Järvitemppeli

Oli pimeä syysilta, olin ratsastamassa hevosella kotiin, kun hevoseni sammui kesken matkanteon. Satulan alla oli jokin öljykattila, ja tiesin että se pitäisi saada syttymään jotta hevonen lähtisi taas käyntiin.
Olin puolimatkassa määränpäätäni, molempiin suuntiin oli 22 tai 23 mailia tai kilometriä.(jompi kumpi luku, ja jompi kumpi matkayksikkö, en muista tarkkaan)

Lähellä oli järvi, ja järvellä kellui laiturien varassa temppeli. Jostain syystä päättelin että heppani alkaisi taas toimimaan kun tekisin temppelissä jotain. Lähdin siis sitä kohti. Maassa oli rullalle kääritty matto, jonka nostin olalleni taaskin ilman mitään selkeää syytä.
En ehtinyt rantaan asti, kun tieltä kuului ääniä. Mies ja nainen olivat lähestymässä. Lähdinkin heitä vastaan, ja mielessäni kävi ajatus että toivottavasti he eivät luule minun kantavan ruumista. Eivät luulleet. Kysyin onko heillä tulta, ja sain tikut.
Tunsin oloni tyhmäksi kun selitin hevoseni omituista toimintaa. Sain öljykattilan taas syttymään, ja heppa oli valmis lähtemään, mutta katsoin temppelille päin ja päätin että minun on sittenkin käytävä siellä.

Mies ja nainen lähtivät mukaani. Kohta meitä olikin jo enemmän, epämääräisen lukuinen joukko.

Puolimatkassa ensimmäistä laituria meidät ympäröi joka suunnasta kuuluva kuiskailu. Se oli ilmeisesti normaalia, ja jotkut kumppaneistani keskustelivat siitä, mitä kieliä temppelissä on puhuttu. Mainittiin suomi, joku haltiakieli, ja vielä joku kolmas kieli.
Temppeli koostui monesta pienestä rakennuksesta jotka kaikki olivat laiturien varassa. Ymmärsin että paikka oli ikivanha, mutta kaikki siellä oli hyvin nykyaikaista suomalaista arkkitehtuuria, sellaista kesämökkimäistä. Hirsiseinät ja saunan puulattia, tervakatto ja punatiilinen savupiippu. Kaikki myös näytti uudelta ja hyvin hoidetulta.

Siellä täällä oli kuitenkin vanhoja esineitä, jonkinlaisia kivitauluja joissa oli kuvioita. Muistin jotain, ehkä aiemmasta unesta jonka olen nähnyt, ja varoitin kumppaneitani: Jos joku kivitauluista alkaa hohtamaan valoa, perääntykää kiireesti sen luota.

Kuljettuamme edelleen hyvin nykyaikaisen lasioven läpi, kuiskaukset muuttuivat jollain tapaa erilaisiksi. Suljin kiireesti oven perässämme, ja jäin tarkkailemaan taakse jättämäämme huonetta. Kuiskaukset eivät kuuluneet enää kaikkialta ympäriltä, vaan niitä päästivät mustat olennot jotka seurasivat meitä.
Kaikki muu tässä paikassa - kuiskaukset, kivitaulut ja niihin liittyvä vaara - olivat tuntuneet luonnollisilta, mutta nämä olennot olivat meille yllätys. Lähdimme eteenpäin ja juoksimme pitkin huoneita, ja olimme samalla yhteydessä joihinkin kumppaneihimme jotka olivat rakenuksen katolla. Kutsuimme heitä "korjausryhmäksi".

Olentoja alkoi olla joka puolella, ja pyysimme että korjausryhmä tekee jotain. He sanoivat että olivat ihan juuri tekemässä jotain, mutta tässä vaiheessa olentoja oli liikaa, ja heräsin paniikissa.

En ole nyt hetkeen nähnyt kauhu-unia, ja vaikka herätessäni olinkin pelosta sekaisin, se oli samalla tapaa myös jotenkin mukava ja turvallinen tunne. En tarkoita sitä, miten helpottavaa on päästä pois painajaisesta. Vaan se itse pelon aiheuttama fyysinen paha olo, ja tunne että jokin on vielä huoneessa pitkän aikaa heräämisen jälkeen, se on käynyt vuosien mittaan niin tutuksi että alkaa tuntumaan jo lähes miellyttävältä.

Ehkä tämä on merkki jonkilaisesta edistyksestä. Kenties pian minun ei enää tarvitse paeta heräämällä kun painajaiset piirittävät, vaan voin jäädä uneen ja katsoa mitä tapahtuu.

Hukkuvia ihmisiä

Unessa oli järvi. Se ei ollut suuren suuri, mutta koko aluetta ei voinut nähdä yhdestä kulmasta, koska keskellä oli saarimaisia muodostelmia jotka nousivat korkealle. Myös rantapenkereet olivat korkealla, lukuunottamatta rantaa jolla itse seisoin. Takanani oli jokin matala rakennus.
Nurmikkoa ei juurikaan kasvanut. Maa oli pehmeää oranssia hiekkaa, ja koko alue näytti enemmänkin teollisesti kaivetulta kuin luonnon muodostamalta.

Järvellä, saaren toisella puolen ja täten rannaltani näkymättömissä vene tai lautta joutui onnettomuuteen. Olin jotenkin tietoinen tästä, ja ilmoitin kaikille että tuolla on ihmisiä hukkumassa. Jotkut heistä ajautuivat meidän rantaamme kohti, ja pelastimme heidät.
Joku kaatoi veteen ainetta joka sai sen mustaksi ja vaahtoavaksi. Sen oli ilmeisesti tarkoitus auttaa pelastusoperaatiossa jollain tavalla. Jätin takkini roikkumaan johonkin rakennuksen edustalla seisovaan esineeseen, koska en halunnut sen mustuvan.

Rantaa pitkin veteen kulki köysi tai kaapeli.