Lumenneito

Jostain syystä olen viime aikoina uneksinut paljon naisista.

Tällä kertaa neito oli lumesta tehty. Oli kevät, ja sulamattomia lumikasoja oli vielä kaikkialla. Kirjaston edustalla eräästä kinoksesta kasvoi esiin lumivalkea pää. Se katsoi ensin hetken aikaa ympärilleen, vetäytyi takaisin hankeen, ja sitten koko lumikasa otti naisen hahmon. Tuossa vaiheessa unta ei tapahtunut mitään dialogia, tai ainakaan en muista, vaan jostain syystä vain päätimme lähteä yhdessä kävelemään etelä-Suomeen.

Luminainen oli välillä valtavan suuri, mutta aurinko sulatti häntä matkan aikana pienemmäksi. Aina kutistuttuaan normaalin ihmisen kokoiseksi hän etsi hangen ja sulautti sen itseensä.

Kuljimme enimmäkseen metsiä pitkin, mahdollisesti siksi jotta hän ei herättäisi ihmetystä. Tosin tämä seikka ei tuntunut enää huolestuttavan meitä siinä vaiheessa, kun pääsimme Helsinkiin. Kävi myös ilmi, että valkealla ystävälläni oli siellä asunto.

Sää oli edelleen ahdistavan aurinkoinen, ja jossain vaiheessa lumenneito ilmoitti lähtevänsä kohti Lappia. Olin huolissani että hän sulaisi matkalla, joten pakkasin hänelle mukaan laatikollisen lunta, ja kävimme vielä r-kioskilla ostamassa mehujäätä.

Tämä oli merkillinen ja hyväntuulinen uni. Olin unen ajan hyvin lähellä valvemaailmaa, tarpeeksi että saatoin välillä kuulla naapuruston äänet korvissani ja tuntea tyynyn kasvojani vasten, mutta siitä huolimatta uni oli selkeästi elävä ja irrallaan tietoisista ajatuksistani. On kohtalaisen harvinaista minulle, että tällaiset kevyet unet pysyvät kasassa tarpeeksi kauan että mikään selkeä tarina ehtii erottua. Aina kun näin käy, tulos on yleensä kiinnostava.