Unessa minä ja tyttöystäväni olimme junassa matkalla metsän halki. Ilta alkoi jo hämärtämään. Juna pysähtyi kesken kaiken, ja yhtäkkiä muistin mitä tulisi tapahtumaan. Tiesin että jos nousemme junasta ja kävelemme liian kauas, se jatkaa taas kulkuaan, mutta jos emme nouse, se jää vain pönöttämään paikoilleen. Tiesin myös että metsään jääminen tarkoittaisi että meidän on yövyttävä punaisessa myllyssä.
Nousimme junasta, enkä yllättynyt kun se lähti taas liikkelle. Yritimme juosta sitä kiinni, mutta turhaan. Tässä vaiheessa muistin hetken aikaa syvällä mielessäni että näen unta, ja tiesin että voisin kiskoa junan takaisin luoksemme, vaikka se luultavasti repisi koko unen kappaleiksi. Päätin kuitenkin olla tekemättä niin, sillä ajattelin että edessäoleva kokemus on jotain mikä täytyy kokea.
Punainen mylly seisoi keskellä harvaa metsää. Kenties tässä oli aikoinaan ollut alavaa maata ja mylly oli ollut kätössäkin. Nyt tiesin paikasta vain sen että sisällä piili jotain hirveää ja synkkää. Tyttöystäväni ei ollut lainkaan peloissaan.
Oli jo hyvin hämärää ja alue myllyn ulkopuolella oli täynnä varjoja. Poimin maasta puunpätkän ja olin vähällä hyökätä kaiken aikaa, sillä olin näkevinäni kaikkialla vihamielisiä olentoja, jotka kuitenkin osoittautuivat vain varjoksi.
Yhdessä vaiheessa unta kävin myllyn sisällä. Siellä oli pimeää, erotin vain jonkin laitteen keskellä huonetta, ja seiniä pitkin kiertävät portaat joista pääsi ylemmäs. Heti astuttuani ovesta sisälle korvani täyttivät hirveä kuiskailu ja painostava tunne, ja oli hankala ajatella selkeästi. Kuiskailu oli vähän samanlaista kuin tässä unessa.
Myöhemmin näimme jonkun uteliaan mutta vaarattomalta tuntuvan hahmon tornin pihamaalla, ja lähdimme seuraamaan sitä. Jatkoa en muista enää juurikaan, ja uni tuntui jo vaihtuneen toiseen.
Tulkintoja:
Kuten aina kohdatessani unissa jotain pelottavaa, en voi välttyä ajattelemasta asiaa siltä kannalta että ehkä pelkään vain koska en ymmärrä. Mitä tahansa myllyssä sitten olikin, se ei välttämättä ollut pahantahtoista, vaan ainoastaan yritti saada minuun kontaktia. Tätä vaikutelmaa vahvisti sekin, että tyttöystävääni ei pelottanut lainkaan.
Junaraide kiinnostaa myös. En ole kirjoittanut tänne ylös kaikkia uniani joissa on ollut juna, mutta luulen että pystyisin jo tässä vaiheessa piirtämään linjan missä unien junaraiteet kulkevat suhteessa valvemaailmaan. Tämän unen lopussa olin nimittäin tunnistavinani maisemia.
Showing posts with label juna. Show all posts

