Salaperäinen, tummaihoinen nainen tarjosi minulle kahvia. Kahvi oli valmistettu jonkinlaisella oudolla laitteella joka oli ainakin osittain valmistettu kovaksi poltetusta savesta.
Kahvi oli äärimmäisen hyvää. Tämä on merkillepantavaa monestakin syystä. Ensinnäkin, käytän hyvin harvoin makuaistia unissa. Toisekseen, yleensä kun syön tai juon unissa, se aiheuttaa pahoinvointia herätessä. Näin ei käynyt tällä kertaa.
Kolmanneksi, olen niitä ihmisiä jotka juovat kahvinsa maidon tai kerman kanssa. Pidän itseäni suurena kahvin ystävänä, mutta en vain pidä siitä mustana. Kuitenkin tämä unen kahvi tarjoiltiin mustana, ja se oli siitä huolimatta äärimmäisen maukasta. Huomasin silti kaipaavani maitoa siihen, mutta tulin samalla ajatelleeksi että maito olisi saattanut peittää alleen jotain makuja. Keskustelin näistä seikoista salaperäisen naisen kanssa.
Tämä oli melko lyhyt uni jossa ei tapahtunut tämän enempää, mutta nämä vähät yksityiskohdat jättivät sitäkin enemmän pohdittavaa. Kuka tuo nainen oli? Päätin nimetä hänet kahvin jumalattareksi. Hän oli iholtaan tumma, mutta muistaakseni hänellä ei ollut afrikkalaisia piirteitä, vaan ehkä enemmänkin intialaisia. Hänen vaateparrestaan muistan vain että siihen kuului pitkä, yksinkertainen vaate joka oli väriltään tumma, ehkä viininpunainen.
Laite jolla hän keitti kahvia oli myös merkillinen. Se oli melko pyöreä pömpeli, ja sen keskellä oli savesta tehty pannu joka laskettiin laitteseen yläkautta. Laite pannuineen näytti ilmatiiviiltä, mikä käy järkeen. Kun nainen valmistautui tarjoilemaan kahvia, hän teki jotain ja pannu nousi itsestään laitteen keskeeltä.
Siinä ei myöskään vaikuttanut olevan elektronisia osia. Kenties se toimi ulkoisella lämmönlähteellä mutteripannujen tapaan.
Kenties jonain päivänä yritän suunnitella tuollaisen kahvinkeittimen. Ja kenties lähiaikoina uskaltaudun kokeilemaan kahvia taas mustana, jospa löydänkin siitä jotain uutta.
Thursday, 28 June 2012
Tuesday, 26 June 2012
Harmaata ja punaista
Vierailin unessani kahdessa maailmassa. Ne olivat unilleni tyypillisiä käytäväkomplekseja joiden keskiössä oli yksi iso huone, jonkinlainen turvapaikka. Maailmat olivat pohjakaavoiltaan jokseenkin identtisiä, mutta molemmilla oli oma ahdistava tunnelmansa ja luonteensa.
Ensimmäinen oli kuoleman maailma. Siellä kaikki oli harmaata ja kylmää. Kuoleman maailman käytävät olivat uhkaavia vain passiivisella tavalla, sain vaikutelman unohdetuista ja hylätyistä asioista, seinien sisällä nukkuvista salaisuuksista, jotka saattaisivat raottaa silmiään jos niitä tutkisi liian tarkasti.
Lihan maailma oli paljon kammottavampi paikka. Se oli sykkivä ja punainen, ja vahva väkivallan uhka oli läsnä. Käytävillä kulki vihainen mies joka kertoi pystyvänsä repimään kaikki ovet auki, mutta keskimmäiseen huoneeseen johtavaa ovea hän ei kyennyt avaamaan. Tämä vahvisti mielikuvaani kyseisestä huoneesta jonkinlaisena turvapaikkana. Lihamaailmaa tutkiessani muistan myös verranneeni keskimmäistä huonetta munuaiseen jonkin suuren vartalon keskellä. En ole varma mikä logiikka tuohon liittyi, mutta kuten tavallista, unen aikana se tuntui järkevältä.
Analyysia:
Melko itsestäänselvästi maailmat kuvasivat sellaisia inhottavia alueita alitajunnastani joita meillä kaikilla on. Lihan maailma oli täynnä ihmiselle tyypillistä tyhmää, apinamaista raivoa, jollaista älykäs ihminen voi oppia hallitsemaan itsessään.
Kuoleman maailma sen sijaan tuntui sisältävän jotain vanhempaa ja synkempää. Liskon muistoja. Jotain niin outoa ja vierasta, etten osaa arvioida onko se edes uhkaavaa. Se on jotain mille ei ole paikkaa tässä siistissä ja järjestetyssä nykymaailmassamme, mutta kuitenkin se on jotain mikä piileksii meistä jokaisen alitajunnassa, ja kenties vaikuttaa päätöksiimme.

