Unessa minä ja tyttöystäväni olimme junassa matkalla metsän halki. Ilta alkoi jo hämärtämään. Juna pysähtyi kesken kaiken, ja yhtäkkiä muistin mitä tulisi tapahtumaan. Tiesin että jos nousemme junasta ja kävelemme liian kauas, se jatkaa taas kulkuaan, mutta jos emme nouse, se jää vain pönöttämään paikoilleen. Tiesin myös että metsään jääminen tarkoittaisi että meidän on yövyttävä punaisessa myllyssä.
Nousimme junasta, enkä yllättynyt kun se lähti taas liikkelle. Yritimme juosta sitä kiinni, mutta turhaan. Tässä vaiheessa muistin hetken aikaa syvällä mielessäni että näen unta, ja tiesin että voisin kiskoa junan takaisin luoksemme, vaikka se luultavasti repisi koko unen kappaleiksi. Päätin kuitenkin olla tekemättä niin, sillä ajattelin että edessäoleva kokemus on jotain mikä täytyy kokea.
Punainen mylly seisoi keskellä harvaa metsää. Kenties tässä oli aikoinaan ollut alavaa maata ja mylly oli ollut kätössäkin. Nyt tiesin paikasta vain sen että sisällä piili jotain hirveää ja synkkää. Tyttöystäväni ei ollut lainkaan peloissaan.
Oli jo hyvin hämärää ja alue myllyn ulkopuolella oli täynnä varjoja. Poimin maasta puunpätkän ja olin vähällä hyökätä kaiken aikaa, sillä olin näkevinäni kaikkialla vihamielisiä olentoja, jotka kuitenkin osoittautuivat vain varjoksi.
Yhdessä vaiheessa unta kävin myllyn sisällä. Siellä oli pimeää, erotin vain jonkin laitteen keskellä huonetta, ja seiniä pitkin kiertävät portaat joista pääsi ylemmäs. Heti astuttuani ovesta sisälle korvani täyttivät hirveä kuiskailu ja painostava tunne, ja oli hankala ajatella selkeästi. Kuiskailu oli vähän samanlaista kuin tässä unessa.
Myöhemmin näimme jonkun uteliaan mutta vaarattomalta tuntuvan hahmon tornin pihamaalla, ja lähdimme seuraamaan sitä. Jatkoa en muista enää juurikaan, ja uni tuntui jo vaihtuneen toiseen.
Tulkintoja:
Kuten aina kohdatessani unissa jotain pelottavaa, en voi välttyä ajattelemasta asiaa siltä kannalta että ehkä pelkään vain koska en ymmärrä. Mitä tahansa myllyssä sitten olikin, se ei välttämättä ollut pahantahtoista, vaan ainoastaan yritti saada minuun kontaktia. Tätä vaikutelmaa vahvisti sekin, että tyttöystävääni ei pelottanut lainkaan.
Junaraide kiinnostaa myös. En ole kirjoittanut tänne ylös kaikkia uniani joissa on ollut juna, mutta luulen että pystyisin jo tässä vaiheessa piirtämään linjan missä unien junaraiteet kulkevat suhteessa valvemaailmaan. Tämän unen lopussa olin nimittäin tunnistavinani maisemia.
Saturday, 12 March 2011
Thursday, 17 February 2011
Mörkö
Näin tämän unen pari yötä sitten, mutta se palautui taas mieleeni viime yönä, kun kuljin toisen uneksijan samoissa maisemissa ja selitin aiemman unen tapahtumia.
Uni sijoittui jälleen kerran entiseen kotikylääni. Juoksin nopeaa vauhtia erästä syrjäistä hiekkatietä pitkin, eikä ollut tietoakaan unessa yleensä esiintyvästä juoksemisen vaikeudesta.
Tulin risteykseen jossa hiekkatie yhdistyi kylätiehen ja jatkon juoksemista. Kannoin selässäni säkkiä, mutta en tiedä mitä siinä oli.
Eräs tuolta kylältä tuttu pariskunta käveli vastaan ja tervehdin heitä ohi juostessani. Mietin mahtoivatko he tunnistaa minua kaikkien näiden vuosien jälkeen, mutta ainakin he tervehtivät takaisin. Tiellä kulki myös paljon lapsia jotka olivat kaikki enimmäkseen samannäköisiä. Oletin että he olivat tuon pariskunnan lapsia, mutta jälkeenpäin ajatellen he ehkä edustivat tuon kylän seuraavan polven asukkaita. Haluan ajatella että tuo kylä elää yhä, eivätkä kaikki vain vanhene tai muuta pois isoihin kaupunkeihin.
Saavuin hiekkahautana tunnetun alueen reunalle, joka on unimaailmassa jo kokonaan eri ympäristö. En mennyt avoimelle hiekkahaudalle, vaan jäin metsän varjoon. Kurkkuani kuivasi juoksemisen jäljiltä ja join vettä. Heräsin tässä vaiheessa hetkeksi juodakseni, mutta en ollut muistanut ottaa vesipulloa sängyn vierelle. Nukahdin taas ja uni jatkui keskeytyksettä, ja janoni oli tyydytetty.
Tässä vaiheessa minulle valkeni ajatuksia jotka liittyivät tuon nimenomaisen unen maailmaan. Olin Mörkö.
En tiedä tarkkaan mitä se tarkoittaa. Tiedän vain että minun kuului hiippailla varjoissa. Metsä oli pimeä, ja olen usein pelännyt siellä, niin unissa kuin valveillakin lapsuudessani. Mutta nyt minua ei pelottanut, sillä nyt tuo pimeys oli minun pimeyttäni, ja juuri sitä oli olla Mörkö. Hyppäsin mättäälle ja sulauduin pimeyteen.
Myöhemmin, herättyäni taas pari kertaa tässä välissä, olin jo toisessa unessa mutta yhä tuolla samalla paikalla. Tällä kertaa seuranani oli tyttö, minua muutaman vuoden nuorempi, jota koulutin Möröksi. Opetin kuinka metsässä liikutaan ja kuinka kadotaan varjoihin.
Olennaisena osana koulutusta hänen piti myös kantaa laukkuja joissa oli raskaita metallikuulia. Tarkoituksena oli kaiketi kohottaa kuntoa. Unessa selitin tämän jotenkin sillä tavalla, että hänen täytyisi päästä varjoihin "jo ensimmäisellä loikalla".
Tyttö ei muistuttanut ketään tuntemaani henkilöä. Hän saattoi olla osa alitajuntaani jonka olen kohdannut unissa aiemminkin, mutta kasvot eivät jääneet mieleen, enkä kuullut hänen nimeään.
Syystä tai toisesta en jaksanut kirjoittaa unta ylös vielä eilen, kunnes sitten viime yön unessa liikuin erään toisen uniblogin pitäjän kanssa hiekkahaudan alueella, ja selostin tarkkaan tuon mörköunen.
Siinä unessa hiekkahauta oli täynnä rakennuksia, ikivanhoja ymmärtääkseni, ja ehkä tuttuja toisista unista. Siellä oli rakennusmiehiä jotka olivat täyttä vauhtia purkamassa näitä rakennuksia, ja se täytti minut surulla ja vihalla. Suunnittelin sabotoivani rakennustöitä jotenkin, mutta en tiennyt miten.

Wednesday, 26 January 2011
Kätketty linnoitus
Uni alkoi erään kerrostalon rappukäytävästä. Joitakin sukulaisiani oli paikalla, ja he olivat hakkaamassa auki lattiaan kätkettyä luukkua, jonka alta paljastuivat pimeään johtavat portaat. Toinenkin luukku avattiin, ja sieltä paljastui kynttilöitä. Sytytin muutaman, ja ojentelin niitä ihmisille.
Lähdimme kulkemaan vanhoja kiviportaita alaspäin. Seinillä oli toisinaan kuvia valtavista, järkälemäisistä hahmoista, jotka toivat mieleen Shadow of the Colossus -pelin eponyymiset kolossit. Ohitimme joitakin ovia jotka eivät avautuneet. Ovet olivat suuria, mutta toisaalta aivan normaalin kokoisia keski-aikaiseen linnoitukseen, jollaiseksi luolan nyt uskoin, vaikka en tiedä miksi. Suljetut ovet jäivät kiinnostamaan minua tavattoman paljon, mutta en saanut tietää mitä niiden takana oli.
Jossakin vaiheessa kohtasimme puurakenteita, aivan kuin laivan osista rakennettuja. Löysimme kulta-aarteen, jonka uskoimme kuuluneen merirosvolle. Oli myös valtava ahjo ja palkeet. Ahjossa oli yhä hehkuva hiillos, mutta en osannut pitää sitä omituisena, koska uni oli käymässä muutenkin kevyeksi. Tavallaan tämä oli jo eri unta, kuin se missä vasta laskeuduimme portaita.
Emme myöskään olleet enää maan alla, vaan näin ikkunoita joista näkyi kerrostalon pihalle. Ymmärsin että osa luolasta ulottui itse kerrostaloon, taitavasti kätkettynä asuntojen väliin, ja ikkunat oli asennettu jotta ulkopuolelta ei huomaisi mitään epäilyttävää tyhjää kohtaa.

Tuesday, 18 January 2011
Barbaareja ja hevosia
Unessa esiintyi eri maiden barbaariheimoja, joilla kaikilla oli oma tietynlainen pukeutuminen ja jokin suosikkiase. Muuan hahmoni, Tarmo Verenhukka, oli barbaarien joukossa, ja hän kuului kirveitä suosivaan heimoon, vaikka kirjoitankin hänet miekan kanssa. Heimot eivät olleet hyvissä väleissä keskenään.
Myöhemmin eräässä toisessa unessa pakenin sotaa. Talutin hevosta juostessani, tai oikeastaan työnsin sitä edelläni kuin se olisi ollut auto josta on tankki tyhjänä. Sitten keksin että hevosella voi ratsastaakin.
Satulaa ei ollut, makasin vain hevosen selässä ja pidin sen kaulasta kiinni. Se totteli hämmästyttävän hyvin ohjausta, ja meni sinne minne halusinkin.
Myöhemmin, kokonaan toisessa unessa, istuin kuistilla juomassa teetä seuranani joku joka tuon unen maailmassa oli vaimoni, sekä joku hienosti pukeutunut ja hermostuttava kaveri josta emme kumpikaan oikein pitäneet.(ainakaan unen maailmassa. näin jälkeenpäin pidän kyllä.) Kerroin tuosta tottelevaisesta hevosesta, ja tuo lipevä kaveri muistutti minua että hevoset eivät ole luonnostaan sellaisia, vaan tottelevaisuus oli todennäköisesti julman koulutuksen seurausta. Hän painotti asiaa jollakin hunneihin liittyvällä kertomuksella, mutta en muista kuinka se kuului.

Sunday, 16 January 2011
Toinen uneksija
Olin metsässä, tutussa uniympäristössä joka perustuu vahvasti erääseen vanhan kotikyläni alueeseen. Pieni metsäpläntti koulurakennuksen vieressä, paljon polkuja. Unessa alue on tietysti aina paljon suurempi.
Oli yö ja hiippailin poluilla. Olin hetkeä aikaisemmin ollut liikkeellä tyttöystäväni kanssa, mutta sitten olin kävellyt edelle ja nyt etsin häntä.
Näin taskulampun valon edessäpäin, ja ajattelin että se on hän. Jäin kiven taakse piiloon, ja valon tullessa kohdalle hyppäsin esiin. Mutta tulija olikin minulle vieras, säikähtäneen näköinen kalju, alaston mies. Hän sanoi jotain seuraavaa (hyvin vapaasti suomentaen) "Tämä paikka on tänään vilkas."
En muista tarkkoja sanoja, mutta suunnilleen noin hän sanoi. Vilkas, tai kiireinen, tai jotain, hän tarkoitti että ihmisiä oli liikkeellä paljon. Hän oli myös peloissaan.
Vastasin jotain epämääräistä ja lähdin eteenpäin. Myöhemmin löysin tyttöystäväni, ja sen jälkeen olimme molemmat eri unessa, jossa luulin olevani valveilla. Kerroin unestani, ja ajattelin tuota kaljua miestä. Mietin että ehkä hän oli toinen uneksija joka oli eksynyt samaan unimaailmaan kanssani. Ja että ilmestymiseni kiven takaa saattoi olla hänelle samanlainen järkyttävä kokemus kuin mitä itse toisinaan unissa koen. Minä en tarkoittanut hänelle pahaa, eivätkä välttämättä minua pelotelleet olennot omissa unissanikaan ole olleet pahantahtoisia.

Thursday, 13 January 2011
Terra Umbrum
Tutkin monimutkaista vuoren sisään rakennettua kompleksia. Se saattoi mahdollisesti olla kaivos, tai sitten ei. Unen loppupuolella ymmärsin että paikkaa kutsuttiin nimellä Terra Umbrum, tosin minulla ei ole hajuakaan mitä se tarkoittaa.
Enimmän osan ajasta vietin junassa joka kulki vain edestakaisin yhtä tunnelinpätkää. Asemia oli muistaakseni viisi, ja ensimmäisen aseman nimi oli jostain syystä Koti.
Junassa oli turvallista olla, koska tykkäsin pysyä liikkeessä. Olin ehkä aiemmin käynyt syvemmällä luolissa, koska minulla oli hämäriä muistikuvia käytävien järjestyksestä(ainakin yksi käytävä kulki samansuuntaisesti junaraiteen kanssa), mutta enää en halunnut mennä sinne.
Yhdessä vaiheessa juna alkoi liikkumaan itsestään, mikä huolestutti minua. Olin tuolloin Koti-asemalla. Jälkeenpäin ajatellen joku saattoi ehkä tilata junan jollain toisella asemalla, mutta en tullut ajatelleeksi sitä unen aikana. Olisinkin luultavasti kauhistunut.
Pystyin joka tapauksessa pysäyttämään junan väliaikaisesti asemalle. Tein näin kakkosaseman kohdalla, jossa oli uloskäynti, ja juna jatkoi yksin matkaansa kohti ketä hyvänsä kuka sen oli kutsunut.
Lyhyen käytävänpätkän jälkeen pääsin ulos päivänvaloon. Alue oli karu ja kallioinen kaivanto, ja oviaukon edustalla oli muovikankaasta ja laudoista kasattuja hätäisiä seiniä, joiden tarkoitus ei kuitenkaan tuntunut olevan estää liikkumista. Ehkä ne olivat vain näkösuojana.
Tässä vaiheessa joku mies yritti estää minua kävelemästä seinien ulkopuolelle, ja suostutella palaamaan takaisin sisään. Paitsi että hän ei ollut tosissaan. Siihen liittyi jotain käsittämätöntä unilogiikkaa: oikeasti hän ei halunnut minun palaavan sisälle, mutta hän yritti kai todistaa jotain pointtia, ehkä saada minut myöntämään että tuo luolasto oli kauhistuttava.
Ja niin se olikin. Junassa en ollut tiennyt tai muistanut sitä, mutta tässä vaiheessa yhtäkkiä tiesin että Terra Umbrumina tunnettu paikka oli todella pelottava, ja että se oli ajanut useita ihmisiä itsemurhiin.(hirttäytymään, sanoivat muistikuvani.) Muistissani vilisi sekalaisia kuvia osin ruosteen peittämistä ruumiista. (Silent Hill lienee vaikuttanut, vaikka en osaa vetää suoraa yhteyttä mihinkään.)
Yritin selittää miehelle että tajuan kyllä, vaahtoaminen ei ollut tarpeen. Ymmärsin että hän oli itsekin tolaltaan. Valikoin sanani jotenkin seuraavasti: "Terra Umbrum on monien ihmismielien tuote. On ymmärrettävää että yhdelle mielelle on hyvin vaikeaa purkaa sitä."
En tiedä miksi sanoin noin.

Saturday, 6 November 2010
Kissa ja hevonen
Olin matkalla kauppaan. Ostoskeskuksen lasiovien luona värjötteli kissanpentu. Se yritti tulla sisään kun avasin oven. Ensin yritin estää, mutta sitten päästin sen lopulta sisälle.
Ostoskeskuksessa oli monta uloskäyntiä, ja kaikkien niiden luota johtivat kiviportaat ylöspäin. Näiden portaiden yläpäässä oli lisää kissoja, ja ajattelin että ehkä tuo kissanpentu oli matkalla tapaamiseen näiden isojen kissojen kanssa.
Mutta kun pentu pääsi lauman luokse, muut kissat hyökkäsivät sen kimppuun ja alkoivat raadella sitä. Menin pelastamaan pientä kissaa, revin isompia pois ja hakkasin ja potkin. Lopulta sain kissanpennun pelastettua, ja se vaikutti naarmuttomalta. Yksi isommista kissoista ontui nyt pahasti, ja minulle tuli paha olo ajatellessani että minä sain sen aikaan.
Mietin kovasti mitä tekisin kissan kanssa. Lähdin toista uloskäyntiä kohti, se oli uskoakseni pohjoinen.(tai ainakin aiemmin käyttävääni ovea vastapäätä)
Avasin oven ja laskin kissan ulos. Hetken päästä hevonen tepsutteli paikalle, ja se ja kissa lähtivät rinta rinnan kävelemään pois päin.
Olin hyvin arkisessa unimaailmassa enkä tiennyt uneksivani, joten tuo tapahtuma oli minusta tietysti erittäin kummallinen. Mutta se oli hellyyttävä myös. Arvelin että juuri hevosen luokse kissan oli täytynytkin päästä.

Subscribe to:
Posts (Atom)