Temppeli

Temppeli oli korkealla kukkulan tai vuoren laella. Samalla se oli myös jollain tapaa piilossa, sitä ei voinut löytää ellei tiennyt mitä etsi.
Astuessani sisään ääni puhutteli minua ja kertoi temppelistä. En muista enää tarkkaan mitä kaikkea se kertoi ja mitä havaitsin itse.
Temppelin lattia oli veden peitossa, ja ääni kertoi veden olevan hedelmällistä. Se käytti vedestä nimitystä aqua.
Huone oli sangen pieni ja hämärä. Vastakkaisella seinällä oli neljä ikonia jotka esittivät eri jumaluuksia. Jostain syystä minulla on käsitys että ne olivat hindujumalia. Keskellä, seuraavaan huoneeseen johtavan oven päällä oli vielä yksi ikoni joka ymmärtääkseni edusti vettä, tai ainakin samaa asiaa kuin tämä temppelin lattialla oleva vesi. Seuraava huone oli niinikään veden vallassa.
Ulkona oli syysyö ja temppelissäkin oli viileää, mutta en epäröinyt uida vaatteet päällä.


Pari päivää aiemmin uneksin sodasta. Ilmeisesti kyseessä oli jonkinlainen sisällisota, koska taistelimme naapurikunnan asukkaita vastaan. Kyseisen kunnan nimi ei selvinnyt, kuten ei omanikaan, joten en tiennyt oliko se asuinkuntani. En tunnistanut paikkoja. Suhtauduin sotaan jotenkin välinpitämättömästi.
Muistan että taistelimme samalla puolella isäni kanssa, ja saimme tuhottua kaksi vihollisen ajoneuvoa. Minulle myönnettiin mitali jostain. Se ei tuntunut tärkeältä.
Myöhemmin unessa olin jo jossain toisaalla, ja olin jo unohtanut koko jutun kun minulta kysyttiin mitä olen tehnyt viimeaikoina. "En oikein mitään. Ainiin, taistelin sodassa."

Toisessa unessa samana yönä(tai päivänä, en muista) olin menossa kotikyläni viimeisiin tanssiaisiin, mutta ensin täytyi ostaa henkselit.

Katalomaanien laulu

Katalomaanien laulu alkoi sanoilla "tuskaa, tuskaa, tuskaa"

Yhdessä vaiheessa unta he muistuttivat pieniä peltipurkkeja ja lauloivat kaapin perällä, mutta syvemmällä unimaailmassa he olivat persoonallisempia.

Puoli elämää, salaperäinen kone ja sauvojen neloset

Muutaman päivän takaisia unia. Aloitin kirjoittamaan jo samana yönä mutta en jaksanut kirjoittaa loppuun. Joten vähän sekava ja pätkittäinen selostus (taas)

Varhaisin tältä unijaksolta muistamani uni alkoi ympäristössä joka muistutti osittain paikallisen kirjaston sisätiloja, mutta vaikutti osin olevan ulkona. Tai se ikäänkuin välkkyi, oli välillä jompaa kumpaa ja välillä molempia yhtäaikaa. No, tämä vaihe oli joka tapauksessa sellaista "arkista unta". Jos mitään unta voi ikinä pitää vähemmän tärkeänä, niin tämä arkiseksi kutsumani on juuri sellaista. Selostan sen silti lyhyesti, koska se toimi väylänä kiintoisampaan uneen.
Olin siis typerä lapsi ja leikin käsikranaatilla jonka olin löytänyt jostain. Se posahti mutta kukaan ei vahingoittunut, vaan jäin silti kiinni ja poliisit veivät minut jonnekin.
Tästä alkoi välivaihe kahden unen välillä. Kranaattisekoilu oli unohtunut enkä ollut enää lapsi, mutta oli tunne että olin ehkä syytettynä jostain.

