Hukkuvia ihmisiä

Unessa oli järvi. Se ei ollut suuren suuri, mutta koko aluetta ei voinut nähdä yhdestä kulmasta, koska keskellä oli saarimaisia muodostelmia jotka nousivat korkealle. Myös rantapenkereet olivat korkealla, lukuunottamatta rantaa jolla itse seisoin. Takanani oli jokin matala rakennus.
Nurmikkoa ei juurikaan kasvanut. Maa oli pehmeää oranssia hiekkaa, ja koko alue näytti enemmänkin teollisesti kaivetulta kuin luonnon muodostamalta.

Järvellä, saaren toisella puolen ja täten rannaltani näkymättömissä vene tai lautta joutui onnettomuuteen. Olin jotenkin tietoinen tästä, ja ilmoitin kaikille että tuolla on ihmisiä hukkumassa. Jotkut heistä ajautuivat meidän rantaamme kohti, ja pelastimme heidät.
Joku kaatoi veteen ainetta joka sai sen mustaksi ja vaahtoavaksi. Sen oli ilmeisesti tarkoitus auttaa pelastusoperaatiossa jollain tavalla. Jätin takkini roikkumaan johonkin rakennuksen edustalla seisovaan esineeseen, koska en halunnut sen mustuvan.

Rantaa pitkin veteen kulki köysi tai kaapeli.

Sinä saat kapinoida

Olin lähes täysin unohtanut tämän unen, kun selasin äsken muistiinpanoja ja se palautui mieleen. Kirjoitan nyt niin tarkasti kuin muistan, mutta osa yksityiskohdista on jo häipynyt mielestäni.

Varjostin jotakuta tyyppiä rakennuksessa. Hän oli ilmeisesti jokin iso pamppu, sillä hänellä oli mukanaan kaksi henkivartijaa. Muistan että olin näkymätön, mutta kuljin silti varovasti.
Seuraamani henkilö oli pitkä ja vaikuttavan näköinen. Hän oli myös hyvin tutun oloinen.

Jossain vaiheessa saavutin heidät, ja tulin näkyväksi. Puhuin seuraamani miehen kanssa. Kävelimme kohti hissiä, ja henkivartijat menivät edellä. Emme kuitenkaan ehtineet astua hissiin, kun hän painoi nappulaa ja hämmästyneet henkivartijat katosivat näkyvistä. Kävelimme yhdessä, ja hän sanoi "Sinä saat kapinoida, mutta lampaat eivät." (juuri tuon lauseen olin kirjoittanut muistiinpanoihin, joten uskon lainauksen olevan sangen tarkka)

Uni päättyi huoneeseen jossa lattia puuttui melkein kokonaan, ja alhaalla näin auringonlaskun värjäämän pilvisen maiseman. Ymmärsin että olimme ilmalaivassa. Seuraamani mies seisoi aukon reunalla ja puhui, mutta en enää muista sanoja.

Agenttien kokous ja Eris Discordia

Harmillisesti osa unesta on ehtinyt jo pyyhkiytyä mielestäni muistiinpanoista huolimatta, koska en kirjoittanut unta ylös heti herättyäni. Muistiinpanot palauttivat mieleen sentään osan unesta. Ne kuuluvat seuraavasti: agentteja, salainen viesti, palkkasoturit, haavoittuneet, outo virus, Jill

Ympäristö oli jonkinlainen hotelli. Osan ajasta seurasin erään henkilön tarinaa ulkopuolelta, osan ajasta olin itse hänen osassaan. Hän oli tullut hotelliin tapaamaan tyttöystäväänsä, tämän nimi oli Jill. En enää muista ehtivätkö he tavata. Päähenkilölläkin oli uskoakseni nimi, mutta en muista sitä.
Jollain tavalla päähenkilö päätyi salaisten agenttien seuraan. He istuivat kaikki matalan pöydän ääressä pitämässä kokousta, kun yhtäkkiä agentit alkoivat kouristella ja oksentaa verta. Tässä vaiheessa olin nyt itse päähenkilön osassa, ja katselin kun kaikki kuolivat ympärilläni. Pidin yhtä kuolevaa agenttia kädestä kiinni ja yritin lohduttaa häntä. Muistiinpanojen kohta "salainen viesti" saattoi liittyä tähän, sain kyseisen viestin ehkä tuolta agentilta. Toisaalta saatoin saada sen myöhemmin Jilliltä. Muistaisin jos olisin kirjoittanut aikaisemmin...
Ymmärsin että agentit olivat joutuneet jonkin viruksen uhriksi, mutta syystä tai toisesta se ei vaikuttanut minuun.

