"A living device, the light of my life yeah"

Koska nyt ei ole muuta tekemistä(valhe, pitäisi mm. siivota mutta en jaksa) niin kirjoitan muistiin yhdestä toisesta unesta jonka näin kerran valvottuani oikein pitkään. Se oli minulle erityisen merkityksellinen vaikka en muistakaan siitä kovin paljoa.

Unen maailmassa kaikki rakentelivat jonkinlaisia robotteja. Tosin sana ei ollut robotti, vaan jokin outo konetta tai koneistoa muistuttava sana, luultavasti en osaisi lausua sitä unen ulkopuolella vaikka muistaisinkin.
Tämä uni oli todennäköisesti saanut vaikutteita Girl Genius nimisestä nettisarjakuvasta. Sarjakuvassa keinotekoisesti luoduista elämänmuodoista käytetään nimitystä construct.

En muista unesta juuri mitään yksityiskohtia. En muista edes miltä koneet tai ihmiset näyttivät. Tarina oli sangen pitkä, ja se liittyi näiden koneiden rakentamiseen. Jotkin monimutkaiset asiat määrittelivät sen kenelle koneet olivat uskollisia.
Minulla on mielikuva että paljon asioita ehti tapahtua, mutta en muista kuin hyvin pieniä, hämäriä yksityiskohtia, joista en saa kasattua kokonaista kuvaa.

Vaan unen loppu jäi mieleeni. Olin jo heräämässä, silmät melkein auki ja puoliksi takaisin kotonani, kun kuulin koneiden puhuvan vielä kerran. "Me olemme joka tapauksessa uskollisia sinulle."

Muutama päivä sitten ollessani juuri nukahtamassa ajattelin erästä ihmistä, ja mieleeni tuli tuollainen kuvio. En muista ajatuksia sen tarkemmin enää. Se vain tuntui tärkeältä ja kävin piirtämässä sen tietokonepöytään ennen kuin nukahdin.
Kulma saattoi olla vähän erilainen, en muista tarkkaan.

Kadonneet ihmiset

Kun valvon oikein pitkään ja yritän sitten nukahtaa ilman unilääkettä, tulee näitä todella omituisia unia.

Olin jonkin sortin rikosetsivä tutkimassa tapausta. Uni enehti välähdyksinä eteenpäin. Yhdessä vaiheessa seisoin jonkun talon edessä, ja herra etsivä ajatteli(minä en siis ollut hahmon kontrollissa tässä vaiheessa), että siinäpä on mahdollisimman viattoman näköinen talo, viimeinen paikka jossa kukaan voisi epäillä rikosta tapahtuvan.
Seuraavassa välähdyksessä olin päässyt ovesta sisälle. Kaksi keskenään identtistä herttaista mummelia tervehti minua ja tarjoilivat kahvia. He höpöttivät jatkuvasti kaikkea joutavaa siitä miten "kivaa on asua täällä" ja "elämä on mukavaa". Ymmärsin että talo oli jonkinlainen kommuuni. Ymmärsin myös kaksi muuta seikkaa ihan yhtäkkiä.
1) Nuo eivät olleet mitään mummeleita. He olivat jostain syystä valepuvuissa.
2) Kahvi oli myrkytettyä.

Istuin pöytään ja teeskentelin juovani kahvia, yrittäen samalla pitää keskustelua yllä ja tarkkailla valemummojen reaktioita. Kohta alkaisin teeskennellä pahoinvointia, kuin myrkky vaikuttaisi. Sitten huomasin liikettä pöydällä jonkun paperin päällä.
Siinä oli kutistettuja ihmisiä, tuskin muurahaisen kokoisia. Muistin nyt että tutkimani tapaus liittyy kadonneisiin ihmisiin, ja tässähän he olivat.
Yritin varovasti tarttua paperiin, mutta valemummot olivat lähteneet tekemään hälytystä ja huoneessa oli niin hirveä hulina että ilmavirta pyyhkäisi pikkuihmiset tiehensä.
Välähdys eteenpäin, ja taas kerran esittäytyy yksi lempihahmoistani Aku Ankasta, nimittäin Musta Pekka. Hän pakenee ja on jostain syystä päättänyt ampua haulikolla mahdollisimman montaa silminnäkijää mennessään.
Seuraava välähdys ja Pekka kaasuttaa autolla karkuun, jonkun parrakkaan hepun karjuessa vihaisesti hänen peräänsä.

