Olin taas junan kyydissä. Kuulin että juna ei pysähtyisikään kotikaupungissani, lähin asema olisi jonkun Ruosteniemen kirkon lähellä. Lähdin kulkemaan kohti veturia koska halusin puhua kuskille jostakin.
Huomasin että taaemmissa vaunuissa ei ollut lainkaan seiniä, pelkkä lattia. Juna kulki kovaa vauhtia ja olin usein pudota.
Oli tavallista hämärämpi kesäilta. Kuljimme mainitun Ruosteniemen kirkon ohitse, se oli kuoppaan tai joenuomaan rakennettu ruma betonihökötys.
Jossain vaiheessa uskoin tunnistavani kotikaupunkini maisemia. Vasemmalla näkyi kirkon torni.(miksi taas kirkko? en pidä kirkoista, ne ovat ikäviä ja ankeita.) Tämä tosin näytti enemmän perinteiseltä kellotornilta. Vasta nyt herättyäni tunnistan tuon paikan esikuvan, sekin on aina vasemmalla puolella tietäni.
Hyppäsin pois kyydistä ja lähdin seuraamaan raidetta. Oli jo pimeä yö. Raiteet kulkivat toisinaan soisen ojan ylitse. Minua pelotti kulkea yli, koska en voisi väistää jos juna taas tulisi.
Olin melkein toisella puolella, kun aloin panikoimaan ja melkein putosin. Pakotin itseni rauhalliseksi ja pääsin yli.
Kuulin junan äänen ja käännyin katsomaan tulosuuntaani. Valo näkyi välillä puiden välistä, sitten se ja ääni katosivat, kuin juna olisi hetkeksi poistunut tästä unesta. Sitten se kuitenkin palasi ja jyristi ohitseni.
Ojensin käteni taivaalle ja kokeilin pystyisinkö muokkaamaan unta. Sain vain taivasta liikuteltua kuin kangasta, ja sekin oli vähällä rikkoa unen ja herättää minut.
Lähdin kävelemään suuntaan johon juna oli mennyt.
Vähän myöhemmin heräsin. Nousin jo sängystä, kun tunsin että juna ei ollut vielä pysähtynyt. Kävin vähäksi aikaa takaisin nukkumaan.
En uneksinut enää junasta. En muista näiden unia kulkua selvästi, mutta jossain vaiheessa räjäytimme reiän jonkun huoneen seinään. Sen jälkeen tunsin että saatoin taas herätä.
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
No comments:
Post a Comment