Suurin osa unesta on vielä hämärän peitossa. Muistan kuitenkin että tähän tarinaan ja mahdollisesti muihinkin viime yön tarinoihin liittyi oleellisesti jumalatar Eris. Etenkin heräämistä edeltävien muutaman tunnin aikana näkemissäni unissa hän oli erityisen oleellinen hahmo, mutta en muista millä tavalla. Saatoin käydä keskusteluja hänen kanssaan. Yhdessä vaiheessa muistan olleeni vihainen hänelle.
Herätessäni ensimmäistä kertaa aamulla, sain käsityksen että jokin unimaailmassa oli vielä kesken, ja läsnäoloani tarvittaisiin vielä jonkin aikaa. Toisenkin kerran herätessäni tuli samanlainen tunne. Vasta kolmannella kerralla tunsin että voin rauhassa poistua valvemaailmaan.

Pienoismalli

Tornia esittävä pienoismalli. Tehty kaiketi pronssista. Siinä oli paljon rattaita ja muita liikkuvia osia, ja tornin huipulla kiersi planeettoja keskikohdan ympärillä. En ole varma esittikö se juuri meidän aurinkokuntaamme.
Pienoismalleja oli kaksi. Kenties niitä esittäviä isojakin torneja on kaksin kappalein?

Syvä kaivo ja Varjolaakso

Kuljin rakennuksessa jonkun tarkastajan kanssa. Oli hyvin hämärää ja käytävät olivat täynnä sekalaista romua. Eräässä huoneessa oli syvä kuilu. Tiesin että tästä kuilusta pääsee maanalaiseen tunneliverkostoon, ja että lähiympäristössä olisi vielä ainakin kaksi muuta kuilua joista sinne pääsi.
Tarkastajaa kiinnostivat juuri nuo tunnelit. Kuilun seinämässä oli tikkaat, ja lisäksi oli eräänlainen hissi, joka tosin oli vain pieni metallialusta jolla mahtui juuri ja juuri seisomaan. Minä en uskaltanut lähestyä kuilua, vaikka tunnelit kiinnostivat minuakin.
Tarkasta yritti käyttää hissiä, mutta se oli liian turvattoman tuntuinen ja liikkui nytkähdellen. Häntäkin alkoi pelottamaan ja hän oli horjahtaa. En olisi halunnut lähestyä kuilua, mutta menin silti auttamaan tarkastajan pois sen läheisyydestä. Toivoin että löytäisimme jonkun toisen tien alas, koska olin entistä uteliaampi näkemään tunnelit.

 Jokin aika sitten näin unta josta en vielä jaksanut kirjoittaa. Tässä unessa oli kaupunki jossain korkealla kallioisella paikalla. Kaupungin itäpuolen(ehkä. en ole täysin varma ilmansuunnasta) halkaisi syvä kanjoni josta käytettiin nimeä Varjolaakso. Ylhäältä kuilu ei ollut kuin muutaman metrin leveä, mutta se aukesi paljon laakeammaksi alaspäin mennessä.
Aivan Varjolaakson reunalla(lähempänä kaupungin keskustaa oleva reuna) kohosi korkea torni. Tornissa asui ninjoja.
Torni liittyi myös itse Varjolaaksoon jollain tapaa. Saattoi olla että rakennus jatkui alaspäin läpi kallion ja aina laakson pohjalle asti.
Saman yön unien jälkeen olin kirjoittanut muistiin myös "kerrostalo", mutta en muista enää mihin se liittyi.

Alfred

Kaksi laudoista ja muovikalvosta rakennettua isoa huonetta jossain tunnistamattomassa paikassa. Ulkona oli kylmä, mutta rakennelman sisällä oli lämmin tunnelma, joka keskeytyi hetkellisesti aina kun joku avasi oven.
Toinen koppi oli täynnä tupakansavua ja ihmiset tanssivat. Toisessa oli sauna.
Olin savuisessa huoneessa, ylläni mantteli. Olin vielä epävarma roolistani unessa, ja seisoin vain nurkassa katsomassa tanssivia ihmisiä. Useimmat pukeutuivat 80-luvun tyylin mukaisesti, tai ainakin se vastasi minun käsitystäni kyseisestä aikakaudesta. Kukaan ei aluksi huomannut minua.
Tuijotettuani erästä tyttöä pari sekuntia, hän tuli tietoiseksi olemassaolostani ja lähti ajelehtimaan minua kohti savun keskeltä. Hän kysyi onko minulla tupakkaa. Vastasin, etten polta. Tyttö katosi takaisin savun keskelle.