Western-uni

Paljon unia. Väkivaltaa taas.

Yksi ympäristö jäi erityisen hyvin mieleen. Jostain syystä uni toi mieleen western-elokuvat. Seinät olivat tummaa puuta, ja koko paikka oli sangen koristeeton. Ikkunoiden puute antoi ymmärtää että saatoimme olla hyvinkin syvällä jossain rakennuskompleksissa.
Minun lisäkseni oli muutama muu, en muista tarkkaa lukumäärää enkä kasvoja, mutta he olivat kuitenkin ihmisiä joihin luotin.
Meidän lisäksemme oli kolmen tai neljän hengen joukko joka saattoi ehkä muistuttaa Aku Ankan Karhukoplaa. Tai sitten tämä mielikuva tuli siitä että he olivat keskenään identtisiä.
Meidän oli tarkoitus hyökätä johonkin paikkaan, ja karhukopla avusti meitä. Toverini eivät luottaneet tähän koplaan, ja minullakin oli jonkinlainen unennäkijän varmuus että he tulisivat pettämään meidät hyvin pian. Kehotin tovereitani olemaan varuillaan.

En osaa sanoa mikä oli tuo paikka johon hyökkäsimme. Se oli koristeetonta tummaa puuta, ja siellä oli varsin hämärää. Muistan yksityiskohtia huoneen muodosta.
Äh, tein nopean kuvan havainnollistamaan huonetta, se on niin tarkka kuin muistan mutta mittasuhteet saattavat vähän heittää. Ehkä se on jollekulle tuttu. (kirjoitanko tätä sittenkään itselleni vai yleisölle?)

1) Täältä hyökkäsimme ystävieni ja "karhukoplan" kanssa.
2) Tässä oli jokin sivuhuone, mutta en muista miten se liittyi muun huoneen muotoon. Yksi kohteistamme oli vähällä saada minut täällä koska en huomannut häntä heti, mutta hän tähtäsi huonosti ja sain tilaisuuden ampua hänet.
3) Puinen pöytä tai tiski, kiinteä osa huonetta.
4) Loput kohteet. Tapettuamme heidät kopla kääntyi odotetusti meitä vastaan.
5) Kopla pakeni tähän käytävään.
6) Heitin käsikranaatin(se siitä westernistä) tänne, ja koplan jäsenet juoksivat suoraan räjähdykseen ja tuhoutuivat.
7) Tässä saattoi olla huone, tai sitten ei. En muista.
8) Tässä ei aluksi ollut mitään.

Kuulimme yhden koplan jäsenen äänen, hän oli selvinnyt räjähdyksestä ja piileskeli nyt. Huomasin että aseeni oli vaihtunut heinähankoon jossa oli katkennut varsi. Tässä vaiheessa kohtaan 4 oli ilmestynyt samanlainen puinen tiski kuin kakkoseen. Kuin baaritiski, mutta hyvin matala. Tutkin jokaisen kaapin ja lokeron kuin koplalainen voisi olla piiloutunut johonkin niistä, mutta turhaan. Tutkin myös epämääräisen huoneen numero 2.
Tässä vaiheessa etenimme alueelle 8, jossa nyt oli aivan eri tyylinen ympäristö. Se oli jäljennös eräästä huoneesta vanhassa kotikylässä, talossa jossa tuolloin asuin.

Emme löytäneet piiloutujaa, ja uni vaihtuikin pian toiseksi, koska olimme astuneet ulos western-unesta. Myös seuralaiseni katosivat tai vaihtuivat toisiin.

Unia väkivallasta ja fyysisten voimieni riittämättömyydestä.

Yhdessä unessa pakenin joitakin henkilöitä. Olin taas kotikylässäni. Huomasin muuan tutun metsän olevan tulessa. Takaa-ajajat unohtuivat kun ryhdyin sammuttamaan metsää. En ollut ainoa, siellä oli joukko nuoria ihmisiä jotka yrittivät myös sammuttaa. En usko tunnistaneeni heitä.

Myöhemmin olin puoliksi joku toinen henkilö. Selitin ahdistustani ja mieleni liikkeitä jollekin psykologille. Tämä oli kuulemastaan äärimmäisen järkyttynyt, ja ilmaisi että minut täytyisi tappaa.

