Kätketty linnoitus

Uni alkoi erään kerrostalon rappukäytävästä. Joitakin sukulaisiani oli paikalla, ja he olivat hakkaamassa auki lattiaan kätkettyä luukkua, jonka alta paljastuivat pimeään johtavat portaat. Toinenkin luukku avattiin, ja sieltä paljastui kynttilöitä. Sytytin muutaman, ja ojentelin niitä ihmisille.

Lähdimme kulkemaan vanhoja kiviportaita alaspäin. Seinillä oli toisinaan kuvia valtavista, järkälemäisistä hahmoista, jotka toivat mieleen Shadow of the Colossus -pelin eponyymiset kolossit. Ohitimme joitakin ovia jotka eivät avautuneet. Ovet olivat suuria, mutta toisaalta aivan normaalin kokoisia keski-aikaiseen linnoitukseen, jollaiseksi luolan nyt uskoin, vaikka en tiedä miksi. Suljetut ovet jäivät kiinnostamaan minua tavattoman paljon, mutta en saanut tietää mitä niiden takana oli.

Jossakin vaiheessa kohtasimme puurakenteita, aivan kuin laivan osista rakennettuja. Löysimme kulta-aarteen, jonka uskoimme kuuluneen merirosvolle. Oli myös valtava ahjo ja palkeet. Ahjossa oli yhä hehkuva hiillos, mutta en osannut pitää sitä omituisena, koska uni oli käymässä muutenkin kevyeksi. Tavallaan tämä oli jo eri unta, kuin se missä vasta laskeuduimme portaita.
Emme myöskään olleet enää maan alla, vaan näin ikkunoita joista näkyi kerrostalon pihalle. Ymmärsin että osa luolasta ulottui itse kerrostaloon, taitavasti kätkettynä asuntojen väliin, ja ikkunat oli asennettu jotta ulkopuolelta ei huomaisi mitään epäilyttävää tyhjää kohtaa.

Barbaareja ja hevosia

Unessa esiintyi eri maiden barbaariheimoja, joilla kaikilla oli oma tietynlainen pukeutuminen ja jokin suosikkiase. Muuan hahmoni, Tarmo Verenhukka, oli barbaarien joukossa, ja hän kuului kirveitä suosivaan heimoon, vaikka kirjoitankin hänet miekan kanssa. Heimot eivät olleet hyvissä väleissä keskenään.

Myöhemmin eräässä toisessa unessa pakenin sotaa. Talutin hevosta juostessani, tai oikeastaan työnsin sitä edelläni kuin se olisi ollut auto josta on tankki tyhjänä. Sitten keksin että hevosella voi ratsastaakin.
Satulaa ei ollut, makasin vain hevosen selässä ja pidin sen kaulasta kiinni. Se totteli hämmästyttävän hyvin ohjausta, ja meni sinne minne halusinkin.

Myöhemmin, kokonaan toisessa unessa, istuin kuistilla juomassa teetä seuranani joku joka tuon unen maailmassa oli vaimoni, sekä joku hienosti pukeutunut ja hermostuttava kaveri josta emme kumpikaan oikein pitäneet.(ainakaan unen maailmassa. näin jälkeenpäin pidän kyllä.) Kerroin tuosta tottelevaisesta hevosesta, ja tuo lipevä kaveri muistutti minua että hevoset eivät ole luonnostaan sellaisia, vaan tottelevaisuus oli todennäköisesti julman koulutuksen seurausta. Hän painotti asiaa jollakin hunneihin liittyvällä kertomuksella, mutta en muista kuinka se kuului.

Toinen uneksija

Olin metsässä, tutussa uniympäristössä joka perustuu vahvasti erääseen vanhan kotikyläni alueeseen. Pieni metsäpläntti koulurakennuksen vieressä, paljon polkuja. Unessa alue on tietysti aina paljon suurempi.

Oli yö ja hiippailin poluilla. Olin hetkeä aikaisemmin ollut liikkeellä tyttöystäväni kanssa, mutta sitten olin kävellyt edelle ja nyt etsin häntä.
Näin taskulampun valon edessäpäin, ja ajattelin että se on hän. Jäin kiven taakse piiloon, ja valon tullessa kohdalle hyppäsin esiin. Mutta tulija olikin minulle vieras, säikähtäneen näköinen kalju, alaston mies. Hän sanoi jotain seuraavaa (hyvin vapaasti suomentaen) "Tämä paikka on tänään vilkas."
En muista tarkkoja sanoja, mutta suunnilleen noin hän sanoi. Vilkas, tai kiireinen, tai jotain, hän tarkoitti että ihmisiä oli liikkeellä paljon. Hän oli myös peloissaan.

