Kätketty linnoitus

Uni alkoi erään kerrostalon rappukäytävästä. Joitakin sukulaisiani oli paikalla, ja he olivat hakkaamassa auki lattiaan kätkettyä luukkua, jonka alta paljastuivat pimeään johtavat portaat. Toinenkin luukku avattiin, ja sieltä paljastui kynttilöitä. Sytytin muutaman, ja ojentelin niitä ihmisille.

Lähdimme kulkemaan vanhoja kiviportaita alaspäin. Seinillä oli toisinaan kuvia valtavista, järkälemäisistä hahmoista, jotka toivat mieleen Shadow of the Colossus -pelin eponyymiset kolossit. Ohitimme joitakin ovia jotka eivät avautuneet. Ovet olivat suuria, mutta toisaalta aivan normaalin kokoisia keski-aikaiseen linnoitukseen, jollaiseksi luolan nyt uskoin, vaikka en tiedä miksi. Suljetut ovet jäivät kiinnostamaan minua tavattoman paljon, mutta en saanut tietää mitä niiden takana oli.

Jossakin vaiheessa kohtasimme puurakenteita, aivan kuin laivan osista rakennettuja. Löysimme kulta-aarteen, jonka uskoimme kuuluneen merirosvolle. Oli myös valtava ahjo ja palkeet. Ahjossa oli yhä hehkuva hiillos, mutta en osannut pitää sitä omituisena, koska uni oli käymässä muutenkin kevyeksi. Tavallaan tämä oli jo eri unta, kuin se missä vasta laskeuduimme portaita.
Emme myöskään olleet enää maan alla, vaan näin ikkunoita joista näkyi kerrostalon pihalle. Ymmärsin että osa luolasta ulottui itse kerrostaloon, taitavasti kätkettynä asuntojen väliin, ja ikkunat oli asennettu jotta ulkopuolelta ei huomaisi mitään epäilyttävää tyhjää kohtaa.

Barbaareja ja hevosia

Unessa esiintyi eri maiden barbaariheimoja, joilla kaikilla oli oma tietynlainen pukeutuminen ja jokin suosikkiase. Muuan hahmoni, Tarmo Verenhukka, oli barbaarien joukossa, ja hän kuului kirveitä suosivaan heimoon, vaikka kirjoitankin hänet miekan kanssa. Heimot eivät olleet hyvissä väleissä keskenään.

Myöhemmin eräässä toisessa unessa pakenin sotaa. Talutin hevosta juostessani, tai oikeastaan työnsin sitä edelläni kuin se olisi ollut auto josta on tankki tyhjänä. Sitten keksin että hevosella voi ratsastaakin.
Satulaa ei ollut, makasin vain hevosen selässä ja pidin sen kaulasta kiinni. Se totteli hämmästyttävän hyvin ohjausta, ja meni sinne minne halusinkin.

Myöhemmin, kokonaan toisessa unessa, istuin kuistilla juomassa teetä seuranani joku joka tuon unen maailmassa oli vaimoni, sekä joku hienosti pukeutunut ja hermostuttava kaveri josta emme kumpikaan oikein pitäneet.(ainakaan unen maailmassa. näin jälkeenpäin pidän kyllä.) Kerroin tuosta tottelevaisesta hevosesta, ja tuo lipevä kaveri muistutti minua että hevoset eivät ole luonnostaan sellaisia, vaan tottelevaisuus oli todennäköisesti julman koulutuksen seurausta. Hän painotti asiaa jollakin hunneihin liittyvällä kertomuksella, mutta en muista kuinka se kuului.

Toinen uneksija

Olin metsässä, tutussa uniympäristössä joka perustuu vahvasti erääseen vanhan kotikyläni alueeseen. Pieni metsäpläntti koulurakennuksen vieressä, paljon polkuja. Unessa alue on tietysti aina paljon suurempi.

