Tuesday, 12 January 2010

Mustia varjoja

Varjot tulivat aina oven taakse koputtamaan, ja minun täytyi käydä hätistämässä ne pois. Valtava pelko heräsi niiden läheisyydessä, ja oli vaikeaa edes suunnata katse niihin. Ne kuitenkin häipyivät aina kun niille huiski vihaisesti ja komensi.
Ne olivat pieniä ja muodottomia, häilyviä varjomaisia muodostelmia ilmassa. Ne tulivat kaksi kertaa eri unien aikana, molemmilla kerroilla eri talojen ovien taakse koputtamaan.

Jälkeenpäin unessa mietin olivatko ne sittenkään pahantahtoisia. Ehkä niillä oli jotain asiaa, mutta en vain ymmärtänyt niiden viestintää ja siksi se pelotti. Olen samaa miettinyt monien muiden pelkoa herättäneiden uniolentojen kohdalla.
Varjot eivät edes käyttäytyneet missään määrin uhkaavasti. Ne tekivät tiettäväksi oleskelunsa oven takana, ja jäivät sitten odottamaan että avasin oven. Ne eivät hyökänneet kohti, odottivat vain. Pelko vain valtasi minut kun olin niiden lähellä.

En tiedä olisinko ymmärtänyt heidän viestiään vaikka olisin yrittänytkin. Ehkä vielä joskus ymmärrän.

Sunday, 10 January 2010

Labyrintti

En olekaan aikoihin nähnyt labyrinttiunia. Tämä muistutti erästä toista labyrinttia ajalta jolloin en vielä kirjoittanut unipäiväkirjaa.

Tämä muodostui huoneista ja käytävänpätkistä jotka oli liitetty toisiinsa ilman mitään selkeää kaavaa. Useimmat huoneet olivat sangen matalia. Jostain syystä paikkojen muoto toi minulle mieleen vanhan pelin, Wolfenstein 3d:n. Ehkä siksi että huoneiden ja käytävien välillä ei ollut korkeuseroja, eikä portaita näkynyt missään.
Sammutin toisinaan valoja jäljessäni, koska arvelin että kulkuani voitaisiin muuten seurata. Eräässä huoneessa ollessani ovi avautui yhtäkkiä säikäyttäen minut pahasti koska en ollut kuullut mitään liikettä. Ovesta tuli liian isoon naamariin pukeutunut henkilö minua kohti. Uni oli taas hajota siihen "kohinaan" josta olen kirjoittanut aiemminkin. Tartuin kuitenkin hyökkääjää kurkusta kiinni ja aloin kuristamaan. Naamari rutistui kuin sen alla ei olisi mitään. Sitten heräsin, mutta en yhtä kauhuissani kuin normaalisti.

Erääseen toiseen uneen liittyi jokin sana jota en harmikseni kirjoittanut muistiin. Unessa pyysin muita hahmoja muistamaan sen että voisin kirjoittaa siitä herättyäni. "korallia" muistuttava sana.

Tuesday, 5 January 2010

Hukkuvia ihmisiä

Unessa oli järvi. Se ei ollut suuren suuri, mutta koko aluetta ei voinut nähdä yhdestä kulmasta, koska keskellä oli saarimaisia muodostelmia jotka nousivat korkealle. Myös rantapenkereet olivat korkealla, lukuunottamatta rantaa jolla itse seisoin. Takanani oli jokin matala rakennus.
Nurmikkoa ei juurikaan kasvanut. Maa oli pehmeää oranssia hiekkaa, ja koko alue näytti enemmänkin teollisesti kaivetulta kuin luonnon muodostamalta.

Järvellä, saaren toisella puolen ja täten rannaltani näkymättömissä vene tai lautta joutui onnettomuuteen. Olin jotenkin tietoinen tästä, ja ilmoitin kaikille että tuolla on ihmisiä hukkumassa. Jotkut heistä ajautuivat meidän rantaamme kohti, ja pelastimme heidät.
Joku kaatoi veteen ainetta joka sai sen mustaksi ja vaahtoavaksi. Sen oli ilmeisesti tarkoitus auttaa pelastusoperaatiossa jollain tavalla. Jätin takkini roikkumaan johonkin rakennuksen edustalla seisovaan esineeseen, koska en halunnut sen mustuvan.

Rantaa pitkin veteen kulki köysi tai kaapeli.

Tuesday, 22 December 2009

Sinä saat kapinoida

Olin lähes täysin unohtanut tämän unen, kun selasin äsken muistiinpanoja ja se palautui mieleen. Kirjoitan nyt niin tarkasti kuin muistan, mutta osa yksityiskohdista on jo häipynyt mielestäni.

Varjostin jotakuta tyyppiä rakennuksessa. Hän oli ilmeisesti jokin iso pamppu, sillä hänellä oli mukanaan kaksi henkivartijaa. Muistan että olin näkymätön, mutta kuljin silti varovasti.
Seuraamani henkilö oli pitkä ja vaikuttavan näköinen. Hän oli myös hyvin tutun oloinen.

Jossain vaiheessa saavutin heidät, ja tulin näkyväksi. Puhuin seuraamani miehen kanssa. Kävelimme kohti hissiä, ja henkivartijat menivät edellä. Emme kuitenkaan ehtineet astua hissiin, kun hän painoi nappulaa ja hämmästyneet henkivartijat katosivat näkyvistä. Kävelimme yhdessä, ja hän sanoi "Sinä saat kapinoida, mutta lampaat eivät." (juuri tuon lauseen olin kirjoittanut muistiinpanoihin, joten uskon lainauksen olevan sangen tarkka)

Uni päättyi huoneeseen jossa lattia puuttui melkein kokonaan, ja alhaalla näin auringonlaskun värjäämän pilvisen maiseman. Ymmärsin että olimme ilmalaivassa. Seuraamani mies seisoi aukon reunalla ja puhui, mutta en enää muista sanoja.