Vastasin jotain epämääräistä ja lähdin eteenpäin. Myöhemmin löysin tyttöystäväni, ja sen jälkeen olimme molemmat eri unessa, jossa luulin olevani valveilla. Kerroin unestani, ja ajattelin tuota kaljua miestä. Mietin että ehkä hän oli toinen uneksija joka oli eksynyt samaan unimaailmaan kanssani. Ja että ilmestymiseni kiven takaa saattoi olla hänelle samanlainen järkyttävä kokemus kuin mitä itse toisinaan unissa koen. Minä en tarkoittanut hänelle pahaa, eivätkä välttämättä minua pelotelleet olennot omissa unissanikaan ole olleet pahantahtoisia.

Terra Umbrum

Tutkin monimutkaista vuoren sisään rakennettua kompleksia. Se saattoi mahdollisesti olla kaivos, tai sitten ei. Unen loppupuolella ymmärsin että paikkaa kutsuttiin nimellä Terra Umbrum, tosin minulla ei ole hajuakaan mitä se tarkoittaa.

Enimmän osan ajasta vietin junassa joka kulki vain edestakaisin yhtä tunnelinpätkää. Asemia oli muistaakseni viisi, ja ensimmäisen aseman nimi oli jostain syystä Koti.
Junassa oli turvallista olla, koska tykkäsin pysyä liikkeessä. Olin ehkä aiemmin käynyt syvemmällä luolissa, koska minulla oli hämäriä muistikuvia käytävien järjestyksestä(ainakin yksi käytävä kulki samansuuntaisesti junaraiteen kanssa), mutta enää en halunnut mennä sinne.
Yhdessä vaiheessa juna alkoi liikkumaan itsestään, mikä huolestutti minua. Olin tuolloin Koti-asemalla. Jälkeenpäin ajatellen joku saattoi ehkä tilata junan jollain toisella asemalla, mutta en tullut ajatelleeksi sitä unen aikana. Olisinkin luultavasti kauhistunut.
Pystyin joka tapauksessa pysäyttämään junan väliaikaisesti asemalle. Tein näin kakkosaseman kohdalla, jossa oli uloskäynti, ja juna jatkoi yksin matkaansa kohti ketä hyvänsä kuka sen oli kutsunut.

Lyhyen käytävänpätkän jälkeen pääsin ulos päivänvaloon. Alue oli karu ja kallioinen kaivanto, ja oviaukon edustalla oli muovikankaasta ja laudoista kasattuja hätäisiä seiniä, joiden tarkoitus ei kuitenkaan tuntunut olevan estää liikkumista. Ehkä ne olivat vain näkösuojana.

Tässä vaiheessa joku mies yritti estää minua kävelemästä seinien ulkopuolelle, ja suostutella palaamaan takaisin sisään. Paitsi että hän ei ollut tosissaan. Siihen liittyi jotain käsittämätöntä unilogiikkaa: oikeasti hän ei halunnut minun palaavan sisälle, mutta hän yritti kai todistaa jotain pointtia, ehkä saada minut myöntämään että tuo luolasto oli kauhistuttava.
Ja niin se olikin. Junassa en ollut tiennyt tai muistanut sitä, mutta tässä vaiheessa yhtäkkiä tiesin että Terra Umbrumina tunnettu paikka oli todella pelottava, ja että se oli ajanut useita ihmisiä itsemurhiin.(hirttäytymään, sanoivat muistikuvani.) Muistissani vilisi sekalaisia kuvia osin ruosteen peittämistä ruumiista. (Silent Hill lienee vaikuttanut, vaikka en osaa vetää suoraa yhteyttä mihinkään.)

Yritin selittää miehelle että tajuan kyllä, vaahtoaminen ei ollut tarpeen. Ymmärsin että hän oli itsekin tolaltaan. Valikoin sanani jotenkin seuraavasti: "Terra Umbrum on monien ihmismielien tuote. On ymmärrettävää että yhdelle mielelle on hyvin vaikeaa purkaa sitä."
En tiedä miksi sanoin noin.