Minua ja ryhmää muita ihmisiä vietiin jossain tutkimuskeskuksessa. Menimme maan alle mukanamme joukko professoreita joilla oli yllään Half-Life pelistä tutut HEV-suojapuvut. Tai ainakin unessa jotenkin tiesin että kyseessä olivat juuri nämä puvut, vaikka ne näyttivätkin kömpelömmiltä ja muutenkin erilaisilta kuin pelissä. Meille muille annettiin vain kaasunaamarit.
Luulen että itse Gordon Freeman oli joukossa mukana.


Portaat päättyivät käytävään, ja heti portaikkoa vastapäätä olivat ikkunoilla varustetut pariovet. Oven takana oli hämärä huone, ja siellä oli Half-Lifesta tuttuja "zombeja", eli ihmisiä joita parasiitit olivat muokanneet, sekä myös koiria joita tosin ei pelissä ollut. Proffat selittivät otusten vaarallisuudesta, ja miten ne olivat äärimmäisen voimakkaita. Huomautin että tuollaisen HEV-puvun kanssa varmaan pärjäisi noille otuksille. Proffa ihmetteli että mistä minä tiedän näistä puvuista. Selitin että tunnistan joitakin siinä käytettyjä komponentteja, ja ymmärsin että unen maailmassa minua pidettiin jonkinlaisena tiedemiehenä tai alan opiskelijana. Freeman katsoi minua tietävästi hymyillen.

Seurasi sekava vaihe. Oven takana ei ollut enää hirviöitä, mutta sen sijaan osa ryhmämme suojautumattomista jäsenistä oli siellä. Käytävän puolelle jääneet olivat syvästi kiihtyneitä jostain eivätkä kiinittäneet huomiota huoneeseen. Minä olin yhtäkkiä enää aineeton tarkkailija, ja saatoin vain katsella kun huoneen toiselta puolelta pimeästä oviaukosta alkoi tulemaan zombeja. Huoneessaolijat olivat selin zombeihin eivätkä huomanneet.
Seuraavaksi huoneessa olijat olivat poissa ja kaikki olivat entistä kiihtyneempiä. Muistan että unen loppupuolella taistelin sellaisen koiran kanssa. Väänsin sen leukoja erilleen yrittäen halkaista sen pään, ja pelkäsin että se ehtisi purra.

Myöhemmin toisessa unessa olin maanalaisessa rakennuksessa. Siellä oli jokin outo laite, kuin ikivanha tietokone. Ymmärsin että tuo rakennus oli jonkinlainen unohdettu armeijan tukikohta, ja tämä laite oli kommunikointiväline. Viestiminen tapahtui puheen sijasta tekstinä.
Sain laitteen käynnistettyä ja pienelle ruudulle tuli tekstiä. Minuun otti yhteyttä joku henkilö joka ihmetteli miten olin löytänyt tämän rakennuksen ja mitä helkkaria oikein tein siellä. Yritin selittää, mutta sormeni tuntuivat kankeilta enkä saanut kirjoitettua tarpeeksi nopeasti. Keskustelukumppanini turhautui ja ilmoitti että minua tullaan noutamaan.
Näppäimistön kohdalle sulkeutui kahle joka olisi vanginnut ranteeni ellen olisi äkkiä vetänyt kättä pois edestä.
En tiennyt kauanko kestäisi että sotilaat(?) olisivat täällä. Aioin ensin paeta hissillä, mutta tulin sitten ajatelleeksi että juuri sitä kautta minun odotettaisiin poistuvan.(vaikka oikeastihan minun odotettiin olevan yhä kiinni koneessa) Joten lähdinkin toiseen suuntaan.

Tässä taas nopeasti sutaistu pohjapiirros huoneesta.
1 Itse laite
2 Hissi
3 Käytävä joka vei syvemmälle tukikohtaan(?)


Myöhemmin oli vielä yksi uni, mutta en muista yksityiskohtia enää kunnolla koska en kirjoittanut siitä heti herättyäni. Muistan vain että meitä oli neljä henkilöä siinä. Jokaisella meistä oli oma ase, mutta aseet olivat jotenkin naamioituja ja näyttäytyivät yksinkertaisina puusauvoina. Yhden henkilön(ehkä minun) ase oli todellisuudessakin sauva.