Oli yö ja hiippailin poluilla. Olin hetkeä aikaisemmin ollut liikkeellä tyttöystäväni kanssa, mutta sitten olin kävellyt edelle ja nyt etsin häntä.
Näin taskulampun valon edessäpäin, ja ajattelin että se on hän. Jäin kiven taakse piiloon, ja valon tullessa kohdalle hyppäsin esiin. Mutta tulija olikin minulle vieras, säikähtäneen näköinen kalju, alaston mies. Hän sanoi jotain seuraavaa (hyvin vapaasti suomentaen) "Tämä paikka on tänään vilkas."
En muista tarkkoja sanoja, mutta suunnilleen noin hän sanoi. Vilkas, tai kiireinen, tai jotain, hän tarkoitti että ihmisiä oli liikkeellä paljon. Hän oli myös peloissaan.

Vastasin jotain epämääräistä ja lähdin eteenpäin. Myöhemmin löysin tyttöystäväni, ja sen jälkeen olimme molemmat eri unessa, jossa luulin olevani valveilla. Kerroin unestani, ja ajattelin tuota kaljua miestä. Mietin että ehkä hän oli toinen uneksija joka oli eksynyt samaan unimaailmaan kanssani. Ja että ilmestymiseni kiven takaa saattoi olla hänelle samanlainen järkyttävä kokemus kuin mitä itse toisinaan unissa koen. Minä en tarkoittanut hänelle pahaa, eivätkä välttämättä minua pelotelleet olennot omissa unissanikaan ole olleet pahantahtoisia.

Terra Umbrum

Tutkin monimutkaista vuoren sisään rakennettua kompleksia. Se saattoi mahdollisesti olla kaivos, tai sitten ei. Unen loppupuolella ymmärsin että paikkaa kutsuttiin nimellä Terra Umbrum, tosin minulla ei ole hajuakaan mitä se tarkoittaa.

Enimmän osan ajasta vietin junassa joka kulki vain edestakaisin yhtä tunnelinpätkää. Asemia oli muistaakseni viisi, ja ensimmäisen aseman nimi oli jostain syystä Koti.
Junassa oli turvallista olla, koska tykkäsin pysyä liikkeessä. Olin ehkä aiemmin käynyt syvemmällä luolissa, koska minulla oli hämäriä muistikuvia käytävien järjestyksestä(ainakin yksi käytävä kulki samansuuntaisesti junaraiteen kanssa), mutta enää en halunnut mennä sinne.
Yhdessä vaiheessa juna alkoi liikkumaan itsestään, mikä huolestutti minua. Olin tuolloin Koti-asemalla. Jälkeenpäin ajatellen joku saattoi ehkä tilata junan jollain toisella asemalla, mutta en tullut ajatelleeksi sitä unen aikana. Olisinkin luultavasti kauhistunut.
Pystyin joka tapauksessa pysäyttämään junan väliaikaisesti asemalle. Tein näin kakkosaseman kohdalla, jossa oli uloskäynti, ja juna jatkoi yksin matkaansa kohti ketä hyvänsä kuka sen oli kutsunut.

Lyhyen käytävänpätkän jälkeen pääsin ulos päivänvaloon. Alue oli karu ja kallioinen kaivanto, ja oviaukon edustalla oli muovikankaasta ja laudoista kasattuja hätäisiä seiniä, joiden tarkoitus ei kuitenkaan tuntunut olevan estää liikkumista. Ehkä ne olivat vain näkösuojana.

Tässä vaiheessa joku mies yritti estää minua kävelemästä seinien ulkopuolelle, ja suostutella palaamaan takaisin sisään. Paitsi että hän ei ollut tosissaan. Siihen liittyi jotain käsittämätöntä unilogiikkaa: oikeasti hän ei halunnut minun palaavan sisälle, mutta hän yritti kai todistaa jotain pointtia, ehkä saada minut myöntämään että tuo luolasto oli kauhistuttava.
Ja niin se olikin. Junassa en ollut tiennyt tai muistanut sitä, mutta tässä vaiheessa yhtäkkiä tiesin että Terra Umbrumina tunnettu paikka oli todella pelottava, ja että se oli ajanut useita ihmisiä itsemurhiin.(hirttäytymään, sanoivat muistikuvani.) Muistissani vilisi sekalaisia kuvia osin ruosteen peittämistä ruumiista. (Silent Hill lienee vaikuttanut, vaikka en osaa vetää suoraa yhteyttä mihinkään.)