Roolini valkeni minulle yhtäkkiä. Olin kiertävä kauppias. Tänään myin lihapiirakoita. Ihmisillä oli tapana lämmittää niitä saunarakennuksen kiukaalla.
Työmiehiä hääräili rakennuksen ympärillä, ja kylmä viima puhalsi välillä läpi molempien huoneiden kun ovet olivat auki. Jossain vaiheessa saunarakennus nostettiin auton lavalle ja kuljetettiin pois. Ulkona alkoi olla valoisampaa.
Istuin penkille joka oli jäänyt jälkeen saunarakennuksesta. Oli viileää ja satoi räntää. Silmälasipäinen poika tuli kysymään voisiko hän ostaa lihapiirakan. Selitin että saunan kadottua sitä ei voinut enää lämmittää, mutta se ei haitannut häntä. Annoin sen ilmaiseksi. Jokin pojan olemuksessa kertoi minulle että hän oli kehitysvammainen.

Siirtymä toiseen uneen tapahtui melko huomaamatta. Kuljin pyörällä kohti kotia. Ympäristö oli sekoitus nykyistä asuinympäristöäni ja vanhaa kotikylää. Oli lämmin kesä, mutta minulla oli yhä manttelini.
Limusiini pysähtyi viereeni ja sieltä astui Michael J. Andersonia muistuttava lyhytkasvuinen mies. En muista mistä puhuimme, mutta se saattoi jotenkin liittyä uraani kiertävänä kauppiaana. Hän sanoi että hänellä olisi minulle paljon opetettavaa ja suuria asioita näytettävänä.
Olisin halunnut kuulla enemmänkin, mutta paikalle oli tullut poliisi joka huomautti että limusiinia ei sovi pysäköidä poikittain keskelle tietä. Lyhyt mies ehdotti että lähtisin suorin tein hänen matkaansa, mutta epäröin hieman. Poliisikin sanoi että ei kannata heti lähteä tuntemattomien matkaan.
Kerroin miehelle nimeni, sillä tiesin että hän pystyisi jotenkin ottamaan yhteyttä minuun. Auton kadotessa näkyvistä muistin etten ollut kysynyt hänen nimeään, mutta yhtäkkiä minulle valkeni jollain hämärällä tavalla että hänen nimensä oli Alfred.

Pyöräiltyäni jonkin matkaa eteenpäin olin paikassa joka oli nyt selkeästi vanhaa kotikylääni. Alfred odotti oikealle kääntyvän hiekkatien laidassa, ja kysyi olenko valmis. Muistin että tie vie taloon jossa olin vieraillut aiemmin viime yön unien aikana, mutta en muista enempää yksityiskohtia. Lähdin Alfredin matkaan.

Perhearvoja

Ensimmäisessä unessa jonkinlainen sota oli syttymässä. Minulla oli kiire värvätä joukkoja mukaan tulevaan taisteluun. Porukassamme oli joitakin pelihahmoja, mm. Sonic the Hedhehog, Tails "Miles" Prower, ja Ryu Hayabusa. Ajelimme autolla lisää porukkaa etsimässä oman naapurustoni alueella.(en ole varma kuka ajoi)
Naapuri ei päässyt mukaan taisteluun, hänellä oli oma koti täynnä vihamielisiä henkilöitä. Kävin koputtamassa omalle ovelleni, mutta kukaan ei vastannut. Vasta autoon noustuani tajusin, että tietenkään en voi avata ovea koska olen nukkumassa, enkä anna ikinä koputusten häiritä nukkumistani.


Toisessa unessa olin perheen isä. Rikollisjoukko piti perhettäni vankina talossa jossain syrjäkylällä. Lähdin yksin haulikon kanssa pelastamaan heitä.
Vastoin kaikkea todennäköisyyttä, tai sitten toimintaelokuvien lakien mukaisesti, sain heidät tapettua yksi kerrallaan ilman että perheenjäseneni haavoittuivat.
Viimeinen roisto oli huoneessa kahdestaan tyttäreni kanssa ties mistä syystä. Onneksi tyttö oli onnistunut yllättämään roiston ja iski tätä nyt toistuvasti veitsellä rintaan. Selitin hänelle että annahan nyt isin lopettaa tämä mies haulikolla, tarpeetonta kärsimystä emme suvaitse.
Mutta emme sittenkään pitäneet mitään kiirettä, katselimme verta vuotavaa ja kirkuvaa rosvoa hyvän tovin ennen kuin ammuin. Taisin ajatella että tytölle teki hyvää nähdä pahantekijänsä kärsivän vähän, vaikka tiesinkin että vaimoni ei olisi hyväksynyt moista ajatusta meiltä kummaltakaan.

En tiennyt piileskelikö roistoja vielä talon ympäristössä, joten latasin haulikon ja soitin hätänumeroon. Unissa puhelimella soittaminen on jostain syystä hyvin kömpelön tuntuista, ja kestikin jonkin aikaa että pääsin läpi. Pyysin lähettämään poliisit talolle. Ihan melkein muistan tien nimen, mutta en ihan.