Taistelu ja sairaala

Kerroin viimeksi unesta jossa nainen makasi ruumisarkussa. Uni loppui kauhun tunteeseen ja eräänlaiseen kohinaan.
Samanlaisia heräämisiä on tullut muitakin. Toistuva elementti on että joku unen hahmoista säikähtää jotakin, ja tuo säikähdys laukaisee kohinan.

Yhdessä tällaisessa unessa olin laivassa. Pienehkö purjevene oikeastaan. Taisin olla vain katsojan roolissa. Itse hahmoina olivat Aku Ankka ja veljenpojat.(yllättävän paljon Ankkalinnan hahmoja unissani viimeaikoina)
Joku mystinen hiippari kävi juttelemassa Akulle ja lähti sitten pois. Kävellen kaiketi. Ehkä laiva oli maalla tai jäälautalla, oli liian pimeää jotta olisin voinut nähdä.
Vähän myöhemmin Aku ja pojat olivat muutaman metrin päässä laivasta(en edelleenkään nähnyt millä maaperällä), ja muukalainen lähestyi taas, sellaisesta kulmasta että pojat eivät huomanneet häntä. Aku oli rentoutuneen oloinen ja sanoi että tuolta hän(?) taas tulee, mutta silti pojat säikähtivät tulijaa. Ja taas se hirveä kohina ja kauhu! Oli pakko herätä koska en kestänyt sitä.

No, eilen se tuli taas. Olin hyvin kevyessä unessa, tiedostin vielä valvemaailman ympäristön. Ei ollut vielä unikuvia, vaan ainoastaan hämäriä aistimuksia. Ja niiden joukosta aistin jonkun lähestyvän. Taas tuo jo nyt tutuksi käynyt tunne. Pelko oli läpitunkevaa ja halusin paeta sitä heräämällä. Mutta kenties unen pinnallisuuden takia tohdin vastustaa sitä, ja jäinkin uneen.
En ole ihan samanlaista tunnetta kokenut aiemmin uneksiessa, enkä osaa kuvaillakaan sitä kunnolla. Se oli ihan hirmuinen mylläkkä. Olin kuin myrskyn keskellä. Kamppailin tuon tuntemattoman olennon kanssa. Mutta vaikka tappelu oli raivokas, tunsin ettei kumpikaan meistä voisi voittaa tai hävitä. Ehkä emme olleet tarpeeksi syvällä unessa vielä.
Ehkä olisin jatkanut silkasta riemusta jos olisi ollut jonkinlainen eheä unimaailma jossa taistella. Mutta nyt se oli vain mielikuvien ja aistimusten mylläkkää, ja tiesin että se jatkuisi sellaisena koko yön jos en hetkeksi heräisi ja antaisi myrskyn rauhoittua. Joten näin tein.
Kenties seuraavalla kerralla se iskee kun olen syvemmässä unessa. Jää nähtäväksi kykenenkö silloin vastustamaan pelkoa ja jäämään.

Näin muitakin unia. Yhdessä oli kiinnostava sairaala. En ole varma oliko se mielisairaala, sellaisista kun olen nähnyt unta aiemminkin. Pystyn melkein paikallistamaan tämänkertaisen sairaalan sijainnin valvemaailmassa, mutta en ole ihan varma.
Ympärillä oli puita. Ehkä se oli jopa metsän keskellä. Rakennus oli tummanvihreä, samansävyinen kuin ikivanhat laudat. Lähestyin rakennuksen suuria pariovia, olin jonkun seurassa mutta en muista kenen. Ollessamme muutaman metrin päässä ovesta se avattiin. Kumpaakin ovenpuoliskoa piteli naispuoleinen hoitaja. He saattoivat olla keskenään identtisiä, en ole varma tästä. Eri nimisiä he kuitenkin olivat. Tiedän sen koska heidän vartiopaikoillaan lattiassa oli messinkilaatat joihin oli kaiverrettu heidän nimensä. Toisen etunimi oli mahdollisesti Agnes.
Ymmärsin myös että ovissa oli ehkä jonkinlaiset ovisilmät joista he näkivät milloin sairaalaa lähestyi joku.