Labels:
harmaa,
Kuolema,
liha,
liskon muistot,
Terra Umbrum,
veri,
viha
Wednesday, 30 May 2012
Viisaita sanoja
Olin hyvin kevyessä unitilassa, lähes valveilla. Se on erityinen unitila, niin kevyt että tiedostan silmäluomieni läpi paistavan auringon ja kuulen naapuruston äänet, mutta kuitenkin unet ovat todellisia ja eläviä, riippumattomia tietoisesta tahdostani.
Suurin osa yksityiskohdista on nyt haihtunut mielestä, mutta muistan että unessa oli identiteettiään murehtiva robotti, jolle joku toinen henkilö tarjosi erikoisen viisauden. Kirjoitin sanat ylös välittömästi herättyäni, ja ne menivät jotakuinkin seuraavasti: "Jos joku valitsee taivaalta tähden ja matkaa sen luokse miljoonia/miljardeja kilometrejä/valovuosia (luvut ja mittayksiköt olivat vähän epäselviä), hän saa huomata etteivät sen ympärillä asuvat olennot ole lainkaan hänen kaltaisiaan karkeine ihoineen ja outoine lauseineen."
En ole varma mitä nimettömäksi jäänyt filosofi oikein tällä tarkoitti, mutta ymmärsin että hän yritti lohduttaa robottia. Kirjoitin tämän kuitenkin ylös, koska on harvinaista että saan näin pitkän lauseen tuotua unesta valvemaailmaan.

Friday, 25 May 2012
Valvontakameroita ja peikkoja
Kaksi peräkkäistä unta sulautuivat toisiinsa.
Ensimmäisessä unessa olin kaupassa. Herättyäni vielä muistin mitä olin ostamassa, mutta enää en. Poistuessani kassalta naispuoleinen vartija tuli ja käski minua lähtemään mukaansa. Mietin hermostuneena että olinko puolivahingossa tipautellut tuotteita taskuuni ja unohtanut maksaa, mutta olin melko varma että en ollut.
Vartija vei minut valvontahuoneeseen ja näytti valvontakameran kuvaa jossa näkyi olkalaukustani pilkistävä paperi jossa oli hakaristin kuva. Minua epäiltiin natsimielisyydestä.
Näytin kyseistä lappua, joka oli joku hippipamfletti jossa oli hakaristi ihan muuten vain, ja vartija pyysi anteeksi epäilyksiään. Olin joka tapauksessa tuohtunut, sillä mitä sitten vaikka olisin ollutkin natsi, se ei olisi oikeuttanut moiseen kohteluun. En kuitenkaan ehtinyt valistamaan vartijaa Suomen perustuslaista, kun hän taas lähti kävelemään ja pyysi seuraamaan minua.
Kävelimme kokonaan toiseen maailmaan, kahden unen välimaille. Olimme metsässä, ja maassa makasi jokin valtavan suuri, keltaihoinen olento. Se oli haavoittunut. Nainen hoivasi sitä huolestuneen näköisenä ja kertoi minulle samalla jotain, en muista enää mitä. Hänen roolinsa oli muuttunut unen vaihtuessa, hän ei ollut enää vartija, mutta en osaa sanoa mikä hänen uusi merkityksensä oli.
Nyt seurasi varsinainen siirtymä toiseen uneen. Keltaihoisia olentoja oli äkkiä useampia, paitsi että ne olivat nyt paksun turkin peitossa eikä ihoa näkynyt. Nainen oli kadonnut, kuten myös minäkin äskeisessä hahmossani.
Peikot alkoivat marssimaan ja laulamaan laulua. Siinä oli yksinkertaiset sanat, ja vielä herättyäni saatoin juuri ja juuri muistaa ne, mutta nyt ne ovat häipyneet mielestäni. Keskeinen sanoma oli jotakuinkin "meillä on oikeus" ja ehkä "meidän on pakko". Sanat implikoivat väkivaltaisuuksiin ryhtymistä, ja myöskin suurta surumielisyyttä siksi että moinen on tarpeen. Ymmärsin suurten ja pelottavien peikkojen olevan luonnostaan pasifistisia, mutta nyt jokin oli pakottanut heidät voimakeinoihin.
Peikot marssivat ja lauloivat, ja yhtäkkiä minä marssin ja lauloin heidän edellään, johdin kulkuetta. Tiedostin hämärästi olevani yhä ihmisen muotoinen, mutta kuitenkin tunsin itseni yhdeksi peikoista.
Marssimme johti kohti suurta kartanoa ja sen ovista sisään. Kartanon tuntui olevan pelkkä julkisivu, sen toisella puolella avautui piikikkäistä puista koostuva metsä, niin tiheä ettei sen läpi näyttänyt olevan mahdollista kulkea. Mutta peikot aikoivat marssia siitä läpi ja tiesin että he pystyisivät siihen.
Analyysiä:
Peikkouneen vaikutti todennäköisesti tämä hiljattain näkemäni musiikkivideo:

Friday, 6 April 2012
Hautakivi
Unessa annoin ohjeita omaa hautakiveäni varten. En muista enää mitään muita yksityiskohtia, muistan vain että se tuntui tärkeältä.
Wednesday, 28 March 2012
Puhelu rajan takaa
Tämä oli monikerroksinen uni. Uneksin juuri että olin herännyt, katsoin kelloa kännykästä ja huomasin että minulla oli vastaamaton puhelu. Se oli lapsuudenystävältäni jota en ole nähnyt vuosiin, ja olen pelännyt hänen jo kuolleen. Soitin hetin takaisin.
Oli hienoa kuulla ystäväni ääni pitkästä aikaa. Tosin hän kuulosti hieman hiljaiselta ja välttelevältä, kun yritin tiedustella mitä hänelle kuuluu. Pyysin että hän kertoisi vain.
Hän kertoi mitä on tehnyt viime aikoina. Hän kertoi mahdottomista seikkailuista, sellaisista joita tapasimme yhdessä kuvitella kun olimme lapsia. Raskas ymmärrys laskeutui. Lupasin hänelle että tulen hänen mukaansa seikkailemaan kun aikani koittaa.
Heräsin itkien.

Friday, 2 December 2011
Haavoittunut goblin
Olin paikassa joka tuntui koostuvan loputtomasta määrästä hämäriä huoneita ja käytäviä, kuin hemmetin iso kartano jonka pohjakaavassa ei ollut mitään logiikkaa. (mikä onkin minusta paras tapa rakentaa hemmetin iso kartano.)
Tämänkaltaiset ympäristöt ovat usein toistuvia unissani, tosin useimmiten olen niissä yksin. Tällä kertaa siellä hiippaili paljon muitakin olentoja, enimmäkseen ihmisiä, mutta myös epämääräisempiä tyyppejä.
Jossain vaiheessa löysin haavoittuneen goblinin. Tunnistin sen erään ystäväni lemmikiksi/apulaiseksi(unen maailmassa tietysti, oikeasti tämä henkilö kasvattaa kissoja), joten otin välittömästi tehtäväkseni auttaa otusta.
Goblin ei kyennyt kävelemään joten kannoin sitä, mikä oli helppoa koska se oli noin kissan kokoinen (ja raapi yhtä hullusti). Tiesin että minun tulisi saattaa se kotipaikkaansa. Goblinien koti sijaitsi onneksi tuon järjettömän rakennuskompleksin sisällä, mutta valitettavasti hyvin syvällä kellareissa, ns. "pimeällä alueella", jonne ei olisi hyvä mennä yöaikaan. Aamunkoittoon oli vielä muutama tunti (kuten oli valvemaailmassakin, taisin nähdä tämän unen joskus aamukolmen ja -kuuden välillä), mutta minun oli pakko mennä silti.
Heti astuttuani pimeälle alueelle en enää kohdannut muita eläviä olentoja. Huoneet ja käytäväkin olivat täällä järjestään pimeitä, tosin useimmissa oli valokatkaisija.
Tässä vaiheessa huomasin alkavani käyttäytymään samalla tavalla kuin useimmissa unissa, joissa kuljen vastaavanlaisissa labyrinteissä: aina siirtyessäni seuraavaan huoneeseen sammutin aiemmasta huoneesta valot, ja suljin oven perässäni. Teen niin aina. Aloin pohtimaan tätä ääneen, kuin olisin jutellut jollekulle. Goblinille ehkä, vaikka en ole varma ymmärsikö se puhettani. Tämän jälkeen aloin myös tietoisesti jättämään valoja päälle.
Lopulta pääsin goblinien kotipaikkaan. Uni taisi loppua jonnekin näille main. Yhtäkään muuta goblinia ei vielä ollut näkyvissä, mutta jotenkin vain tiesin että olin saapunut perille, ja pimeän alueen painostava pelontunne oli vaihtunut turvallisuudentunteeseen.
Mietteitä:
Goblin ilmestyi uneeni luultavasti siksi, että olen lyhyen ajan sisällä lukenut sattumalta kaksi näihin olentoihin liittyvää kirjaa; Terry Pratchettin Snuff ja Jim C. Hinesin Goblin Quest.
Perinteisesti goblinit ovat fantasiakirjallisuuden ja -pelien yleisin roskarotu, oletusarvoisesti paha rotu joita sankarit saavat tappaa mielin määrin tuntematta huonoa omatuntoa. Molemmat mainitsemani kirjat ottivat aiheeseen epätavallisemman lähestymistavan. Samoin tekee myös nettisarjakuva Goblins.
Mutta entä nuo loputtomat labyrintit joita niin usein kahlaan unissani? Miksi minulle on aina niin tärkeää sulkea ovet ja sammuttaa valot perässäni? Ehkä yritän estää jotakuta pääsemästä jäljilleni. En tiedä. Täytyy uneksia vielä lisää ennen kuin saatan tajuta tämänkään mysteerin merkityksen.

Subscribe to:
Posts (Atom)