Saturday, 12 March 2011
Thursday, 13 January 2011
Terra Umbrum
Tutkin monimutkaista vuoren sisään rakennettua kompleksia. Se saattoi mahdollisesti olla kaivos, tai sitten ei. Unen loppupuolella ymmärsin että paikkaa kutsuttiin nimellä Terra Umbrum, tosin minulla ei ole hajuakaan mitä se tarkoittaa.
Enimmän osan ajasta vietin junassa joka kulki vain edestakaisin yhtä tunnelinpätkää. Asemia oli muistaakseni viisi, ja ensimmäisen aseman nimi oli jostain syystä Koti.
Junassa oli turvallista olla, koska tykkäsin pysyä liikkeessä. Olin ehkä aiemmin käynyt syvemmällä luolissa, koska minulla oli hämäriä muistikuvia käytävien järjestyksestä(ainakin yksi käytävä kulki samansuuntaisesti junaraiteen kanssa), mutta enää en halunnut mennä sinne.
Yhdessä vaiheessa juna alkoi liikkumaan itsestään, mikä huolestutti minua. Olin tuolloin Koti-asemalla. Jälkeenpäin ajatellen joku saattoi ehkä tilata junan jollain toisella asemalla, mutta en tullut ajatelleeksi sitä unen aikana. Olisinkin luultavasti kauhistunut.
Pystyin joka tapauksessa pysäyttämään junan väliaikaisesti asemalle. Tein näin kakkosaseman kohdalla, jossa oli uloskäynti, ja juna jatkoi yksin matkaansa kohti ketä hyvänsä kuka sen oli kutsunut.
Lyhyen käytävänpätkän jälkeen pääsin ulos päivänvaloon. Alue oli karu ja kallioinen kaivanto, ja oviaukon edustalla oli muovikankaasta ja laudoista kasattuja hätäisiä seiniä, joiden tarkoitus ei kuitenkaan tuntunut olevan estää liikkumista. Ehkä ne olivat vain näkösuojana.
Tässä vaiheessa joku mies yritti estää minua kävelemästä seinien ulkopuolelle, ja suostutella palaamaan takaisin sisään. Paitsi että hän ei ollut tosissaan. Siihen liittyi jotain käsittämätöntä unilogiikkaa: oikeasti hän ei halunnut minun palaavan sisälle, mutta hän yritti kai todistaa jotain pointtia, ehkä saada minut myöntämään että tuo luolasto oli kauhistuttava.
Ja niin se olikin. Junassa en ollut tiennyt tai muistanut sitä, mutta tässä vaiheessa yhtäkkiä tiesin että Terra Umbrumina tunnettu paikka oli todella pelottava, ja että se oli ajanut useita ihmisiä itsemurhiin.(hirttäytymään, sanoivat muistikuvani.) Muistissani vilisi sekalaisia kuvia osin ruosteen peittämistä ruumiista. (Silent Hill lienee vaikuttanut, vaikka en osaa vetää suoraa yhteyttä mihinkään.)
Yritin selittää miehelle että tajuan kyllä, vaahtoaminen ei ollut tarpeen. Ymmärsin että hän oli itsekin tolaltaan. Valikoin sanani jotenkin seuraavasti: "Terra Umbrum on monien ihmismielien tuote. On ymmärrettävää että yhdelle mielelle on hyvin vaikeaa purkaa sitä."
En tiedä miksi sanoin noin.

Thursday, 14 January 2010
Paluu Ruosteniemeen
Tämä uni sijoittui erääseen aiemmasta unesta tuttuun ympäristöön. Selvästi eri aikaan kuitenkin, oletettavasti ennen aiempaa unta. Ruosteniemi oli kukoistava teollisuuskaupunki. Unen tarina seurasi enimmäkseen erästä lähikaupunkia joka saattoi muistuttaa Laukaata. Seuraamani hahmo matkusti junalla Ruosteniemeen käymään kauppaa bensiinillä. Lastaus tapahtui alueella jonka läpi kuljin tuossa aiemmassa unessa. Tällä kertaa siellä oli paljon rinnakkaisia junaraiteita, joten se oli kenties jonkinlainen asema.
Ymmärsin että maailma oli levoton paikka, ja kaupunkien välillä kulkeminen oli vaarallista.
En ole varma liittyikö tämä todella unimaailmassa tuohon alkuperäiseen uneen. Saattaa olla että tämä uni kumpusi vain aiempaa unta kohtaan tuntemastani kiinnostuksesta, sillä olen paljon miettinyt sen maailmaa. Tämänkertainen oli siis ehkä peräisin ihan eri osasta mieltäni, lähempää tietoista osaa kuin aiempi. Joka tapauksessa Ruosteniemi kiehtoo minua edelleen.