Saturday, 12 December 2009

Agenttien kokous ja Eris Discordia

Harmillisesti osa unesta on ehtinyt jo pyyhkiytyä mielestäni muistiinpanoista huolimatta, koska en kirjoittanut unta ylös heti herättyäni. Muistiinpanot palauttivat mieleen sentään osan unesta. Ne kuuluvat seuraavasti: agentteja, salainen viesti, palkkasoturit, haavoittuneet, outo virus, Jill

Ympäristö oli jonkinlainen hotelli. Osan ajasta seurasin erään henkilön tarinaa ulkopuolelta, osan ajasta olin itse hänen osassaan. Hän oli tullut hotelliin tapaamaan tyttöystäväänsä, tämän nimi oli Jill. En enää muista ehtivätkö he tavata. Päähenkilölläkin oli uskoakseni nimi, mutta en muista sitä.
Jollain tavalla päähenkilö päätyi salaisten agenttien seuraan. He istuivat kaikki matalan pöydän ääressä pitämässä kokousta, kun yhtäkkiä agentit alkoivat kouristella ja oksentaa verta. Tässä vaiheessa olin nyt itse päähenkilön osassa, ja katselin kun kaikki kuolivat ympärilläni. Pidin yhtä kuolevaa agenttia kädestä kiinni ja yritin lohduttaa häntä. Muistiinpanojen kohta "salainen viesti" saattoi liittyä tähän, sain kyseisen viestin ehkä tuolta agentilta. Toisaalta saatoin saada sen myöhemmin Jilliltä. Muistaisin jos olisin kirjoittanut aikaisemmin...
Ymmärsin että agentit olivat joutuneet jonkin viruksen uhriksi, mutta syystä tai toisesta se ei vaikuttanut minuun.


Suurin osa unesta on vielä hämärän peitossa. Muistan kuitenkin että tähän tarinaan ja mahdollisesti muihinkin viime yön tarinoihin liittyi oleellisesti jumalatar Eris. Etenkin heräämistä edeltävien muutaman tunnin aikana näkemissäni unissa hän oli erityisen oleellinen hahmo, mutta en muista millä tavalla. Saatoin käydä keskusteluja hänen kanssaan. Yhdessä vaiheessa muistan olleeni vihainen hänelle.
Herätessäni ensimmäistä kertaa aamulla, sain käsityksen että jokin unimaailmassa oli vielä kesken, ja läsnäoloani tarvittaisiin vielä jonkin aikaa. Toisenkin kerran herätessäni tuli samanlainen tunne. Vasta kolmannella kerralla tunsin että voin rauhassa poistua valvemaailmaan.

Wednesday, 9 December 2009

Pienoismalli

Tornia esittävä pienoismalli. Tehty kaiketi pronssista. Siinä oli paljon rattaita ja muita liikkuvia osia, ja tornin huipulla kiersi planeettoja keskikohdan ympärillä. En ole varma esittikö se juuri meidän aurinkokuntaamme.
Pienoismalleja oli kaksi. Kenties niitä esittäviä isojakin torneja on kaksin kappalein?

Saturday, 5 December 2009

Syvä kaivo ja Varjolaakso

Kuljin rakennuksessa jonkun tarkastajan kanssa. Oli hyvin hämärää ja käytävät olivat täynnä sekalaista romua. Eräässä huoneessa oli syvä kuilu. Tiesin että tästä kuilusta pääsee maanalaiseen tunneliverkostoon, ja että lähiympäristössä olisi vielä ainakin kaksi muuta kuilua joista sinne pääsi.
Tarkastajaa kiinnostivat juuri nuo tunnelit. Kuilun seinämässä oli tikkaat, ja lisäksi oli eräänlainen hissi, joka tosin oli vain pieni metallialusta jolla mahtui juuri ja juuri seisomaan. Minä en uskaltanut lähestyä kuilua, vaikka tunnelit kiinnostivat minuakin.
Tarkasta yritti käyttää hissiä, mutta se oli liian turvattoman tuntuinen ja liikkui nytkähdellen. Häntäkin alkoi pelottamaan ja hän oli horjahtaa. En olisi halunnut lähestyä kuilua, mutta menin silti auttamaan tarkastajan pois sen läheisyydestä. Toivoin että löytäisimme jonkun toisen tien alas, koska olin entistä uteliaampi näkemään tunnelit.

 Jokin aika sitten näin unta josta en vielä jaksanut kirjoittaa. Tässä unessa oli kaupunki jossain korkealla kallioisella paikalla. Kaupungin itäpuolen(ehkä. en ole täysin varma ilmansuunnasta) halkaisi syvä kanjoni josta käytettiin nimeä Varjolaakso. Ylhäältä kuilu ei ollut kuin muutaman metrin leveä, mutta se aukesi paljon laakeammaksi alaspäin mennessä.
Aivan Varjolaakson reunalla(lähempänä kaupungin keskustaa oleva reuna) kohosi korkea torni. Tornissa asui ninjoja.
Torni liittyi myös itse Varjolaaksoon jollain tapaa. Saattoi olla että rakennus jatkui alaspäin läpi kallion ja aina laakson pohjalle asti.
Saman yön unien jälkeen olin kirjoittanut muistiin myös "kerrostalo", mutta en muista enää mihin se liittyi.