Yritin selittää miehelle että tajuan kyllä, vaahtoaminen ei ollut tarpeen. Ymmärsin että hän oli itsekin tolaltaan. Valikoin sanani jotenkin seuraavasti: "Terra Umbrum on monien ihmismielien tuote. On ymmärrettävää että yhdelle mielelle on hyvin vaikeaa purkaa sitä."
En tiedä miksi sanoin noin.

Kissa ja hevonen

Olin matkalla kauppaan. Ostoskeskuksen lasiovien luona värjötteli kissanpentu. Se yritti tulla sisään kun avasin oven. Ensin yritin estää, mutta sitten päästin sen lopulta sisälle.
Ostoskeskuksessa oli monta uloskäyntiä, ja kaikkien niiden luota johtivat kiviportaat ylöspäin. Näiden portaiden yläpäässä oli lisää kissoja, ja ajattelin että ehkä tuo kissanpentu oli matkalla tapaamiseen näiden isojen kissojen kanssa.

Mutta kun pentu pääsi lauman luokse, muut kissat hyökkäsivät sen kimppuun ja alkoivat raadella sitä. Menin pelastamaan pientä kissaa, revin isompia pois ja hakkasin ja potkin. Lopulta sain kissanpennun pelastettua, ja se vaikutti naarmuttomalta. Yksi isommista kissoista ontui nyt pahasti, ja minulle tuli paha olo ajatellessani että minä sain sen aikaan.

Mietin kovasti mitä tekisin kissan kanssa. Lähdin toista uloskäyntiä kohti, se oli uskoakseni pohjoinen.(tai ainakin aiemmin käyttävääni ovea vastapäätä)
Avasin oven ja laskin kissan ulos. Hetken päästä hevonen tepsutteli paikalle, ja se ja kissa lähtivät rinta rinnan kävelemään pois päin.

Olin hyvin arkisessa unimaailmassa enkä tiennyt uneksivani, joten tuo tapahtuma oli minusta tietysti erittäin kummallinen. Mutta se oli hellyyttävä myös. Arvelin että juuri hevosen luokse kissan oli täytynytkin päästä.

Järvitemppeli

Oli pimeä syysilta, olin ratsastamassa hevosella kotiin, kun hevoseni sammui kesken matkanteon. Satulan alla oli jokin öljykattila, ja tiesin että se pitäisi saada syttymään jotta hevonen lähtisi taas käyntiin.
Olin puolimatkassa määränpäätäni, molempiin suuntiin oli 22 tai 23 mailia tai kilometriä.(jompi kumpi luku, ja jompi kumpi matkayksikkö, en muista tarkkaan)

Lähellä oli järvi, ja järvellä kellui laiturien varassa temppeli. Jostain syystä päättelin että heppani alkaisi taas toimimaan kun tekisin temppelissä jotain. Lähdin siis sitä kohti. Maassa oli rullalle kääritty matto, jonka nostin olalleni taaskin ilman mitään selkeää syytä.
En ehtinyt rantaan asti, kun tieltä kuului ääniä. Mies ja nainen olivat lähestymässä. Lähdinkin heitä vastaan, ja mielessäni kävi ajatus että toivottavasti he eivät luule minun kantavan ruumista. Eivät luulleet. Kysyin onko heillä tulta, ja sain tikut.
Tunsin oloni tyhmäksi kun selitin hevoseni omituista toimintaa. Sain öljykattilan taas syttymään, ja heppa oli valmis lähtemään, mutta katsoin temppelille päin ja päätin että minun on sittenkin käytävä siellä.

Mies ja nainen lähtivät mukaani. Kohta meitä olikin jo enemmän, epämääräisen lukuinen joukko.

Puolimatkassa ensimmäistä laituria meidät ympäröi joka suunnasta kuuluva kuiskailu. Se oli ilmeisesti normaalia, ja jotkut kumppaneistani keskustelivat siitä, mitä kieliä temppelissä on puhuttu. Mainittiin suomi, joku haltiakieli, ja vielä joku kolmas kieli.
Temppeli koostui monesta pienestä rakennuksesta jotka kaikki olivat laiturien varassa. Ymmärsin että paikka oli ikivanha, mutta kaikki siellä oli hyvin nykyaikaista suomalaista arkkitehtuuria, sellaista kesämökkimäistä. Hirsiseinät ja saunan puulattia, tervakatto ja punatiilinen savupiippu. Kaikki myös näytti uudelta ja hyvin hoidetulta.

