Syvä kaivo ja Varjolaakso

Kuljin rakennuksessa jonkun tarkastajan kanssa. Oli hyvin hämärää ja käytävät olivat täynnä sekalaista romua. Eräässä huoneessa oli syvä kuilu. Tiesin että tästä kuilusta pääsee maanalaiseen tunneliverkostoon, ja että lähiympäristössä olisi vielä ainakin kaksi muuta kuilua joista sinne pääsi.
Tarkastajaa kiinnostivat juuri nuo tunnelit. Kuilun seinämässä oli tikkaat, ja lisäksi oli eräänlainen hissi, joka tosin oli vain pieni metallialusta jolla mahtui juuri ja juuri seisomaan. Minä en uskaltanut lähestyä kuilua, vaikka tunnelit kiinnostivat minuakin.
Tarkasta yritti käyttää hissiä, mutta se oli liian turvattoman tuntuinen ja liikkui nytkähdellen. Häntäkin alkoi pelottamaan ja hän oli horjahtaa. En olisi halunnut lähestyä kuilua, mutta menin silti auttamaan tarkastajan pois sen läheisyydestä. Toivoin että löytäisimme jonkun toisen tien alas, koska olin entistä uteliaampi näkemään tunnelit.

 Jokin aika sitten näin unta josta en vielä jaksanut kirjoittaa. Tässä unessa oli kaupunki jossain korkealla kallioisella paikalla. Kaupungin itäpuolen(ehkä. en ole täysin varma ilmansuunnasta) halkaisi syvä kanjoni josta käytettiin nimeä Varjolaakso. Ylhäältä kuilu ei ollut kuin muutaman metrin leveä, mutta se aukesi paljon laakeammaksi alaspäin mennessä.
Aivan Varjolaakson reunalla(lähempänä kaupungin keskustaa oleva reuna) kohosi korkea torni. Tornissa asui ninjoja.
Torni liittyi myös itse Varjolaaksoon jollain tapaa. Saattoi olla että rakennus jatkui alaspäin läpi kallion ja aina laakson pohjalle asti.
Saman yön unien jälkeen olin kirjoittanut muistiin myös "kerrostalo", mutta en muista enää mihin se liittyi.

Alfred

Kaksi laudoista ja muovikalvosta rakennettua isoa huonetta jossain tunnistamattomassa paikassa. Ulkona oli kylmä, mutta rakennelman sisällä oli lämmin tunnelma, joka keskeytyi hetkellisesti aina kun joku avasi oven.
Toinen koppi oli täynnä tupakansavua ja ihmiset tanssivat. Toisessa oli sauna.
Olin savuisessa huoneessa, ylläni mantteli. Olin vielä epävarma roolistani unessa, ja seisoin vain nurkassa katsomassa tanssivia ihmisiä. Useimmat pukeutuivat 80-luvun tyylin mukaisesti, tai ainakin se vastasi minun käsitystäni kyseisestä aikakaudesta. Kukaan ei aluksi huomannut minua.
Tuijotettuani erästä tyttöä pari sekuntia, hän tuli tietoiseksi olemassaolostani ja lähti ajelehtimaan minua kohti savun keskeltä. Hän kysyi onko minulla tupakkaa. Vastasin, etten polta. Tyttö katosi takaisin savun keskelle.

Roolini valkeni minulle yhtäkkiä. Olin kiertävä kauppias. Tänään myin lihapiirakoita. Ihmisillä oli tapana lämmittää niitä saunarakennuksen kiukaalla.
Työmiehiä hääräili rakennuksen ympärillä, ja kylmä viima puhalsi välillä läpi molempien huoneiden kun ovet olivat auki. Jossain vaiheessa saunarakennus nostettiin auton lavalle ja kuljetettiin pois. Ulkona alkoi olla valoisampaa.
Istuin penkille joka oli jäänyt jälkeen saunarakennuksesta. Oli viileää ja satoi räntää. Silmälasipäinen poika tuli kysymään voisiko hän ostaa lihapiirakan. Selitin että saunan kadottua sitä ei voinut enää lämmittää, mutta se ei haitannut häntä. Annoin sen ilmaiseksi. Jokin pojan olemuksessa kertoi minulle että hän oli kehitysvammainen.

