielestäni muistiinpanoista huolimatta, koska en kirjoittanut unta ylös heti herättyäni. Muistiinpanot palauttivat mieleen sentään osan unesta. Ne kuuluvat seuraavasti: agentteja, salainen viesti, palkkasoturit, haavoittuneet, outo virus, Jill

Ympäristö oli jonkinlainen hotelli. Osan ajasta seurasin erään henkilön tarinaa ulkopuolelta, osan ajasta olin itse hänen osassaan. Hän oli tullut hotelliin tapaamaan tyttöystäväänsä, tämän nimi oli Jill. En enää muista ehtivätkö he tavata. Päähenkilölläkin oli uskoakseni nimi, mutta en muista sitä.
Jollain tavalla päähenkilö päätyi salaisten agenttien seuraan. He istuivat kaikki matalan pöydän ääressä pitämässä kokousta, kun yhtäkkiä agentit alkoivat kouristella ja oksentaa verta. Tässä vaiheessa olin nyt itse päähenkilön osassa, ja katselin kun kaikki kuolivat ympärilläni. Pidin yhtä kuolevaa agenttia kädestä kiinni ja yritin lohduttaa häntä. Muistiinpanojen kohta "salainen viesti" saattoi liittyä tähän, sain kyseisen viestin ehkä tuolta agentilta. Toisaalta saatoin saada sen myöhemmin Jilliltä. Muistaisin jos olisin kirjoittanut aikaisemmin...
Ymmärsin että agentit olivat joutuneet jonkin viruksen uhriksi, mutta syystä tai toisesta se ei vaikuttanut minuun.


Suurin osa unesta on vielä hämärän peitossa. Muistan kuitenkin että tähän tarinaan ja mahdollisesti muihinkin viime yön tarinoihin liittyi oleellisesti jumalatar Eris. Etenkin heräämistä edeltävien muutaman tunnin aikana näkemissäni unissa hän oli erityisen oleellinen hahmo, mutta en muista millä tavalla. Saatoin käydä keskusteluja hänen kanssaan. Yhdessä vaiheessa muistan olleeni vihainen hänelle.
Herätessäni ensimmäistä kertaa aamulla, sain käsityksen että jokin unimaailmassa oli vielä kesken, ja läsnäoloani tarvittaisiin vielä jonkin aikaa. Toisenkin kerran herätessäni tuli samanlainen tunne. Vasta kolmannella kerralla tunsin että voin rauhassa poistua valvemaailmaan.

No comments:

Post a Comment