Muistelin tässä yhtä unta jonka näin (valveajassa) kauan sitten. Kuten niin usein unissani, olin taas entisessä kotikylässäni, hiekkahautana tunnetun alueen luona. Oli kesäyö.
Taivaanrannassa tanssi hahmoja. Suuria hahmoja. He olivat muuan alueen reunalla jossa eräässä toisessa unessa(oliko se unta? en tiedä vieläkään) hyvin kauan sitten oli muuan laakso. Laakson reunoilla vartioi jättimäisiä kirvesmiehiä. He näyttivät hakkaavan kirveillään loputtomasti maahan.

En muista kovin paljoa muuta laaksosta. Nyt olin kuitenkin kaukana sieltä, ja nuo hahmot tanssivat horisontissa paikassa jossa uskon laakson olleen. Kenties he olivat juuri niitä samaisia kirvesmiehiä.

Taisin jo tiedostaa näkeväni unta. Ja tunsin taas lucid-tilan olevan lähellä. En osaa selittää sitä, jokainen lucideja nähnyt kyllä tietää. Minun on nykyään hyvin vaikeaa päästä siihen tilaan. Tunnen kun se on lähellä, mutta saan valtavan päänsäryn kun yritän lähestyä.

Lähelläni oli hahmoja. He olivat näkymättömiä, mutta unen suomilla aisteilla tiesin että he olivat siinä, heitä oli neljä. Tiesin että he olivat tietoisia.
Pyysin heiltä apua. Sanoin "Viekää minut mukaanne!" Ja uni ympärilläni kävi erilaiseksi, syvemmäksi. Kohta en enää tiedostaisi uneksivani.
Mitä sitten tapahtui, en muista. Ehkä en päässyt perille näkymättömien olentojen avusta huolimatta. Ehkä pääsin, ehkä koin valtavia seikkailuja. Kenties vierailin taas laaksossa ja tanssin jättiläisten kanssa kuutamon valossa. En muista. Ehkä vielä joskus tulen muistamaan.

Matka kulkee Ruosteniemen kautta

Olin taas junan kyydissä. Kuulin että juna ei pysähtyisikään kotikaupungissani, lähin asema olisi jonkun Ruosteniemen kirkon lähellä. Lähdin kulkemaan kohti veturia koska halusin puhua kuskille jostakin.
Huomasin että taaemmissa vaunuissa ei ollut lainkaan seiniä, pelkkä lattia. Juna kulki kovaa vauhtia ja olin usein pudota.
Oli tavallista hämärämpi kesäilta. Kuljimme mainitun Ruosteniemen kirkon ohitse, se oli kuoppaan tai joenuomaan rakennettu ruma betonihökötys.

Jossain vaiheessa uskoin tunnistavani kotikaupunkini maisemia. Vasemmalla näkyi kirkon torni.(miksi taas kirkko? en pidä kirkoista, ne ovat ikäviä ja ankeita.) Tämä tosin näytti enemmän perinteiseltä kellotornilta. Vasta nyt herättyäni tunnistan tuon paikan esikuvan, sekin on aina vasemmalla puolella tietäni.

Hyppäsin pois kyydistä ja lähdin seuraamaan raidetta. Oli jo pimeä yö. Raiteet kulkivat toisinaan soisen ojan ylitse. Minua pelotti kulkea yli, koska en voisi väistää jos juna taas tulisi.
Olin melkein toisella puolella, kun aloin panikoimaan ja melkein putosin. Pakotin itseni rauhalliseksi ja pääsin yli.
Kuulin junan äänen ja käännyin katsomaan tulosuuntaani. Valo näkyi välillä puiden välistä, sitten se ja ääni katosivat, kuin juna olisi hetkeksi poistunut tästä unesta. Sitten se kuitenkin palasi ja jyristi ohitseni.

Ojensin käteni taivaalle ja kokeilin pystyisinkö muokkaamaan unta. Sain vain taivasta liikuteltua kuin kangasta, ja sekin oli vähällä rikkoa unen ja herättää minut.
Lähdin kävelemään suuntaan johon juna oli mennyt.

Vähän myöhemmin heräsin. Nousin jo sängystä, kun tunsin että juna ei ollut vielä pysähtynyt. Kävin vähäksi aikaa takaisin nukkumaan.
En uneksinut enää junasta. En muista näiden unia kulkua selvästi, mutta jossain vaiheessa räjäytimme reiän jonkun huoneen seinään. Sen jälkeen tunsin että saatoin taas herätä.