Tuesday, 20 October 2009
Toistuva ympäristö
Eräs tietty paikka toistuu unissani usein. Se oli mm. kahdessa aiemmassa junaan liittyvässä unessa, tosin nämä unet tapahtuivat maanalaisessa tunnelissa, ja ainoastaan intuitiivinen ymmärrys liitti tunnelin tähän nimenomaiseen ympäristöön.
Paikkaa on hankala kuvailla koska sillä ei ole minulle mitään selkeää merkitystä. Kaipa se on eräänlainen tienristeys, jonka läpi kuljen useimmiten yökävelyilläni.(mutta en päivä-)
En ajattelisi koko paikkaa lainkaan ellei se jostain syystä esiintyisi niin usein unissani.
Tällä kertaa ei ollut junaa ja olin maan pinnalla. Eikä paikka näyttänyt edes kovin paljoa samalta kuin valvemaailmassa, mutta taaskin vain tiesin että se oli sama paikka.
Tapahtumia en muista kovin tarkkaan. Tapasin jonkun ihmisen, jonkun johon ihastuin. Hyvin harvoin tapaan uni-ihastuksia enää toistamiseen, mikä on vähän surullista. Mutta se oli hyvä uni.
Toisessa unessa tänään oli juna, mutta en usko sen olleen tärkeä osa. Tällä kertaa se oli ainoastaan tapahtumaympäristö, ja olisi voinut yhtä hyvin olla vaikka kahvila. Muutenkin uni vaikutti sellaiselta selkeältä jota kuka tahansa voisi tulkita, se heijasteli erästä kokemustani ennakkoluuloisten ihmisten kanssa.

Friday, 7 August 2009
Juna ja Morpork
Taas sama juna kuin eräässä aiemmassa unessa josta kerroin. Odotin samassa tunnelinmutkassa junan hidastumista jotta voisin hypätä kyytiin.
Mukanani oli myös eräs minulle hyvin läheinen ihminen, jota kuitenkin näen unissa äärimmäisen harvoin. En edes muista milloin viimeksi. Pelkäsin että hän vahingoittaisi itsensä, ja yritin parhaani mukaan neuvoa miten junan kyytiin hypätään. Vasta nyt hereillä muistan että hän itse asiassa tuntee junat paljon paremmin kuin minä.
Myöhemmin samana päivänä toisessa unessa. Lempikohtaukseni Sormusten Herrasta, matka Morian halki. Tosin tässä unessa siitä käytettiin jostain syystä nimeä Morpork. (Ei sentään Ankh-Morpork.)
Uni oli varsin pinnallista. Olin melkein hereillä, ja tunsin sängyn ja lakanan ympärilläni, mutta silti näin unen kirkkaasti kuin elokuvan.
Jossain vaiheessa kaikki muut hahmot olivat hävinneet, ja jäljellä oli vain minä(irrallisena hahmona), ja minä katsojana. Olimme siis kaksi eri henkilöä.
Ulkopuolinen minä halusi mennä pyykkituvalle(muistan ajatelleeni sitä ennen päiväunille vaipumista) joten lähdin opastamaan häntä.
Matka kulki outojen kellarikäytävien kautta. Portaat olivat puuta, selvää ihmiskäsityötä, eli nyt oltiin kaukana Sormusten Herran maailmasta.
Paikat näyttivät hyvin tutuilta! Kuljimme monen kellaritason ohi joista jokaisen päässä oli aina portaat alemmas. Ja lähes jokainen taso herätti tällaisen tuttuuden tunteen.
Tunsin myös että jokainen taso oli peräisin eri ajasta ja paikasta.
Viimeiset portaat olivat pinkin tai purppuran värinen sateenkaari joka laskeutui taivaalta. Taivas oli harmaan pilvikerroksen peitossa, ja alhaalla oli tasaista ja kylmän näköistä. Ehkä sumua, en muista tarkkaan.
Täällä saattoi olla myös muutama aurinkotuoli, tai sitten jokin muu seikka vihjasi että tämä paikka oli naapuritalon piha jossa istuin hetki ennen päiväunille menoa. Jos oli, niin tämäkin oli ikäänkuin "verhottu", samoin kuin kellaritasot, koska mahdollisia aurinkotuoleja lukuunottamatta mikään ei viitannut tuttuun paikkaan. Ainoastaan se tunne.
Näin vielä lukuisia unia tämän jälkeen, mutta en muista enää kaikkia.

