Nainen kulki kaivosvaunuilla yhä syvemmälle kaivokseen. Välillä raide haarautui vasemmalle tai oikealle, ja hänen täytyi valita. Hän kävi aina vain ahdistuneemmaksi, kun jokin muistutti häntä menneisyydestään ja asioista joita hän häpesi.
Lopulta vaunut veivät huoneeseen ja hän nousi pois kyydistä. Huoneessa oli jokin ihmistä muistuttava olento tai ehkä liikkumaton nukke, en muista enää tarkkaan. Sillä oli valkoinen naamio jonka silmät tuikkivat kuin tähdet, ja sen pään päällä paloi kynttilä. Se alkoi puhumaan naiselle, muistutti jostakin joka liittyi tämän tyttäreen. Nainen alkoi itkemään syyllisyydentunnon vallassa.
Käytävästä hänen takaansa alkoi lähestyä hahmo joka oli aivan hänen tyttärensä näköinen. Se puhuikin naiselle, ja ensin tämä uskoi illuusion todeksi. Sitten hän havahtui jostain syystä ja illuusio murtui. Käytävän valot himmenivät ja tyttären hahmo katosi näkyvistä, vain tähtisilmät jäivät loistamaan pimeään.
Naamioitu nukke-olento muuttui nyt todella pelottavaksi. Uni hukkui kohinaan, enkä muista loppua enää.
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
No comments:
Post a Comment