Unessa myöskin kättelin ihmisiä

Olin vankina huoneessa. En ole varma mikä esti minua poistumasta, huone aukesi käytävään yhdestä kulmasta. Mutta en voinut poistua.
Joku piti minua vankina. Tunsin hänen läsnäolonsa huoneessa, tavallaan jopa näin hänet, mutta en pysty kuvailemaan hänen muotoaan.

Huoneessa oli vähän kalusteita, mutta en kykene muistamaan niitä. Lattia oli sellaista laattalattiaa mitä näkee virastoissa ja toimistoissa.
Ryhdyin hakkaamaan seiniä ja lattioita jollakin poimimallani esineellä. Vangitsijani raivostui ja yritti komentaa minua lopettamaan. Jatkoin hakkaamista niin että betoni ja laasti pöllysivät. Jatkoin kunnes seinästä paljastui rautakehikko. Otin siitä kiinni ja kiskoin, niin että suuri osa seinästä romahti huoneeseen.
En edelleenkään voinut päästä pois, enkä mitenkään parantaa omaa tilannettani, mutta jatkoin koska vangitsijani ei halunnut minun tekevän sitä. Ymmärsin rikkovani jotain sääntöä; ei vanki saisi käyttäytyä näin. Tuhosin ja murskasin.

Jossain vaiheessa kuulin puhetta kauempaa käytävältä. Tunnistin äänen, muuan valvemaailmasta tuttu henkilö jonka tiesin hyväntahtoiseksi. Kutsuin häntä nimeltä, ja taas tuo tunne säännön rikkomisesta. Minun olisi pitänyt olla hiljaa.
Tuo henkilö tuli huoneeseen ja järkyttyi nähdessään minut. Tässä vaiheessa vangitsijani näyttäytyi ihmismuodossaan. Hän aikoi vahingoittaa meitä molempia. Olin pahoillani että olin saattanut hyvän ihmisen vaaraan, mutta tiesin myös että nyt pystyisin todella taistelemaan vangitsijaa vastaan.
Filmi loppui.

Juna ja kaukainen ystävä

Viime yönä uneksin taas junasta.

Olin junatunnelissa, odotin mutkassa jossa tiesin junan hidastavan. Uskon tunnistaneeni valvemaailman paikan jonka kohdalla tuo nimenomainen mutka oli. Olen aiemminkin nähnyt unia kyseisestä paikasta, en ole varma miksi.

Junan kulkiessa ohi odotin hetken ja hyppäsin sitten. Vaunujen sivuilla oli eräänlainen parvikäytävä, en tiedä miksi sellaisia kutsutaan, jonka kaiteesta sain kiinni. Junan liike vaikeutti kyytiin nousemista, mutta onnistuin silti. Astuin vaunun ovesta sisään.

Matkustajien joukosta minua tervehti henkilö jonka tunnen valvemaailmassa nimellä Dreamy. Emme ole ikinä nähneet toisiamme, mutta silti tunnistin hänet. Hän oli pukeutunut vihreään.
Yhtäkkiä tiesin että olin noussut junaan juuri häntä tapaamaan. Ja hänkin oli junassa minua varten. Samalla hämärästi tajusin että juna kulkee tätä reittiä vain kerran vuodessa, ja niin pitkä aika oli kun viimeksi olimme tavanneet. (milloin viimeksi uneksin hänestä? vuosi sitten? täytyy tarkistaa)

En muista mistä puhuimme. Jossain vaiheessa uni joko sekoittui tai lakkasi.

Tähän blogiin tulen kirjoittamaan kuvauksia unistani, sekä niiden herättämiä mietteitä. En kirjoita lukijoille, vaan lähinnä itselleni. Jotkut asiat täytyy saada sanottua. Blogi tulee silti olemaan avoin luettavaksi.
Koska jonain päivänä en enää herää unestani. Minulle on tärkeää että nämä kokemukset eivät katoa mukanani.

Tähdennän kuitenkin vielä että pääasiassa kirjoitan tätä itselleni. Lukea saa kuka haluaa, mutta älkää odottako mestarillisesti kirjoitettua viihdettä tai ajatuksia herättävää pohdintaa. Kirjoitan vain koska minun täytyy.

- Samuel