Eläimiä lentokoneessa

Jotkut unien tarinat tuntuvat ikäänkuin kasvavan taaksepäin siitä hetkestä jolloin ne näkee. Tarina ei ala siitä hetkestä jona minä alan sitä havainnoimaan, vaan se on tapahtunut jo hyvän aikaa jossain muualla. Tämä tietysti pätee kaikkiin tarinoihin eikä vain uniin, kirjoissakin tarina saattaa alkaa jo kauan ennen ensimmäistä sivua.

Tässä unessa oma tarinansa oli maatilan eläimillä jotka lensivät pienellä lentokoneella. He lensivät matalalla entisen kotitaloni lähellä, jossa vihainen koira jahtasi lintua. Se taisi olla jokin vesilintu joka ei osannut itse lentää. Minä seurasin näkymättömänä katsojana, ja jotenkin tiesin että lintu tulisi päätymään lentokoneeseen muiden eläinten kanssa.
Lentokone meni ohitse, ja näytti siltä että lintu ei voisi mitenkään päästä siihen kyytiin. Vaikka olin näkymätön ja olematon maailmassa, niin jollain selittämättömällä tavalla tartuin lintuun ja heitin sen kohti lentokonetta kun se meni ohi. Mutta se oli luultavasti turhaa, olisi se muutenkin päässyt, koska niin tarina vain oli menossa.
Sekä lintu että koira joutuivat lentokoneen imuun ja lensivät sen mukana ilmaan. Lintu pääsi koneen kyytiin ja koira tippui alas, onneksi kuitenkin johonkin lammikkoon. Minäkin olin leijaillut kuin huomaamatta ilmaan koneen mukana.

Myöhemmin olin samassa paikassa mutta eri ajassa ja eri unessa yhden ystäväni kanssa. Otin kuvia vanhasta pihakeinusta ja muista maisemista, ja puhuin tuosta paikasta. Hän sanoi jotain, että ei se paikka ole tärkeä vaan minä olen. Minä sanoin tarkalleen seuraavasti: "Ne paikat ovat minulle kuin satoa, ne jäävät eloon kun kuolen."
Unen mielikuvakielestä suomennetut lauseet ovat aina vähän hämäriä, mutta muistan vielä mitä tarkoitin tuolla. Heräsin lähes välittömästi tuon lauseen jälkeen jotta voisin kirjata kaikki avainsanat muistiin. Jokin vaisto aina herättää minut kirjoittamaan.