Kahvin jumalatar

Salaperäinen, tummaihoinen nainen tarjosi minulle kahvia. Kahvi oli valmistettu jonkinlaisella oudolla laitteella joka oli ainakin osittain valmistettu kovaksi poltetusta savesta.

Kahvi oli äärimmäisen hyvää. Tämä on merkillepantavaa monestakin syystä. Ensinnäkin, käytän hyvin harvoin makuaistia unissa. Toisekseen, yleensä kun syön tai juon unissa, se aiheuttaa pahoinvointia herätessä. Näin ei käynyt tällä kertaa.
Kolmanneksi, olen niitä ihmisiä jotka juovat kahvinsa maidon tai kerman kanssa. Pidän itseäni suurena kahvin ystävänä, mutta en vain pidä siitä mustana. Kuitenkin tämä unen kahvi tarjoiltiin mustana, ja se oli siitä huolimatta äärimmäisen maukasta. Huomasin silti kaipaavani maitoa siihen, mutta tulin samalla ajatelleeksi että maito olisi saattanut peittää alleen jotain makuja. Keskustelin näistä seikoista salaperäisen naisen kanssa.

Tämä oli melko lyhyt uni jossa ei tapahtunut tämän enempää, mutta nämä vähät yksityiskohdat jättivät sitäkin enemmän pohdittavaa. Kuka tuo nainen oli? Päätin nimetä hänet kahvin jumalattareksi. Hän oli iholtaan tumma, mutta muistaakseni hänellä ei ollut afrikkalaisia piirteitä, vaan ehkä enemmänkin intialaisia. Hänen vaateparrestaan muistan vain että siihen kuului pitkä, yksinkertainen vaate joka oli väriltään tumma, ehkä viininpunainen.

Laite jolla hän keitti kahvia oli myös merkillinen. Se oli melko pyöreä pömpeli, ja sen keskellä oli savesta tehty pannu joka laskettiin laitteseen yläkautta. Laite pannuineen näytti ilmatiiviiltä, mikä käy järkeen. Kun nainen valmistautui tarjoilemaan kahvia, hän teki jotain ja pannu nousi itsestään laitteen keskeeltä.
Siinä ei myöskään vaikuttanut olevan elektronisia osia. Kenties se toimi ulkoisella lämmönlähteellä mutteripannujen tapaan.

Kenties jonain päivänä yritän suunnitella tuollaisen kahvinkeittimen. Ja kenties lähiaikoina uskaltaudun kokeilemaan kahvia taas mustana, jospa löydänkin siitä jotain uutta.

Harmaata ja punaista

Vierailin unessani kahdessa maailmassa. Ne olivat unilleni tyypillisiä käytäväkomplekseja joiden keskiössä oli yksi iso huone, jonkinlainen turvapaikka. Maailmat olivat pohjakaavoiltaan jokseenkin identtisiä, mutta molemmilla oli oma ahdistava tunnelmansa ja luonteensa.

Ensimmäinen oli kuoleman maailma. Siellä kaikki oli harmaata ja kylmää. Kuoleman maailman käytävät olivat uhkaavia vain passiivisella tavalla, sain vaikutelman unohdetuista ja hylätyistä asioista, seinien sisällä nukkuvista salaisuuksista, jotka saattaisivat raottaa silmiään jos niitä tutkisi liian tarkasti.

Lihan maailma oli paljon kammottavampi paikka. Se oli sykkivä ja punainen, ja vahva väkivallan uhka oli läsnä. Käytävillä kulki vihainen mies joka kertoi pystyvänsä repimään kaikki ovet auki, mutta keskimmäiseen huoneeseen johtavaa ovea hän ei kyennyt avaamaan. Tämä vahvisti mielikuvaani kyseisestä huoneesta jonkinlaisena turvapaikkana. Lihamaailmaa tutkiessani muistan myös verranneeni keskimmäistä huonetta munuaiseen jonkin suuren vartalon keskellä. En ole varma mikä logiikka tuohon liittyi, mutta kuten tavallista, unen aikana se tuntui järkevältä.

Analyysia:

Melko itsestäänselvästi maailmat kuvasivat sellaisia inhottavia alueita alitajunnastani joita meillä kaikilla on. Lihan maailma oli täynnä ihmiselle tyypillistä tyhmää, apinamaista raivoa, jollaista älykäs ihminen voi oppia hallitsemaan itsessään.
Kuoleman maailma sen sijaan tuntui sisältävän jotain vanhempaa ja synkempää. Liskon muistoja. Jotain niin outoa ja vierasta, etten osaa arvioida onko se edes uhkaavaa. Se on jotain mille ei ole paikkaa tässä siistissä ja järjestetyssä nykymaailmassamme, mutta kuitenkin se on jotain mikä piileksii meistä jokaisen alitajunnassa, ja kenties vaikuttaa päätöksiimme.