Osaisin ehkä piirtää summittaisen pohjapiirroksen joistakin sairaalan osista. Pääovien jälkeen käännyttiin oikealle ja loivasti alas, ja sitten taas oikealle.. Täällä oli kahvio. Huoneen hallitseva sävy oli samanlainen tummanvihreä kuin rakennuksen ulkopinnallakin. Tässä vaiheessa aloin toden teolla ihastelemaan paikan arkkitehtuuria.
Kahvi maksoi 2 euroa kuppi, ja sokerista ja maidosta tulisi vielä euro lisää kumpaisestakin. Hirveää pihistelyä! Unessa se ärsytti minua aivan tavattomasti.

Kahvion jälkeen vasemmalla oli ylöspäin johtava porraskäytävä. Portaat puuttuivat. Seinillä oli mustat viivat siinä missä portaiden olisi kuulunut olla. Panin myös merkille että seinien hallitseva sävy oli nyt ruosteenpunainen.
Äh, teen sittenkin pienen pohjapiirroksentapaisen. (miksikö? koska yksityiskohdat ovat tärkeitä.)

1 Polku
2 ja 3 hoitajat. Merkitsin erikseen koska olen kohtalaisen varma että juuri 3 oli Agnes.
4 Kahvila.
5 Porraskäytävä ilman portaikkoa.
6 Luulen että täällä oli huoneita. En ole ihan varma.

Tämä ei ole ainoa sairaala jonka olen nähnyt unissani. Toinen oli pelottavampi. Kirjoitan siitäkin vielä joskus.

Näin paljon unia ja henkilöitä. En millään muista kaikkia.

Tämän ensimmäisen unen olisin kai unohtanut, ellen olisi jossain vaiheessa kirjoittanut muistiin sanaa "hautajaiskulkue". Sen lukeminen palautti unen taas mieleeni.
Jonkinlaista hautajaiskulkuetta siis tarkkailin. He olivat hyvin kaukana, mutta näin heidät halutessani yhtä selvästi kuin jos olisin kiikareita käyttänyt. Maailma oli jonkinlainen räme.
Kulkueen jäsenet olivat ihmistä muistuttavia olentoja, jotenkin karikatyyrimäisiä ja oudon muotoisia. Jotkut olivat vihreitä.
Paitsi että näin heidät kaukaa aivan selvästi, kykenimme myäs juttelemaan puheäänellä. Keskustelukumppanini äänessä ei ollut surua, eikä hautajaistilaisuus muutenkaan vaikuttanut erityisen masentavalta.

Yhden unen tarinaa en muista, mutta yhdessä vaiheessa eräs nainen makasi avoimessa ruumisarkussa. Hän oli kalpea, tai oikeastaan sinertävä, mutta ei kuollut, enkä tiedä miksi hän oli arkussa.
Arkku saattoi olla jossain vaunuissa. Tarkoituksena oli ehkä saattaa hänet turvaan. Miljöö oli hyvin maalaismainen.
Joku mies lähestyi arkkua epäileväisenä. Hän raotti naisen silmäluomia. Silmät olivat aivan valkoiset, ja samassa koko uni hukkui voimakkaaseen ääneen ja eräänlaiseen vääryyden tunteeseen. Heräsin ja tuo tunne aaltoili vielä voimakkaana kehossani, se tuntui inhottavalta.
Samantapainen tunne on usein painajaisista herätessä, mutta tämä oli jollakin tapaa erilainen.

Kolmannessa unessa olin lumen saartamassa pikkukaupungissa. Joukko ihmisiä oli joutunut outojen susiolentojen raatelemaksi, ja jostain syystä minua syytettiin murhista.
Sain vaikutelman että kaupungin asukkaat tiesivät hyvin ihmissusien olemassaolosta, mutta siitä vaiettiin eikä selityksiäni edes kuunneltu oikeudessa.
Onnekseni kaupungissa oli käymässä toinenkin ulkopuolinen joka ryhtyi puolustajakseni, ja yhdessä saimme tuomiota lykättyä istunnosta toiseen, vaikka kaikki muut olivat meitä vastaan.
Muistan puolustajastani että hän oli mies ja hänellä oli pyöreät silmälasit.