Siirtymä toiseen uneen tapahtui melko huomaamatta. Kuljin pyörällä kohti kotia. Ympäristö oli sekoitus nykyistä asuinympäristöäni ja vanhaa kotikylää. Oli lämmin kesä, mutta minulla oli yhä manttelini.
Limusiini pysähtyi viereeni ja sieltä astui Michael J. Andersonia muistuttava lyhytkasvuinen mies. En muista mistä puhuimme, mutta se saattoi jotenkin liittyä uraani kiertävänä kauppiaana. Hän sanoi että hänellä olisi minulle paljon opetettavaa ja suuria asioita näytettävänä.
Olisin halunnut kuulla enemmänkin, mutta paikalle oli tullut poliisi joka huomautti että limusiinia ei sovi pysäköidä poikittain keskelle tietä. Lyhyt mies ehdotti että lähtisin suorin tein hänen matkaansa, mutta epäröin hieman. Poliisikin sanoi että ei kannata heti lähteä tuntemattomien matkaan.
Kerroin miehelle nimeni, sillä tiesin että hän pystyisi jotenkin ottamaan yhteyttä minuun. Auton kadotessa näkyvistä muistin etten ollut kysynyt hänen nimeään, mutta yhtäkkiä minulle valkeni jollain hämärällä tavalla että hänen nimensä oli Alfred.

Pyöräiltyäni jonkin matkaa eteenpäin olin paikassa joka oli nyt selkeästi vanhaa kotikylääni. Alfred odotti oikealle kääntyvän hiekkatien laidassa, ja kysyi olenko valmis. Muistin että tie vie taloon jossa olin vieraillut aiemmin viime yön unien aikana, mutta en muista enempää yksityiskohtia. Lähdin Alfredin matkaan.

Perhearvoja

Ensimmäisessä unessa jonkinlainen sota oli syttymässä. Minulla oli kiire värvätä joukkoja mukaan tulevaan taisteluun. Porukassamme oli joitakin pelihahmoja, mm. Sonic the Hedhehog, Tails "Miles" Prower, ja Ryu Hayabusa. Ajelimme autolla lisää porukkaa etsimässä oman naapurustoni alueella.(en ole varma kuka ajoi)
Naapuri ei päässyt mukaan taisteluun, hänellä oli oma koti täynnä vihamielisiä henkilöitä. Kävin koputtamassa omalle ovelleni, mutta kukaan ei vastannut. Vasta autoon noustuani tajusin, että tietenkään en voi avata ovea koska olen nukkumassa, enkä anna ikinä koputusten häiritä nukkumistani.


Toisessa unessa olin perheen isä. Rikollisjoukko piti perhettäni vankina talossa jossain syrjäkylällä. Lähdin yksin haulikon kanssa pelastamaan heitä.
Vastoin kaikkea todennäköisyyttä, tai sitten toimintaelokuvien lakien mukaisesti, sain heidät tapettua yksi kerrallaan ilman että perheenjäseneni haavoittuivat.
Viimeinen roisto oli huoneessa kahdestaan tyttäreni kanssa ties mistä syystä. Onneksi tyttö oli onnistunut yllättämään roiston ja iski tätä nyt toistuvasti veitsellä rintaan. Selitin hänelle että annahan nyt isin lopettaa tämä mies haulikolla, tarpeetonta kärsimystä emme suvaitse.
Mutta emme sittenkään pitäneet mitään kiirettä, katselimme verta vuotavaa ja kirkuvaa rosvoa hyvän tovin ennen kuin ammuin. Taisin ajatella että tytölle teki hyvää nähdä pahantekijänsä kärsivän vähän, vaikka tiesinkin että vaimoni ei olisi hyväksynyt moista ajatusta meiltä kummaltakaan.

