Wednesday 30 May 2012

Viisaita sanoja

Olin hyvin kevyessä unitilassa, lähes valveilla. Se on erityinen unitila, niin kevyt että tiedostan silmäluomieni läpi paistavan auringon ja kuulen naapuruston äänet, mutta kuitenkin unet ovat todellisia ja eläviä, riippumattomia tietoisesta tahdostani.

Suurin osa yksityiskohdista on nyt haihtunut mielestä, mutta muistan että unessa oli identiteettiään murehtiva robotti, jolle joku toinen henkilö tarjosi erikoisen viisauden. Kirjoitin sanat ylös välittömästi herättyäni, ja ne menivät jotakuinkin seuraavasti: "Jos joku valitsee taivaalta tähden ja matkaa sen luokse miljoonia/miljardeja kilometrejä/valovuosia (luvut ja mittayksiköt olivat vähän epäselviä), hän saa huomata etteivät sen ympärillä asuvat olennot ole lainkaan hänen kaltaisiaan karkeine ihoineen ja outoine lauseineen."

En ole varma mitä nimettömäksi jäänyt filosofi oikein tällä tarkoitti, mutta ymmärsin että hän yritti lohduttaa robottia. Kirjoitin tämän kuitenkin ylös, koska on harvinaista että saan näin pitkän lauseen tuotua unesta valvemaailmaan.

Friday 25 May 2012

Valvontakameroita ja peikkoja

Kaksi peräkkäistä unta sulautuivat toisiinsa.

Ensimmäisessä unessa olin kaupassa. Herättyäni vielä muistin mitä olin ostamassa, mutta enää en. Poistuessani kassalta naispuoleinen vartija tuli ja käski minua lähtemään mukaansa. Mietin hermostuneena että olinko puolivahingossa tipautellut tuotteita taskuuni ja unohtanut maksaa, mutta olin melko varma että en ollut.
Vartija vei minut valvontahuoneeseen ja näytti valvontakameran kuvaa jossa näkyi olkalaukustani pilkistävä paperi jossa oli hakaristin kuva. Minua epäiltiin natsimielisyydestä.
Näytin kyseistä lappua, joka oli joku hippipamfletti jossa oli hakaristi ihan muuten vain, ja vartija pyysi anteeksi epäilyksiään. Olin joka tapauksessa tuohtunut, sillä mitä sitten vaikka olisin ollutkin natsi, se ei olisi oikeuttanut moiseen kohteluun. En kuitenkaan ehtinyt valistamaan vartijaa Suomen perustuslaista, kun hän taas lähti kävelemään ja pyysi seuraamaan minua.

Kävelimme kokonaan toiseen maailmaan, kahden unen välimaille. Olimme metsässä, ja maassa makasi jokin valtavan suuri, keltaihoinen olento. Se oli haavoittunut. Nainen hoivasi sitä huolestuneen näköisenä ja kertoi minulle samalla jotain, en muista enää mitä. Hänen roolinsa oli muuttunut unen vaihtuessa, hän ei ollut enää vartija, mutta en osaa sanoa mikä hänen uusi merkityksensä oli.

Nyt seurasi varsinainen siirtymä toiseen uneen. Keltaihoisia olentoja oli äkkiä useampia, paitsi että ne olivat nyt paksun turkin peitossa eikä ihoa näkynyt. Nainen oli kadonnut, kuten myös minäkin äskeisessä hahmossani.
Peikot alkoivat marssimaan ja laulamaan laulua. Siinä oli yksinkertaiset sanat, ja vielä herättyäni saatoin juuri ja juuri muistaa ne, mutta nyt ne ovat häipyneet mielestäni. Keskeinen sanoma oli jotakuinkin "meillä on oikeus" ja ehkä "meidän on pakko". Sanat implikoivat väkivaltaisuuksiin ryhtymistä, ja myöskin suurta surumielisyyttä siksi että moinen on tarpeen. Ymmärsin suurten ja pelottavien peikkojen olevan luonnostaan pasifistisia, mutta nyt jokin oli pakottanut heidät voimakeinoihin.

Peikot marssivat ja lauloivat, ja yhtäkkiä minä marssin ja lauloin heidän edellään, johdin kulkuetta. Tiedostin hämärästi olevani yhä ihmisen muotoinen, mutta kuitenkin tunsin itseni yhdeksi peikoista.
Marssimme johti kohti suurta kartanoa ja sen ovista sisään. Kartanon tuntui olevan pelkkä julkisivu, sen toisella puolella avautui piikikkäistä puista koostuva metsä, niin tiheä ettei sen läpi näyttänyt olevan mahdollista kulkea. Mutta peikot aikoivat marssia siitä läpi ja tiesin että he pystyisivät siihen.


Analyysiä:
Peikkouneen vaikutti todennäköisesti tämä hiljattain näkemäni musiikkivideo: