Näin paljon unia ja henkilöitä. En millään muista kaikkia.

Tämän ensimmäisen unen olisin kai unohtanut, ellen olisi jossain vaiheessa kirjoittanut muistiin sanaa "hautajaiskulkue". Sen lukeminen palautti unen taas mieleeni.
Jonkinlaista hautajaiskulkuetta siis tarkkailin. He olivat hyvin kaukana, mutta näin heidät halutessani yhtä selvästi kuin jos olisin kiikareita käyttänyt. Maailma oli jonkinlainen räme.
Kulkueen jäsenet olivat ihmistä muistuttavia olentoja, jotenkin karikatyyrimäisiä ja oudon muotoisia. Jotkut olivat vihreitä.
Paitsi että näin heidät kaukaa aivan selvästi, kykenimme myäs juttelemaan puheäänellä. Keskustelukumppanini äänessä ei ollut surua, eikä hautajaistilaisuus muutenkaan vaikuttanut erityisen masentavalta.

Yhden unen tarinaa en muista, mutta yhdessä vaiheessa eräs nainen makasi avoimessa ruumisarkussa. Hän oli kalpea, tai oikeastaan sinertävä, mutta ei kuollut, enkä tiedä miksi hän oli arkussa.
Arkku saattoi olla jossain vaunuissa. Tarkoituksena oli ehkä saattaa hänet turvaan. Miljöö oli hyvin maalaismainen.
Joku mies lähestyi arkkua epäileväisenä. Hän raotti naisen silmäluomia. Silmät olivat aivan valkoiset, ja samassa koko uni hukkui voimakkaaseen ääneen ja eräänlaiseen vääryyden tunteeseen. Heräsin ja tuo tunne aaltoili vielä voimakkaana kehossani, se tuntui inhottavalta.
Samantapainen tunne on usein painajaisista herätessä, mutta tämä oli jollakin tapaa erilainen.

Kolmannessa unessa olin lumen saartamassa pikkukaupungissa. Joukko ihmisiä oli joutunut outojen susiolentojen raatelemaksi, ja jostain syystä minua syytettiin murhista.
Sain vaikutelman että kaupungin asukkaat tiesivät hyvin ihmissusien olemassaolosta, mutta siitä vaiettiin eikä selityksiäni edes kuunneltu oikeudessa.
Onnekseni kaupungissa oli käymässä toinenkin ulkopuolinen joka ryhtyi puolustajakseni, ja yhdessä saimme tuomiota lykättyä istunnosta toiseen, vaikka kaikki muut olivat meitä vastaan.
Muistan puolustajastani että hän oli mies ja hänellä oli pyöreät silmälasit.

Olin lohikäärme.

Minulla oli paljon jälkeläisiä, he olivat kaikki eri värisiä ja -muotoisia. He olivat juuri lähdössä matkaan pois kotoa, innokkaina näkemään maailmaa. Puhuin heille ja he pysähtyivät.
"Te olette lohikäärmeitä, teillä tulee olemaan vihollisia."

Sanoin että heidän tulee lähettää omat jälkeläisensä pois heti kun nämä ovat tarpeeksi vanhoja tulemaan toimeen omillaan. Koska muuten heidän vihollisensa voisivat koitua nuorempienkin tuhoksi. He olivat hämmentyneitä ja peloissaan sanoistani, kaikki paitsi yksi. Hän katsoi minua tiukasti ja ymmärsi mistä puhuin.

Jokin oli tulossa tuhoamaan minut. Mutta näin tämän unen ikäänkuin käänteisessä aikajärjestyksessä. Uni alkoi siitä kun viholliseni tuli, ja sen jälkeen olin menneisyydessä lähettämässä pienokaisia pois. En osaa selittää.
Toivon että he ottivat neuvostani vaarin, ja että viholliseni ei saanut heitä.

Juna ja Morpork

Taas sama juna kuin eräässä aiemmassa unessa josta kerroin. Odotin samassa tunnelinmutkassa junan hidastumista jotta voisin hypätä kyytiin.
Mukanani oli myös eräs minulle hyvin läheinen ihminen, jota kuitenkin näen unissa äärimmäisen harvoin. En edes muista milloin viimeksi. Pelkäsin että hän vahingoittaisi itsensä, ja yritin parhaani mukaan neuvoa miten junan kyytiin hypätään. Vasta nyt hereillä muistan että hän itse asiassa tuntee junat paljon paremmin kuin minä.

Myöhemmin samana päivänä toisessa unessa. Lempikohtaukseni Sormusten Herrasta, matka Morian halki. Tosin tässä unessa siitä käytettiin jostain syystä nimeä Morpork. (Ei sentään Ankh-Morpork.)
Uni oli varsin pinnallista. Olin melkein hereillä, ja tunsin sängyn ja lakanan ympärilläni, mutta silti näin unen kirkkaasti kuin elokuvan.

Jossain vaiheessa kaikki muut hahmot olivat hävinneet, ja jäljellä oli vain minä(irrallisena hahmona), ja minä katsojana. Olimme siis kaksi eri henkilöä.
Ulkopuolinen minä halusi mennä pyykkituvalle(muistan ajatelleeni sitä ennen päiväunille vaipumista) joten lähdin opastamaan häntä.
Matka kulki outojen kellarikäytävien kautta. Portaat olivat puuta, selvää ihmiskäsityötä, eli nyt oltiin kaukana Sormusten Herran maailmasta.
Paikat näyttivät hyvin tutuilta! Kuljimme monen kellaritason ohi joista jokaisen päässä oli aina portaat alemmas. Ja lähes jokainen taso herätti tällaisen tuttuuden tunteen.
Tunsin myös että jokainen taso oli peräisin eri ajasta ja paikasta.

Viimeiset portaat olivat pinkin tai purppuran värinen sateenkaari joka laskeutui taivaalta. Taivas oli harmaan pilvikerroksen peitossa, ja alhaalla oli tasaista ja kylmän näköistä. Ehkä sumua, en muista tarkkaan.
Täällä saattoi olla myös muutama aurinkotuoli, tai sitten jokin muu seikka vihjasi että tämä paikka oli naapuritalon piha jossa istuin hetki ennen päiväunille menoa. Jos oli, niin tämäkin oli ikäänkuin "verhottu", samoin kuin kellaritasot, koska mahdollisia aurinkotuoleja lukuunottamatta mikään ei viitannut tuttuun paikkaan. Ainoastaan se tunne.

Näin vielä lukuisia unia tämän jälkeen, mutta en muista enää kaikkia.

Tämän unen alkua on hankala määrittää. Se ei ollut yhtenäinen, vaan koostui useista peräkkäisistä unista, kuitenkin niin että tietoisuuteni säilyi unesta toiseen.

Tämä osuus josta nyt kirjoitan alkoi, kun aiemman unen tarinassa olin etsimässä jotakuta rikollista.
Maailma hahmottui minulle suurena karttana tai satelliittikuvana. Valkeat pisteet esittivät etsimäni henkilön mahdollisia sijaintipaikkoja.
Tähän liittyi jokin monimutkainen logiikka jota en enää osaa tarkkaan selittää. Etsittyni vältteli tiettyjä alueita sen mukaan mistä arveli minun(/meidän?) etsivän häntä. Jotenkin minun olisi pitänyt tätä logiikkaa seuraten pystyä päättelemään hänen todennäköisin sijaintipaikkansa.

Oheinen kuva on etelä-Afrikan rannikolta. Merkkasin valkoisella ympyrällä paikan josta unessa päätin ryhtyä etsimään vihollistani.(jos tämä nyt oli vihollinen, en oikeastaan tiedä miksi etsin häntä. ehkä olin poliisi. ikävä ajatus.)


Siellä saattoi olla öljynporauslautta tai vastaava, en tiedä. Jotenkin vain pääsin maan alle. Ja tässä vaiheessa siirryin unesta toiseen.

Minä ja pari kaveria kävelimme pimeää käytävää. Yhden kaverin tunnistan valve-elämästä, muita en muista.
Oli pimeää ja käytävä oli täynnä romua. Pelkäsin. Meillä oli jonkinnäköiset taskulamput, mutta niiden valo oli heikkoa.
Käytävän päässä oli pöytä, sekin täynnä romua. Pöydällä oli myös radio.

Muistikuvani ovat nyt vähän hajanaiset. Olisi pitänyt alkaa kirjoittamaan heti unen nähtyäni, mutta jatkoin nukkumista vielä pitkän aikaa sen jälkeen. Kerron niin hyvin kuin muistan.
Uskoakseni joku meistä korjasi radion ja sieltä alkoi kuulumaan musiikkia. Unen radio saattoi pohjautua elokuvaan Terminator - Salvation, jonka katsoin pari päivää sitten.

Käytävä aukeni huoneeksi vasemmalla.(voisin piirtää kartan mutta en jaksa) Siellä oli ikivanha televisio joka kuitenkin meni päälle. Sieltä tuli jokin tv-sarja. Katsoin kelloani ja se oli 21:00. (valvemaailmassa kello taisi olla jotain 12:00 - 15:00 väliltä)

Levottomuuteni kasvoi ja halusin päästä lähtemään. Lähtiessämme radio jäi päälle, ja käskin kaveria sammuttamaan sen, mutta meillä kaikilla oli kiire ja lähdimme pois.
Tulimme maan pinnalle eräässä tunnistamassani paikassa kaupungissa jossa asun.(eli siis hyvin kaukana etelä-Afrikasta)
Tässä vaiheessa ymmärsin että tuo paikka oli vanha kaivos, ja se oli jotenkin yhteydessä erääseen toiseen paikkaan josta olen usein nähnyt unia.(ja jonka myös tunnen valvemaailmassa)
Eräässä aiemmassa unessa tuo paikka oli hylätty mielisairaala. Kirjoitan siitä joskus. Se oli hyvin ahdistava uni.

