Tummalla piirretty uni

Uni oli kuin mustekynällä piirrettyä sarjakuvaa. Sellaista jossa käytetään paljon viivoja tummien kohtien värittämiseksi. Olen nähnyt joissakin vanhoissa satukirjoissa tämmöistä kuvitusta, se ei ollut aivan täysin realistisuuteen pyrkivää, vaan muodot olivat vähän vinksahtaneita ja karikatyyrimäisiä. Luulen toisinaan nähneeni hahmojen puheet puhekuplina, toisinaan taas kuulin ne.

Useimmilla henkilöillä tuntui olevan pakkomielle lottoamiseen, myös katujen ja lattioiden alla asustavilla oudoilla olennoilla. Yhdessä kohdassa(ruudussa? sivulla?) kaksi vanhaa ihmistä istui sohvalla, ja pelästyivät kun lattia alkoi kupruilemaan jonkun liikkuessa siellä alla. Ensin he pelkäsivät lattian alla möyrivää olentoa, mutta sitten sieltä kuului puhetta ja he ymmärsivät olennon olevan vain tohkeissaan lottoamisesta.

Ainoat henkilöt jotka eivät jatkuvasti vaahdonneet veikkauksesta olivat muuan tyttö ja hänen ystävänsä, pienen pieni varjo-olento. Ymmärsin että varjo oli ollut läsnä talossa jo vuosia, mutta ei ollut ikinä puhunut mitään. Tyttö oli kuitenkin jatkuvasti puhunut sille ja esittänyt kysymyksiä.
Lopulta varjo puhui tytön kysyttyä jotain. En muista enää kysymystä, mutta muistan että varjo ei vastannut tuohon nimenomaiseen kysymykseen. Tärkeintä oli kuitenkin että hän oli viimeinkin alkanut puhumaan.

Muistan lopusta aivan erityisen kauniisti piirretyn ruudun. Varjo seisoi tytön ojennetulla käsivarrella, ja taustalla näkyivät hänen hymyilevät kasvonsa.

Mustia varjoja

Varjot tulivat aina oven taakse koputtamaan, ja minun täytyi käydä hätistämässä ne pois. Valtava pelko heräsi niiden läheisyydessä, ja oli vaikeaa edes suunnata katse niihin. Ne kuitenkin häipyivät aina kun niille huiski vihaisesti ja komensi.
Ne olivat pieniä ja muodottomia, häilyviä varjomaisia muodostelmia ilmassa. Ne tulivat kaksi kertaa eri unien aikana, molemmilla kerroilla eri talojen ovien taakse koputtamaan.

Jälkeenpäin unessa mietin olivatko ne sittenkään pahantahtoisia. Ehkä niillä oli jotain asiaa, mutta en vain ymmärtänyt niiden viestintää ja siksi se pelotti. Olen samaa miettinyt monien muiden pelkoa herättäneiden uniolentojen kohdalla.
Varjot eivät edes käyttäytyneet missään määrin uhkaavasti. Ne tekivät tiettäväksi oleskelunsa oven takana, ja jäivät sitten odottamaan että avasin oven. Ne eivät hyökänneet kohti, odottivat vain. Pelko vain valtasi minut kun olin niiden lähellä.

En tiedä olisinko ymmärtänyt heidän viestiään vaikka olisin yrittänytkin. Ehkä vielä joskus ymmärrän.