En tiennyt piileskelikö roistoja vielä talon ympäristössä, joten latasin haulikon ja soitin hätänumeroon. Unissa puhelimella soittaminen on jostain syystä hyvin kömpelön tuntuista, ja kestikin jonkin aikaa että pääsin läpi. Pyysin lähettämään poliisit talolle. Ihan melkein muistan tien nimen, mutta en ihan.

Kaksi varasta

Uni kertoi kahdesta varkaasta. Toinen oli nuori ja toinen melkein keski-ikäinen. He olivat isä ja poika, vaikka eivät olleet biologista sukua.
Unen sävy oli hyvin ankea. Maailma oli likainen ja kylmä paikka, ja köyhät varkaat joutuivat tekemään kaikkensa vain pysyäkseen hengissä.
Varkailla oli yhteinen hattu. Kun tuota hattua piti päässään, maailman kurjuus ei näyttäytynyt yhtä hirveänä. Elämä oli helpompi sietää.
Vanhempi varas oli tottunut maailman kylmyyteen, ja antoi täten poikansa pitää hattua suurimman osan ajasta.
Mutta välillä tuli aika jolloin hän ei kestänyt enää itse, ja oli vaihdettava vuoroa. Poika ei joutunut olemaan pitkiä aikoja ilman hattua, mutta ne lyhyetkin hetket olivat hänelle hirveä kokemus.

Maya ja lohikäärmeet

Ensimmäisessä unessa oli Maya. Hän on eräänlainen kodinhenki täällä. Yksityiskohdat ovat enimmäkseen unohtuneet mielestäni koska sen jälkeen tuli niin paljon muita unia, mutta tämä uni liittyi jotenkin hänen hattuunsa. Laitoin sen päähäni, ja se mahtuikin hyvin vaikka on aivan liian pieni. Ja se teki minulle jotain, en osaa vielä sanoa mitä.
Muistan myös hohtavan M-kirjaimen.

Toisessa unessa olin taas vanhassa kotitalossa ja kasvatin siilejä pahvilaatikossa. Toisessa laatikossa oli muna josta sanottiin kuoriutuvan lohikäärmeen, mutta epäilin väitettä. Vaan sitten sieltä kuoriutuikin useita lohikäärmeitä. Useimmat olivat vielä ihan pieniä ja sokeita, mutta yksi oli isompi ja jo melkein lentokykyinen. Ymmärsin että tämän yksilön tehtävänä oli pitää huolta muusta pesueesta.
 Syötin lohikäärmeille siilejä. Mietin, mitä tapahtuisi kun siilit loppuvat, mutta sitten ymmärsin että voisin avata ikkunan jotta isompi lohikäärme voi käydä saalistamassa ulkona.
 Erään hyllyn päällä mönki jokin outo lisko. Normaalisti se olisi herättänyt minussa valtavasti mielenkiintoa, mutta nyt ajattelin vain että syötän senkin lohikäärmeille jos ruoka loppuu.

Muistan vielä hämärästi kolmannenkin unen. Sen tarina kertoi tytöstä joka kuoli, mutta tämän ystävät, toinen toistaan erilaisempia olentoja, odottivat häntä tuonpuoleisessa, ja niin he saattoivat yhdessä jatkaa matkaa. Heitä oli ehkä yhteensä neljä.
Unta seuratessa huomasin ajattelevani että tuonpuoleinen oli kuin jostain fantasiakirjasta omaksuttu, kas kun siellä ohjattiin sielut eri suuntiin "hyvien" tai "pahojen" tekojen mukaan, sekä vielä yhteen suuntaan joka oli "tasapainon" seuraajille. Keskimmäisen käytävän symbolina oli torni. Tämä jakaminen vaikutti minusta epäloogiselta, mutta olin pelkkä katsoja joten en protestoinut.
Tämän paikan virkailija kutsui ystäväjoukkoa nimellä joka oli heidän kotimaailmansa nimi, mutta en enää muista sitä. Hän mietti laittaisiko heidät hyvyyden vai tasapainon tielle, mutta päätyi sitten hyvyyteen. Kaikki ystävykset pääsivät samalle käytävälle.