Saturday, 11 July 2009
Matka kulkee Ruosteniemen kautta
Olin taas junan kyydissä. Kuulin että juna ei pysähtyisikään kotikaupungissani, lähin asema olisi jonkun Ruosteniemen kirkon lähellä. Lähdin kulkemaan kohti veturia koska halusin puhua kuskille jostakin.
Huomasin että taaemmissa vaunuissa ei ollut lainkaan seiniä, pelkkä lattia. Juna kulki kovaa vauhtia ja olin usein pudota.
Oli tavallista hämärämpi kesäilta. Kuljimme mainitun Ruosteniemen kirkon ohitse, se oli kuoppaan tai joenuomaan rakennettu ruma betonihökötys.
Jossain vaiheessa uskoin tunnistavani kotikaupunkini maisemia. Vasemmalla näkyi kirkon torni.(miksi taas kirkko? en pidä kirkoista, ne ovat ikäviä ja ankeita.) Tämä tosin näytti enemmän perinteiseltä kellotornilta. Vasta nyt herättyäni tunnistan tuon paikan esikuvan, sekin on aina vasemmalla puolella tietäni.
Hyppäsin pois kyydistä ja lähdin seuraamaan raidetta. Oli jo pimeä yö. Raiteet kulkivat toisinaan soisen ojan ylitse. Minua pelotti kulkea yli, koska en voisi väistää jos juna taas tulisi.
Olin melkein toisella puolella, kun aloin panikoimaan ja melkein putosin. Pakotin itseni rauhalliseksi ja pääsin yli.
Kuulin junan äänen ja käännyin katsomaan tulosuuntaani. Valo näkyi välillä puiden välistä, sitten se ja ääni katosivat, kuin juna olisi hetkeksi poistunut tästä unesta. Sitten se kuitenkin palasi ja jyristi ohitseni.
Ojensin käteni taivaalle ja kokeilin pystyisinkö muokkaamaan unta. Sain vain taivasta liikuteltua kuin kangasta, ja sekin oli vähällä rikkoa unen ja herättää minut.
Lähdin kävelemään suuntaan johon juna oli mennyt.
Vähän myöhemmin heräsin. Nousin jo sängystä, kun tunsin että juna ei ollut vielä pysähtynyt. Kävin vähäksi aikaa takaisin nukkumaan.
En uneksinut enää junasta. En muista näiden unia kulkua selvästi, mutta jossain vaiheessa räjäytimme reiän jonkun huoneen seinään. Sen jälkeen tunsin että saatoin taas herätä.

Saturday, 4 July 2009
Juna ja kaukainen ystävä
Viime yönä uneksin taas junasta.
Olin junatunnelissa, odotin mutkassa jossa tiesin junan hidastavan. Uskon tunnistaneeni valvemaailman paikan jonka kohdalla tuo nimenomainen mutka oli. Olen aiemminkin nähnyt unia kyseisestä paikasta, en ole varma miksi.
Junan kulkiessa ohi odotin hetken ja hyppäsin sitten. Vaunujen sivuilla oli eräänlainen parvikäytävä, en tiedä miksi sellaisia kutsutaan, jonka kaiteesta sain kiinni. Junan liike vaikeutti kyytiin nousemista, mutta onnistuin silti. Astuin vaunun ovesta sisään.
Matkustajien joukosta minua tervehti henkilö jonka tunnen valvemaailmassa nimellä Dreamy. Emme ole ikinä nähneet toisiamme, mutta silti tunnistin hänet. Hän oli pukeutunut vihreään.
Yhtäkkiä tiesin että olin noussut junaan juuri häntä tapaamaan. Ja hänkin oli junassa minua varten. Samalla hämärästi tajusin että juna kulkee tätä reittiä vain kerran vuodessa, ja niin pitkä aika oli kun viimeksi olimme tavanneet. (milloin viimeksi uneksin hänestä? vuosi sitten? täytyy tarkistaa)
En muista mistä puhuimme. Jossain vaiheessa uni joko sekoittui tai lakkasi.

Subscribe to:
Posts (Atom)