Siellä täällä oli kuitenkin vanhoja esineitä, jonkinlaisia kivitauluja joissa oli kuvioita. Muistin jotain, ehkä aiemmasta unesta jonka olen nähnyt, ja varoitin kumppaneitani: Jos joku kivitauluista alkaa hohtamaan valoa, perääntykää kiireesti sen luota.

Kuljettuamme edelleen hyvin nykyaikaisen lasioven läpi, kuiskaukset muuttuivat jollain tapaa erilaisiksi. Suljin kiireesti oven perässämme, ja jäin tarkkailemaan taakse jättämäämme huonetta. Kuiskaukset eivät kuuluneet enää kaikkialta ympäriltä, vaan niitä päästivät mustat olennot jotka seurasivat meitä.
Kaikki muu tässä paikassa - kuiskaukset, kivitaulut ja niihin liittyvä vaara - olivat tuntuneet luonnollisilta, mutta nämä olennot olivat meille yllätys. Lähdimme eteenpäin ja juoksimme pitkin huoneita, ja olimme samalla yhteydessä joihinkin kumppaneihimme jotka olivat rakenuksen katolla. Kutsuimme heitä "korjausryhmäksi".

Olentoja alkoi olla joka puolella, ja pyysimme että korjausryhmä tekee jotain. He sanoivat että olivat ihan juuri tekemässä jotain, mutta tässä vaiheessa olentoja oli liikaa, ja heräsin paniikissa.

En ole nyt hetkeen nähnyt kauhu-unia, ja vaikka herätessäni olinkin pelosta sekaisin, se oli samalla tapaa myös jotenkin mukava ja turvallinen tunne. En tarkoita sitä, miten helpottavaa on päästä pois painajaisesta. Vaan se itse pelon aiheuttama fyysinen paha olo, ja tunne että jokin on vielä huoneessa pitkän aikaa heräämisen jälkeen, se on käynyt vuosien mittaan niin tutuksi että alkaa tuntumaan jo lähes miellyttävältä.

Ehkä tämä on merkki jonkilaisesta edistyksestä. Kenties pian minun ei enää tarvitse paeta heräämällä kun painajaiset piirittävät, vaan voin jäädä uneen ja katsoa mitä tapahtuu.

Alarik

Kaksi hämärää huonetta, kuin liikuntasalin pukuhuoneita, linkitettynä toisiinsa lyhyellä käytävällä. Tässä, tein taas kuvan:

Minä oleskelin enimmäkseen oikeanpuoleisessa huoneessa. Vasemmassa oleskelivat muuan nuori mies ja nainen. Naisen nimeä en tiennyt, mutta hän oli pienikokoinen, mustatukkainen ja mustaan pukeutuva, ja muistutti erästä unihahmoa jonka näin kauan sitten, joten hän ei välttämättä ollut olevinaankaan ihminen.
Miehen nimi oli Alarik. Hän oli iso ja hieman kömpelön ja rauhallisen oloinen.

Ajoittain nainen tuli oikeanpuoleiseen pukuhuoneeseen ja puhui minulle haastavaan sävyyn. Vetäydyin aina varjoihin piiloon, mutta silmäni kuulemma paljastivat missä olin.
Jossain vaiheessa ajattelin. "hän(mies) on minun valoisa puoleni, ja hän(nainen) on pimeä puoleni." *
(* valoisalla ja pimeällä ei ole mitään tekemistä 'hyvän' ja 'pahan' kanssa, huom.)

Jossain vaiheessa kuulin taistelun ääniä, ja ryntäsin katsomaan. Näytti siltä kuin Alarik yrittäisi pahoinpidellä naista, joten menin estämään. Mutta en muista tapahtumia tarkkaan, enkä osaa sanoa taistelivatko he todella, vai oliko se vain heille tavanomaista nujakointia.