Olin lohikäärme.

Minulla oli paljon jälkeläisiä, he olivat kaikki eri värisiä ja -muotoisia. He olivat juuri lähdössä matkaan pois kotoa, innokkaina näkemään maailmaa. Puhuin heille ja he pysähtyivät.
"Te olette lohikäärmeitä, teillä tulee olemaan vihollisia."

Sanoin että heidän tulee lähettää omat jälkeläisensä pois heti kun nämä ovat tarpeeksi vanhoja tulemaan toimeen omillaan. Koska muuten heidän vihollisensa voisivat koitua nuorempienkin tuhoksi. He olivat hämmentyneitä ja peloissaan sanoistani, kaikki paitsi yksi. Hän katsoi minua tiukasti ja ymmärsi mistä puhuin.

Jokin oli tulossa tuhoamaan minut. Mutta näin tämän unen ikäänkuin käänteisessä aikajärjestyksessä. Uni alkoi siitä kun viholliseni tuli, ja sen jälkeen olin menneisyydessä lähettämässä pienokaisia pois. En osaa selittää.
Toivon että he ottivat neuvostani vaarin, ja että viholliseni ei saanut heitä.

Juna ja Morpork

Taas sama juna kuin eräässä aiemmassa unessa josta kerroin. Odotin samassa tunnelinmutkassa junan hidastumista jotta voisin hypätä kyytiin.
Mukanani oli myös eräs minulle hyvin läheinen ihminen, jota kuitenkin näen unissa äärimmäisen harvoin. En edes muista milloin viimeksi. Pelkäsin että hän vahingoittaisi itsensä, ja yritin parhaani mukaan neuvoa miten junan kyytiin hypätään. Vasta nyt hereillä muistan että hän itse asiassa tuntee junat paljon paremmin kuin minä.

Myöhemmin samana päivänä toisessa unessa. Lempikohtaukseni Sormusten Herrasta, matka Morian halki. Tosin tässä unessa siitä käytettiin jostain syystä nimeä Morpork. (Ei sentään Ankh-Morpork.)
Uni oli varsin pinnallista. Olin melkein hereillä, ja tunsin sängyn ja lakanan ympärilläni, mutta silti näin unen kirkkaasti kuin elokuvan.

Jossain vaiheessa kaikki muut hahmot olivat hävinneet, ja jäljellä oli vain minä(irrallisena hahmona), ja minä katsojana. Olimme siis kaksi eri henkilöä.
Ulkopuolinen minä halusi mennä pyykkituvalle(muistan ajatelleeni sitä ennen päiväunille vaipumista) joten lähdin opastamaan häntä.
Matka kulki outojen kellarikäytävien kautta. Portaat olivat puuta, selvää ihmiskäsityötä, eli nyt oltiin kaukana Sormusten Herran maailmasta.
Paikat näyttivät hyvin tutuilta! Kuljimme monen kellaritason ohi joista jokaisen päässä oli aina portaat alemmas. Ja lähes jokainen taso herätti tällaisen tuttuuden tunteen.
Tunsin myös että jokainen taso oli peräisin eri ajasta ja paikasta.

Viimeiset portaat olivat pinkin tai purppuran värinen sateenkaari joka laskeutui taivaalta. Taivas oli harmaan pilvikerroksen peitossa, ja alhaalla oli tasaista ja kylmän näköistä. Ehkä sumua, en muista tarkkaan.
Täällä saattoi olla myös muutama aurinkotuoli, tai sitten jokin muu seikka vihjasi että tämä paikka oli naapuritalon piha jossa istuin hetki ennen päiväunille menoa. Jos oli, niin tämäkin oli ikäänkuin "verhottu", samoin kuin kellaritasot, koska mahdollisia aurinkotuoleja lukuunottamatta mikään ei viitannut tuttuun paikkaan. Ainoastaan se tunne.

Näin vielä lukuisia unia tämän jälkeen, mutta en muista enää kaikkia.