Agentteja ja piknik

23. päivä bloggerissa oli jotain häikkää enkä pystynyt tallentamaan tekstejä. Kirjoitin kuitenkin unesta tuon päivän aamuna:

 

Ensin olin parin kaverin kanssa jossain tunnistamattomassa paikassa. Olisimme halunneet lähteä pois sieltä, mutta näimme ikkunasta että pihassa oli pari autoa joissa oli salaisia agentteja vahtimassa kavereitani.(tiesin jotenkin että eivät kuitenkaan minua vahtineet)

Etupenkeillä istui miespuolisia agentteja siviilipuvuissa, ja toisen auton takapenkillä oli Scullyn ikäinen nainen jolla oli liian isot aurinkolasit. Hänen näkemisensä herätti muiston että olen nähnyt hänet toisessakin unessa joskus.

Myöhemmin olin yksinäni piknikillä jossain. Paikka oli sangen tunnistettava, mutta en ihan varmuudella osaa sijoittaa sitä mihinkään valvemaailman osaan. Olin jonkun rakennuksen kulmalla. Minulla oli omenoita ja mehua.

Joku hyvin masentuneen näköinen vanha mies käveli ohitse, kohti rakennusta jonka varjossa olin. Tarjosin hänelle omenaa, ja hän ottikin sen vastaan mumisten samalla jotain miten omenasta ei ole mitään apua hänen tilanteessaan.

Hetken päästä kaksi teini-ikäistä tyttöä tuli paikalle ja istahtivat nurmikolle. Heillä oli jano, joten tarjosin mehua.
Sitten pahoittelin että joudun poistumaan, mutta minun täytyi kirjata muistiin unien yksityiskohdat etten unohda niitä. Heräsin pieneksi hetkeksi ja kirjoitin ylös "kaksi agenttiautoa, takapenkillä nainen, aurinkolasit, piknik, murheellinen mies, omena"

Herättyäni lopulta kokonaan muistiinpanojen lukeminen riitti että unet palautuivat mieleen. Muutoin olisin saattanut unohtaa ne, paitsi jos joku olisi sattunut lausumaan minulle jonkun näistä avainsanoista.

Toistuva ympäristö

Eräs tietty paikka toistuu unissani usein. Se oli mm. kahdessa aiemmassa junaan liittyvässä unessa, tosin nämä unet tapahtuivat maanalaisessa tunnelissa, ja ainoastaan intuitiivinen ymmärrys liitti tunnelin tähän nimenomaiseen ympäristöön.
Paikkaa on hankala kuvailla koska sillä ei ole minulle mitään selkeää merkitystä. Kaipa se on eräänlainen tienristeys, jonka läpi kuljen useimmiten yökävelyilläni.(mutta en päivä-)
En ajattelisi koko paikkaa lainkaan ellei se jostain syystä esiintyisi niin usein unissani.

Tällä kertaa ei ollut junaa ja olin maan pinnalla. Eikä paikka näyttänyt edes kovin paljoa samalta kuin valvemaailmassa, mutta taaskin vain tiesin että se oli sama paikka.
Tapahtumia en muista kovin tarkkaan. Tapasin jonkun ihmisen, jonkun johon ihastuin. Hyvin harvoin tapaan uni-ihastuksia enää toistamiseen, mikä on vähän surullista. Mutta se oli hyvä uni.

Toisessa unessa tänään oli juna, mutta en usko sen olleen tärkeä osa. Tällä kertaa se oli ainoastaan tapahtumaympäristö, ja olisi voinut yhtä hyvin olla vaikka kahvila. Muutenkin uni vaikutti sellaiselta selkeältä jota kuka tahansa voisi tulkita, se heijasteli erästä kokemustani ennakkoluuloisten ihmisten kanssa.