"A living device, the light of my life yeah"

Koska nyt ei ole muuta tekemistä(valhe, pitäisi mm. siivota mutta en jaksa) niin kirjoitan muistiin yhdestä toisesta unesta jonka näin kerran valvottuani oikein pitkään. Se oli minulle erityisen merkityksellinen vaikka en muistakaan siitä kovin paljoa.

Unen maailmassa kaikki rakentelivat jonkinlaisia robotteja. Tosin sana ei ollut robotti, vaan jokin outo konetta tai koneistoa muistuttava sana, luultavasti en osaisi lausua sitä unen ulkopuolella vaikka muistaisinkin.
Tämä uni oli todennäköisesti saanut vaikutteita Girl Genius nimisestä nettisarjakuvasta. Sarjakuvassa keinotekoisesti luoduista elämänmuodoista käytetään nimitystä construct.

En muista unesta juuri mitään yksityiskohtia. En muista edes miltä koneet tai ihmiset näyttivät. Tarina oli sangen pitkä, ja se liittyi näiden koneiden rakentamiseen. Jotkin monimutkaiset asiat määrittelivät sen kenelle koneet olivat uskollisia.
Minulla on mielikuva että paljon asioita ehti tapahtua, mutta en muista kuin hyvin pieniä, hämäriä yksityiskohtia, joista en saa kasattua kokonaista kuvaa.

Vaan unen loppu jäi mieleeni. Olin jo heräämässä, silmät melkein auki ja puoliksi takaisin kotonani, kun kuulin koneiden puhuvan vielä kerran. "Me olemme joka tapauksessa uskollisia sinulle."

Muutama päivä sitten ollessani juuri nukahtamassa ajattelin erästä ihmistä, ja mieleeni tuli tuollainen kuvio. En muista ajatuksia sen tarkemmin enää. Se vain tuntui tärkeältä ja kävin piirtämässä sen tietokonepöytään ennen kuin nukahdin.
Kulma saattoi olla vähän erilainen, en muista tarkkaan.

Kadonneet ihmiset

Kun valvon oikein pitkään ja yritän sitten nukahtaa ilman unilääkettä, tulee näitä todella omituisia unia.

Olin jonkin sortin rikosetsivä tutkimassa tapausta. Uni enehti välähdyksinä eteenpäin. Yhdessä vaiheessa seisoin jonkun talon edessä, ja herra etsivä ajatteli(minä en siis ollut hahmon kontrollissa tässä vaiheessa), että siinäpä on mahdollisimman viattoman näköinen talo, viimeinen paikka jossa kukaan voisi epäillä rikosta tapahtuvan.
Seuraavassa välähdyksessä olin päässyt ovesta sisälle. Kaksi keskenään identtistä herttaista mummelia tervehti minua ja tarjoilivat kahvia. He höpöttivät jatkuvasti kaikkea joutavaa siitä miten "kivaa on asua täällä" ja "elämä on mukavaa". Ymmärsin että talo oli jonkinlainen kommuuni. Ymmärsin myös kaksi muuta seikkaa ihan yhtäkkiä.
1) Nuo eivät olleet mitään mummeleita. He olivat jostain syystä valepuvuissa.
2) Kahvi oli myrkytettyä.

Istuin pöytään ja teeskentelin juovani kahvia, yrittäen samalla pitää keskustelua yllä ja tarkkailla valemummojen reaktioita. Kohta alkaisin teeskennellä pahoinvointia, kuin myrkky vaikuttaisi. Sitten huomasin liikettä pöydällä jonkun paperin päällä.
Siinä oli kutistettuja ihmisiä, tuskin muurahaisen kokoisia. Muistin nyt että tutkimani tapaus liittyy kadonneisiin ihmisiin, ja tässähän he olivat.
Yritin varovasti tarttua paperiin, mutta valemummot olivat lähteneet tekemään hälytystä ja huoneessa oli niin hirveä hulina että ilmavirta pyyhkäisi pikkuihmiset tiehensä.
Välähdys eteenpäin, ja taas kerran esittäytyy yksi lempihahmoistani Aku Ankasta, nimittäin Musta Pekka. Hän pakenee ja on jostain syystä päättänyt ampua haulikolla mahdollisimman montaa silminnäkijää mennessään.
Seuraava välähdys ja Pekka kaasuttaa autolla karkuun, jonkun parrakkaan hepun karjuessa vihaisesti hänen peräänsä.